Sisältäpäin kuvattuna ne näyttävät tältä. Tontut istuvat käsintehdyn majan päällä. Myyjäni Pirkon veli tekee näitä - myös oikein ihmisten asuttaviksi. Etualalla näkyy kaksi lintulautaa, tai oikeastaan niiden katot.
Taustalla näkyvä muistitaulu on ajalta ennen Pellavasydäntä.
![]() |
| Jouluisia näppipyyhkeitä |
![]() |
| Jouluisia pannulappuja |
Mummo, joka aiemmin teki näitä minulle myyntiin, ei enää kykene neulomiseen. Olen joutunut siis ostamaan muualta. Nämä eivät ole aivan yhtä hyvät, kun nilkassa ei ole resoria. Pienempään jalkaan meiltä löytyy mm. virkattuja converseja.
Viimeiseksi kuvaksi valitsen upean puutyön seimiasetelmasta. Tämä on Pellavasydämen näyteikkunasta, joten kuva on takaapäin.
Lomailen vielä ensi viikon ja Pellavasydän aukeaa 7.1. Silloin on Pirkko vuorossa, sillä itse menen käymään Tyksissä ortopedin vastaanotolla. Kyseessä on jälkitarkastus, johon menen tällä kertaa erittäin hyvillä mielin. Olen laittanut kaupan oveen lapun, jossa on puhelinnumeroni. Minulle voi soittaa ja saavun tarvittaessa paikalle. Voi olla, että maanantaina ja tiistainakin siellä olen, kuten tänäänkin. Kun ovi on auki, joku yleensä poikkeaa. Lankoja myin tänäänkin. Useammankin kerän.
Pellavasydämen Mervi










Upeita töitä myynnissä ja rekvisiittana. Hyvää uutta vuotta! Ja hyvää reissua Turkuseen.
VastaaPoistaSielläpä on jouluinen tunnelma heti ovella! Kivan näköistä.
VastaaPoistaHyvää jälkitarkastusta!