Intohimona käsityöt

perjantai 1. helmikuuta 2013

Arvonta suoritettu!

Arvonta on suoritettu ja voittajaksi nostettiin arpalipuke, jossa lukee "Mummo". Mummo kirjoittaa mm. blogia Ukkilan Puuhdetyöt. Laitapa mummo osoitteesi tulemaan esim. sähköpostilla mervi.lamminen@uusikaupunki.fi, niin saadaan kirja lähtemään matkaan.



Tänään oli putiikissa kiva päivä. Koko viikko on ollut tosi hiljaista, mutta tänään ei. Vilkasta oli sekä lahjatavara- että käsityötarvikepuolella. Valokranssit ovat vieläkin IN ja niitä tarvikkeita haettiin tänäänkin. Väreihin alkaa tulla vähän vaihtelua -  valkoisen lisäksi keväiset värit, esim. lime innostavat neulojia.

Eilen jo pikku-Mervi sattui katsomaan työhuoneen ikkunasta ulos ja bongasi siellä ison hyllykön. Minä tietysti heti soittelemaan naapurikauppoihin ja sainkin tietää, että se on kangaskaupan jäämistöä. Tänä aamuna sieltä soitettiin ja kerrottiin, että saan sen ottaa, ei mahdu heille. Olin kylläkin kovin epävarma, että jos mahtuu meillekään, kun on aikas mahtava....


Sitten minä ihmettelemään, että millä se saadaan raahattua sisälle, koko talo pitäisi sen kanssa kiertää ennen kuin päästään etuovelle. Sattui sitten niin mukavasti, että tuttu mies käveli just siinä kohtaa kadulla ja ystävällinen kun on luonteeltaan, lupasi tuoda sen sisälle asti. Hyllykkö
 piti kyllä laittaa osiin, mutta ripeästi Mikko selvisi hommasta ja meillä oli ihan sopiva hylly valmiina täytettäväksi. Kiitos Mikko - vaikka ei se kyllä tätä lue....

Hyllyssä on irrotettavat ja säädeltävät hyllyt ja pyörät alla. Saimme käsityötarvikehuoneen hienoon kuntoon, kun siivosimme lähes kaikki hyllyt ja järjestelimme paikat. Hirrrrrveästi on tavara lisääntynyt sitten heinäkuisen muuton!

Tästä on aloitettu, nyt kuteita on koko huoneellinen!
Siinä touhutessamme keksimme ihan uuden tuotteenkin, mutta kuvat tulevat vasta ehkä huomenna...

Mervi

Arvonta päättynyt

....tietenkin te siellä jännitätte ihan hirveeesti, josko housunpuntti-kirja lähtee sinnepäin tulemaan!
Väliaikatietona ilmoitan, että arpalipukkeet on kirjoitettu ja leikattu - yhteensä 78 lipuketta. Nyt lähden putiikkiin ja siellä yhdessä taittelemme ne. Apulaiseni Mervi saa toimia onnettarena.

Illalla siis ilmoitan onnellisen kirjan voittajan....malttakaa siihen asti!

Pellavasydämen Mervi

torstai 31. tammikuuta 2013

Viimeinen mahdollisuus

Viimeinen mahdollisuus osallistua arvontaan, jonka palkintona on kierrätyskirja "Olipa kerran housunpuntti" (klik)   Osallistumimahdollisuus päättyy tänään klo 24.00

Viimeinen mahdollisuus on myös ilmoittautua Taivassalossa pidettävälle kansalaisopiston kurssille, jossa olen opettajana. Kurssin nimi on "Puikolla, koukulla vai sittenkin puikkokoukulla". Kurssille ei vielä ole kovin montaa osallistujaa ilmoittautunut, mutta kurssi pidetään joka tapauksessa.

Kahden illan kurssilla kertaamme palmikon neulomista ja opettelemme koukkuamista sekä tutustumme aivan uuteen työvälineeseen, puikkokoukkuun. Ensimmäisellä kerralla teemme pikkuharjoituksia ja toisella kerralla jokainen aloittaa haluamansa työn, esim. myssyn, kännykkäpussin, lapaset tai huivin....

Kurssin tiedot löytyvät Vakka-opiston sivuilta (klik)

Tähän loppuun täydellisesti sopimaton kuva, mutta kun ei ole kamerassa enää mitään käyttämättömiä

Minulle on tullut jonkun kirpputoriostoksen mukana tällainen yksinäinen korvis, jonka olen tunnistanut pronssiseksi Kalevala-koruksi. Nimeltään se on Kuusamon kirves. Siirrän tämän tuonne kirpputori-myytävien sivulle. Jos olet kiinnostunut, laita sähköpostia mervi.lamminen@uusikaupunki.fi

edestä

takaa
Pellavasydämen Mervi

Heräsin muuten tänään siihen (klo 9.30) että kudetukusta soitettiin. Ystävällisesti ilmoittavat, kun ovat saaneet uusia kuteita. Niinpä pidin tänään vapaapäivän putiikista ja lähdin hakemaan kuderullia. 15 pakettia = 150 rullaa. Nyt olis hiukan erilaisia värejäkin tarjolla, muutama lime, punainen, kirkas vihreä, rusehtava jne...

Pitkä pohdinta käsityön laadusta ja vähän arvostuksestakin

Keskustelimme tänään putiikissa  - minä ja pikku-Mervi - käsityön laadusta.

Jotta käsitöitä alettaisiin arvostaa, pitäisi tekijöiden ensin arvostaa omaa työtään  niin, että hinnoittelevat valmistamansa työt kunnollisesti. Ettei myytäisi "lankojen hinnalla" "kunhan on jotain tekemistä" "eihän nämä nyt oikein mitään ole..." jne.

Pysähdyin miettimään tätä ajatusta yhden saamani kommentin jälkeen. On ero käsityöllä ja käsityöllä.

Hinta-laatu-suhde
Mitä se tarkoittaa?
Näytä tiedot
- huonolaatuiselle riittää halpa hinta?
- halpa hinta tarkoittaa huonoa laatua?
- laadukkaasta kannattaa maksaa enemmän?

- kallis tarkoittaa aina huippulaatua?



mitä sitten jos
- laadukas tuote maksaa vähän (mikä on syynä?)

- kallis tuote osoittautuukin huonolaatuiseksi (kuka on syyllinen?)

Pitelin käsissäni tuotetta, joka oli käsityötä. Huonolaatuista. Materiaalit olivat hyvät, mutta työn jälki kehno. Siitä tulee väistämättä paha mieli. Miksi tekijä suostuu päästämään käsistään huolimattomasti tehdyn tuotteen?
- Liian kova kiire? Onko pomo hoputtamassa vai laittaako yrittäjä itse itselleen liian suuret urakat? Lupaa enemmän kuin ehtii tekemään?
- Taito ei vain riitä? Maanantai-kappale? Harjoittelu-kappale?

Tuota käsityön tulosta käännellessäni ja väännellessäni kyllä ajattelin sitäkin, että ehkä "tavallinen ostaja" ei edes huomaa niitä virheitä, joihin minä kiinnitän huomioni? Kun itsekin tekee, on ehkä liian kriittinen?

Kolmanneksi jouduin miettimään omien tuotteideni työnjälkeä?
- asiakkailtani ja työtovereiltani olen kuullut, että teen kunnollista ja huolellista työtä - imarteluako?
- sisareni = mentorini / konsulttini / asiantuntijani kylläkin on varovaisesti joskus näyttänyt einiinvimpanpäälle     tehtyä työtä ja huomauttanut siitä.
- Löydän kyllä itseni välillä hutiloimasta ja myös purkamassa.

Olen tehnyt yrityksen perustaessani itselleni muistutuksen / huoneentaulun:
 Mervi
Tee kaikki se
 mitä teet
parhaalla mahdollisella tavalla. 
Niin
että voit sentti  sentiltä esitellä: 
"Tämä on minun työtäni!"
Minä olen tämän tehnyt!

Kun aloin mainostaa korjausompelua ja jonkun asiakkaan kanssa pohdimme sen hinnoittelua (se on ehkä vielä vaikeampaa kuin uuden tuotteen hinnoittelu) tämä asiakas antoi myös mieleen jäävän ohjeen.

Korjaustyön laatu ratkaisee hinnan - tai siis sen, miten asiakas kokee hintatason.

Jos arvokas vaate korjataan huolimattomasti, asikas on tyytymätön, vaikka saisi sen halvallakin.
Alunperin edullinen kotivaate kestää kunnollisen korjauksen jälkeen kauankin ja jos se on ollut mieluinen, niin asiakas kyllä maksaa siitä mielellään vähän enemmänkin. Mutta entä jos korjaustyö maksaa enemmän kuin vaate on alunperin maksanut?

Olenkin teiltä lukijoilta joskus kysellyt kokemuksianne KUNNOLLISESTA SUKKALANGASTA. 
Itse neulon paljon 7Veljestä-sukkalangasta, mutta nyttemmin olen pettynyt sen laatuun. Tein tyttärelleni jouluksi sukat ja tältä ne näyttävät jo joulunpyhinä.

Nyppyjä, nyppyjä, nyppyjä...

Kannattaako käyttää esim. 8 tuntia neuloakseen sukat, jos ne ovat ensimmästen käyttökertojen jälkeen tuollaiset? Taitaa pitää vanha  sananparsi paikkansa "Ei kannata köyhän huonoa ostaa!" Jos haluaa hyvät ja kauan kestävät sukat ja kun joutuu niiden valmistamiseen käyttämään kohtuulliesen paljon aikaa, eikö kannattaisi ostaa laadukasta lankaa? Laadukas lanka maksaa, jolloin valmiit sukat ovat myös hintavammat.

Eli ympyrä sulkeutuu:
Jos käsinkudotut sukat ovat hintavat, asiakkaalla on oikeus edellyttää, että ne ovat laadukkaat, kestävät, nyppyyntymättömät, lämpimät jne.
Miksi asiakas ostaisi selkeästi halvat sukat?  Mutta jos hän haluaa lähettää vaikka ulkomailla asuvalle sukulaiselleen kotimaiset hyvä villasukat, hän on valmis maksamaan niistä kunnon hinnan, jos voi olla varma, että niitä ei tarvitse hävetä.

Muistatkos arvonnan, joka päättyy tänään klo 24.00. 
Vielä ehdit mukaan jonottamaan, josko sinun kirjahyllyysi tupsahtaisi housunpuntti!

Tällaisia ajatuksia pohti Pellavasydämen Mervi yöllä klo 2:27.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Epäjohdonmukaisuutta ajattelussa

Puhelimeni soi.
Minulta kysytään paljonko Pellavasydämessä villasukat maksavat. Kerron eri vaihtoehdoista ja niiden hinnoista. Puhelu päättyy siihen, kun soittaja kertoi kysyneensä vain siksi, että osaisi hinnoitella itse kutomansa sukat. Pöh!

Ajatukseni lähti laukkaamaan. Aavistus harmistusta oli mukana, kun mietiskelin, että "Eihän sinun hintasi nyt voi samat olla. Eihän sinun tarvitse maksaa vuokraa myymälästä, ei arvonlisäveroa, sähköä, pankkikorttikonemaksuja jne. Aivan epäreilua, jos sinä saat sukistasi saman hinnan kuin minä, joka joudun nuo kaikki maksamaan!"
 

No, ajatellaanpa sitten, että tuo "mummo" myy sukkansa torilla halpaan hintaan. Taas minä olen harmissani - eihän kukaan osta minulta, jos mummolta saa paljon halvemmalla...eipä tietenkään.

Mitä minä siis oikeastaan haluan?

Luepa tämä aikaisempi kirjoitukseni ja kerro minulle mitä mieltä sinä olet?


Paljonko tällaisista pitsisistä polvisukista maksetaan?

Tällaisia hinnoitteluongelmia Pellavasydämen Mervi pohdiskelee näin viikon alkaessa. Tänään oli "vapaapäivä", lääkärissäkäyntiä ja illalla taas kansalaisopiston opettajana. Nyt on olo ihan naatti ja kiva mennä nukkumaan.






sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kaunista katseltavaa

Tällä kertaa tarjoan katseltavaksenne Pellavasydämessä myynnissä olevia tauluja. 
Mutta ensin tällainen kaunis yksityiskohta.
 
Posliinikukka
Kukkapurkin päällinen on ommeltu pellavasta. Kukkakoriste on käsin huovutettu, valmistaja Elina Salmi.


Vanha nostalginen enkelitaulu on taas tullut "muotiin". 
Nämä taulut on tehty painokuvista ja sommiteltu erilaisiin raameihin.

 

 Tarja Lamminen Kustavista on vanginnut kotiseutunsa maisemia tauluiksi.

Talvinen maisema "Sininen hetki"
Syksyinen koskimaisema
Kesäistä Kustavia, kallioita ja merta



Keraamiset enkelitaulut on valmistanut Aikuihana.

Jos et ole vielä osallistunut arvontaan, teepä se nyt. 
Arvontaan pääset tästä.
Pellavasydämen Mervi

perjantai 25. tammikuuta 2013

Kirjoitukseni Mielipide-palstalle



Joulun alla tunsin oloni jokseenkin turhautuneeksi, kun totesin "kaikenmaailman markkinoilla" myytävän käsitöitä pilkkahintaan. Jossain vaiheessa sain tarpeekseni ja kirjoitin paikallislehteen ehdotuksen jutuksi. Tällaisen lähetin:


Käsityön hinnoittelusta

Tänä vuonna – ja varsinkin nyt joulun alla – on ollut havaittavissa huomattavaa innostusta käsityön tekemiseen. Nuoret ovat innostuneet, samoin täti-ihmiset, jotka eivät ole sitten koulun käsityötuntien puikkoihin tarttuneet.

Pellavasydämessä on pidetty suosittuja paperinarukursseja, monet kymmenet ( useampi sataa ehkä)  valokranssit on valmistuneet  innokkaissa sormissa valaisemaan pimeyttä ympärillämme.

- Osasyy on varmasti siinä, että on ilmaantunut hauskoja, helppoja ja nopeatekoisia ideoita toteutettavaksi.

- Media on kertonut meille useammastakin tieteellisestä tutkimuksesta, jotka todistavat käsityön tekemisen olevan hyväksi mielenterveydelle (yksi sattumanvarainen esim. http://www.palmenia.helsinki.fi/laku/seminaari/sinikka_pollanen.pdf )

- Olemme heränneet eettisiin valintoihin: kerskakulutuksen vastapainoksi haluamme kestävää kehitystä, ekologisia tuotteita – olemme huolestuneita hiilijalanjäljestämme. Kauhistumme kehitysmaiden lapsityövoiman käyttöä, ”halveksimme” halpatyövoimalla tuotettuja lyhyen elämänkaaren tuotteita ja opettelemme tekemään eettisiä valintoja ostoksissamme.

Haluamme uskoa, että käsintehtyä tuotetta arvostetaan.

Mutta miten on, arvostetaanko sitä? Puheissa ehkä, entä käytännössä?

Joulun alusaika on myyjäisten aikaa. Ihmiset tungeksivat ostamaan leivonnaisia, pullaa ja pipareita, käsitöitä, laatikoita, kransseja, joita on valmistettu hyväntekeväisyyteen tai ansaitsemismielessä. Haluamme mieluummin ITSE TEHTYÄ kuin kaupasta ostettua. Aina kun ei itse ehdi tai viitsi….

Kaikki tämä on omasta mielestänikin ehdottoman kannatettavaa. Mutta. Sitten tullaan siihen asiaan, jonka vuoksi vuodatukseni aloitin.

Käsityön tekijät myyvät tuotteensa alihintaan!

Jos villasukkien tekijä ei itse arvosta omaa työtään sen vertaa, että myy tuntien aherruksen tuloksen vain lankojen hinnalla, kuinka ihmeessä voimme olettaa, että asiakkaat sitä arvostavat. Yleensä tekijä selittää, että ”tämä on vain ajankulua, että on jotain tekemistä”.  Muistamme varmaan pääkaupunkiseudulla käydyn keskustelun asematunnelin mummoista, jotka myivät käsitöitään, mutta joku viranomainen olisi halunnut sen kieltää. Syntyi kansanliike puolustamaan mummojen oikeutta hankkia lisätienestiä. Käsityöyrittäjät omalla tahollaan (ulkona julkisesta keskustelusta) nousivat takajaloilleen. Kolikolla on aina kaksi puolta.

Jos mummot myyvät sukkia torilla tai myyjäisissä lankojen hinnalla, miten oikea yrittäjä, joka haluaisi tienata elantonsa käsitöitä myyntiin tarjoamalla, pärjää tässä kilpailussa? Ei mitenkään. Hänen pitää maksaa arvonlisävero, tulovero, vuokra, mainoskulut, palkat, sähköt jne….

Ainakin osa tottuutta on siinä, että hinta kertoo arvostuksen. Olen laskenut, että miesten pitkävartisten sukkien neulomiseen kuluu aikaa n. 10 tuntia ja lankojen hinta lähentelee 10 euroa. Miten siis sukat pitäisi hinnoitella? Voiko niitä myydä 7 eurolla? Kyllä nainen voi, muttei kukaan mies hinnoittele työtään tuolla lailla (oho, oliko ylilyönti?!)
Miten tämä sitten ratkaistaisiin? Minun mielestäni vaikkapa villasukkien hinnoittelua pitää nostaa reilusti. Sekin mummo, joka niitä torilla myy, alkaa pyytää kunnon hintoja. Pikkuhiljaa tietoisuus kasvaa ja käsityötä aletaan oikeasti arvostaa – vai onko se utopiaa?

Sivujuonne asialle: Verotus on asia, josta mieluiten vaietaan, se on niin ikävää…  Tosiasia on, vaikkei sitä millään haluttaisi ymmärtää, että jokaisesta villasukasta tienattu euro on veronalaista tuloa ja se pitää ilmoittaa verottajalle. Näin tekee rehellinen yrittäjä ja yhtä hyvin myös harrastelija.

Tämä purkaus koskee varsinaisesti omaa alaani, käsityön tekemistä. Olen alkanut pohtia, että mitähän nuo leipomot ajattelevat? Onko sillä alalla samanlainen fiilis – että myyjäisissä syödään yrittäjän joululeipää?

Toimitus oli sitä mieltä, että "asia on hyvä, mutta...". Kirjoituksestani lohkaistiin yksi osa ja jokseenkin tällainen versio siitä julkaistiin viikko, pari sitten:



Käsityön tekijät myyvät tuotteensa alihintaan!



Jos villasukkien tekijä ei itse arvosta omaa työtään sen vertaa, että myy tuntien aherruksen tuloksen vain lankojen hinnalla, kuinka ihmeessä voimme olettaa, että asiakkaat sitä arvostavat. Yleensä tekijä selittää, että ”tämä on vain ajankulua, että on jotain tekemistä”.  Muistamme varmaan pääkaupunkiseudulla käydyn keskustelun asematunnelin mummoista, jotka myivät käsitöitään, mutta joku viranomainen olisi halunnut sen kieltää. Syntyi kansanliike puolustamaan mummojen oikeutta hankkia lisätienestiä. Käsityöyrittäjät omalla tahollaan nousivat takajaloilleen. Kolikolla on aina kaksi puolta.



Jos mummot myyvät sukkia torilla tai myyjäisissä lankojen hinnalla, miten oikea yrittäjä, joka haluaisi tienata elantonsa käsitöitä myyntiin tarjoamalla, pärjää tässä kilpailussa? Ei mitenkään. Hänen pitää maksaa arvonlisävero, tulovero, vuokra, mainoskulut, palkat, sähköt jne….



Ainakin osa tottuutta on siinä, että hinta kertoo arvostuksen. Olen laskenut, että miesten pitkävartisten sukkien neulomiseen kuluu aikaa n. 10 tuntia ja lankojen hinta lähentelee 10 euroa. Miten siis sukat pitäisi hinnoitella? Voiko niitä myydä 7 eurolla? Miten tämä sitten ratkaistaisiin? Minun mielestäni vaikkapa villasukkien hinnoittelua pitää nostaa reilusti. Sekin mummo, joka niitä torilla myy, alkaa pyytää kunnon hintoja. Pikkuhiljaa tietoisuus kasvaa ja käsityötä aletaan oikeasti arvostaa – vai onko se utopiaa?



Verotus on asia, josta mieluiten vaietaan, se on niin ikävää…  Tosiasia on, vaikkei sitä millään haluttaisi ymmärtää, että jokaisesta villasukasta tienattu euro on veronalaista tuloa ja se pitää ilmoittaa verottajalle. Näin tekee rehellinen yrittäjä ja yhtä hyvin myös harrastelija.



Nimim. Kolikolla on kaksi puolta

Monet tutut ja asiakkaat olivat arvanneet kirjoituksen minun kynästäni lähteneeksi, mutta edes oma tyttäreni ei arvannut. Kukaan ei ole ainakaan suoraan sanonut mitään negatiivista, käsityön tekijät ovat kylläkin olleet kirjoitukseni kanssa samaa mieltä. Kyllähän se vähän pelotti, että jos vaikka asiakkaat kaikkoavat tai alkavat muuten karsastaa, mutta sitten päätin, että jonkunhan on kissa nostettava pöydälle. Eivät asiat muutu, jos ei kukaan niistä puhu tai kirjoita. 

Olen puhunut. Mervi.