Nyt katkes hermo.
Kiukustuin tähän epäsiisteyteen tässä huushollissa. Täällä kotona siis. Meillä on uusi koti, mutta koko ajan sotkuinen. Pölyinen. Ja sitä kaikkea.
Tässä ei auta sisukaan, en yksinkertaisesti pysty itse mitään tekemään, kun en askeltakaan saa otettua ilman kahta kyynärsauvaa. Tarttumapihdellä kyllä saisin jotain lattialta noukittua, mutta ne pihdit on aina väärässä paikassa.
Soitin paikalliseen Taitovakkaan, joka on eri alojen taitajien osuuskunta. Kävi niin onnekkaasti, että sain siivoojan vielä tälle päivälle. Iltapäivällä tänne saapuu kaksin kappalein toivottavasti reipasta ja aikaansaapaa henkilöä pistämään paikat kuntoon. Yhdestä tunnista yhdestä siivoojasta maksan 23,60 euroa, jos tarkkaan muistan. Eli kaksi ihmistä tekee noin 46 euroa tunnilta. Enpä usko, että tässä juurikaan tuntia enempää aikaa saakaan kulumaan. Mutta saa nähdä.
Ja yhtään en siivoa etukäteen. Saavat nähdä tasan kaiken "kaameuden". Eikös se olekin aina kivaa, kun näkee työnsä jäljen. Siitä tässä huushollissa saa nauttia!
Mervi
torstai 1. lokakuuta 2015
keskiviikko 30. syyskuuta 2015
Hetki pihalla
Huomenna tulee kuluneeksi kolme viikkoa leikkauksesta. En ole käynyt missään tuona aikana, en saa ajaa autoa, enkä edes istua autoon. Kävelemään en kykene muutamaa metriä enempää, joten täällä kökötän sisällä. Silti olen hurjan tyytyväinen.
Asumme keskellä kaupunkia, ikkunoista näen ihmisiä, pullakaupassa kävijöitä. Koululaiset kulkevat enemmän ja vähemmän äänekkäästi ohitsemme. Saan seurustella asiakkaitten kanssa. Pääsen itse ulos, koska nyt ei ole ulkoportaita. Kymmenen minuuttia heräämisestä olen työpaikalla.
Tänään hengitin vähän aikaa raitista ilmaa ja ihailin pihan muutamaa kauneuspilkkua.
Luulin, etten saisi tätä ihanuutta uuteen kotiin, mutta ilokseni huomasin, että mieheni oli tuonut tämänkin ja kelpuuttanut pihalleen.
Asumme keskellä kaupunkia, ikkunoista näen ihmisiä, pullakaupassa kävijöitä. Koululaiset kulkevat enemmän ja vähemmän äänekkäästi ohitsemme. Saan seurustella asiakkaitten kanssa. Pääsen itse ulos, koska nyt ei ole ulkoportaita. Kymmenen minuuttia heräämisestä olen työpaikalla.
Tänään hengitin vähän aikaa raitista ilmaa ja ihailin pihan muutamaa kauneuspilkkua.
Luulin, etten saisi tätä ihanuutta uuteen kotiin, mutta ilokseni huomasin, että mieheni oli tuonut tämänkin ja kelpuuttanut pihalleen.
Tuosta pöytäliinasta hankkiudun heti huomenna eroon. Kirpputoritavarat ulkona katoksessa antavat väärän kuvan putiikista. Muutama on käynyt kirpputoria kyselemässä.
Vanhoja esineitä, osa käsitöihin liittyviä.
Vanha hevosen valjaisiin liittyvä osa, setolkka. Eikö olekin kaunis esine?
Vieläköhän nämä kauniit nuput ehtivät aueta ennen pakkasia?
Pellavasydämen Mervi
tiistai 29. syyskuuta 2015
Tämä tiistai oli maanantaikappale
Usein tiistait ovat minulle maanantaita. Kas kun putiikki on maanantaisin kiinni. Heti aamulla tuli muutama asiakas hakemaan tuotetta, jonka olin sanonut saapuvan tiistaina. Minä heille sanomaan, että vasta huomenna tulee. No, iltapäivällä tulivat. Haarukkapitsihaarukat.
Toinen moka sattui heti perään. Symppis pappa tuli varovasti kyselemään, mitä hänen takilleen kuuluu... Ai, mille takille? Ihan tyhjää lyö pää. Varmaan kuukausi aikaa (vaikka hän nätisti muisteli, että kaksi viikkoa) kun oli tuonut takkinsa vetskarin korjattavaksi. Oli siinä selittelemistä. Huomiseksi lupasin. Samoin entinen opettajani haki korjausompelun, jonka oli jättänyt joskus toukokuussa...
Kolmas moka on vähän hankala selittää. Olin lähettämässä avustajaa ostamaan takkivetskaria. Sanoin, että avataas nyt toi saapunut paketti, jos siellä on tilaamani vetskarit, niin ei tarvitse tuoda kuin se yksi, ei vastaisuuden varalle. Siis. Ei kumpikaan meistä älynnyt, että eihän sitten tarvitse sitä ensimmäistäkään käydä hakemassa, jos ja kun niitä siellä paketissa oli.
Ja mitä muuta lienen mokannut, mutta en vaan älyä edes hävetä.
Joku kommentoija ihmetteli, miten pystyn pitämään putiikkia, kun en kotitöistä selviä. Sitä sama minäkin usein mietin, mutta en ihmettele. Sisu. S-i-s-u. Ja toisaalta putiikki on minulle elinehto, ei taloudellisessa mielessä, mutta mielenterveyden. Mutta joka ihmettelee, voi koittaa, miten saa turvallisesti vietyä petivaatteet pihalle portaita pitkin kahta kyynärsauvaa samalla raahaten. Tai imuroitua - tarvittais kolmas käsi.
Mutta siitä olen ihan varma, että toisen töissä en pärjäisi. Ainakaan tämän hölmön pään kanssa.
Pellavasydämen Mervi
ps. huomaan tiettyä arkuutta tai jopa haluttomuutta kirjoittaa, kun mietin, että tätäkin lukee joku sellainen, joka arvostelee negatiivisesti elämääni, päätöksiäni, kykenemistäni.
Toinen moka sattui heti perään. Symppis pappa tuli varovasti kyselemään, mitä hänen takilleen kuuluu... Ai, mille takille? Ihan tyhjää lyö pää. Varmaan kuukausi aikaa (vaikka hän nätisti muisteli, että kaksi viikkoa) kun oli tuonut takkinsa vetskarin korjattavaksi. Oli siinä selittelemistä. Huomiseksi lupasin. Samoin entinen opettajani haki korjausompelun, jonka oli jättänyt joskus toukokuussa...
Kolmas moka on vähän hankala selittää. Olin lähettämässä avustajaa ostamaan takkivetskaria. Sanoin, että avataas nyt toi saapunut paketti, jos siellä on tilaamani vetskarit, niin ei tarvitse tuoda kuin se yksi, ei vastaisuuden varalle. Siis. Ei kumpikaan meistä älynnyt, että eihän sitten tarvitse sitä ensimmäistäkään käydä hakemassa, jos ja kun niitä siellä paketissa oli.
Ja mitä muuta lienen mokannut, mutta en vaan älyä edes hävetä.
Joku kommentoija ihmetteli, miten pystyn pitämään putiikkia, kun en kotitöistä selviä. Sitä sama minäkin usein mietin, mutta en ihmettele. Sisu. S-i-s-u. Ja toisaalta putiikki on minulle elinehto, ei taloudellisessa mielessä, mutta mielenterveyden. Mutta joka ihmettelee, voi koittaa, miten saa turvallisesti vietyä petivaatteet pihalle portaita pitkin kahta kyynärsauvaa samalla raahaten. Tai imuroitua - tarvittais kolmas käsi.
Mutta siitä olen ihan varma, että toisen töissä en pärjäisi. Ainakaan tämän hölmön pään kanssa.
Pellavasydämen Mervi
ps. huomaan tiettyä arkuutta tai jopa haluttomuutta kirjoittaa, kun mietin, että tätäkin lukee joku sellainen, joka arvostelee negatiivisesti elämääni, päätöksiäni, kykenemistäni.
sunnuntai 27. syyskuuta 2015
Piposunnuntai
Jäin viikonlopuksi yksin, kun mieheni lähti mökille. Olen huilannut. Nyt on tullut tarpeeksi pötköteltyä, kun turvotus jalassa on jo lähes laskenut.
En toki pelkästään pötköttele, vaan teen "töitä" samalla. Kolme pipoa tuli valmiiksi. Voivoi, ei tässä kuvassa erotukaan kauniit ruskan värit luonnollisesti. Tässä on tasaraidat oranssia, punaista ja beessiä. Lanka on Damaris, jonka myyn pois eurolla 50 grmman kerä. Ihanan pehmoista villasekoitetta.
Tässä näkyy hassusti mallin päänahka läpi. Lanka on oikein ihastuttava Katian Peru. Tekisi niin mieli tehdä tästä langasta joku villatakki. Tässä minun oma mallini, jolla teen nykyisin lähes kaikki pipot. Ohje vaan on edelleen viimeistä silausta vaille. Aina vaan pitää tarkistaa, että onko se nyt oikein. Alla sama malli.
Tämä Alize-kukkalanka on meillä oikein suosittua. Olen tehnyt siitä jo näin montaa eri väriä.
Huomenna nousenkin pystyasentoon, sillä on tunikan ompelun aika. Ja vähän korjausompelua.
Leikattu jalka jatkaa vaan paranemistaan. Joka päivä tuntuu paremmalta. Kuinkahan hyväksi lainkaan tuleekaan?
Pellavasydämen Mervi
En toki pelkästään pötköttele, vaan teen "töitä" samalla. Kolme pipoa tuli valmiiksi. Voivoi, ei tässä kuvassa erotukaan kauniit ruskan värit luonnollisesti. Tässä on tasaraidat oranssia, punaista ja beessiä. Lanka on Damaris, jonka myyn pois eurolla 50 grmman kerä. Ihanan pehmoista villasekoitetta.
Tämä Alize-kukkalanka on meillä oikein suosittua. Olen tehnyt siitä jo näin montaa eri väriä.
Huomenna nousenkin pystyasentoon, sillä on tunikan ompelun aika. Ja vähän korjausompelua.
Leikattu jalka jatkaa vaan paranemistaan. Joka päivä tuntuu paremmalta. Kuinkahan hyväksi lainkaan tuleekaan?
Pellavasydämen Mervi
perjantai 25. syyskuuta 2015
Tuotekuvaus
Minä niin TIEDÄN, että yrityksen tuotekuvauksiin pitää ladata kaikki paukut. Niiden PITÄÄ olla edustavia ja kaikkein parhaalla taidolla tehtyjä.
Silti.
Teen niitä kiireessä. Vasemmalla kädellä, kuten sanotaan. Hei muuten, kas kun ei vasenkätiset (kuten minä) nouse parridaadeille, sillä tuollainen sanontahan loukkaa syvästi vasenkätisten kunniaa ja taitoja. No mut joka tapauksessa. Tänään tiesin, että avustaja tulee vain yhdeksi tunniksi. Alunperin perjantai-imurointia suorittamaan, mutta kun eilen jo imuroitiin, tänään ehtisimme tehdä muuta. Puoli tuntia meni kuitenkin siihen, että hän vei tavaroita paikoilleen, minä kun en siihen pysty.
Sitten äkkiä. Hmm... mikä tausta, mikä alusta, MITÄ KUVAAN LAITETAAN? Tarkoitus oli muuttaa facebook-sivuston kansikuva. Eli vaakakuva, johon kolme pipoa. Mitkä kolme, lankoja myös.... äkkiä, äkkiä.... asiakkaatkin vielä tulevat juuri siihen tuntiin...
Se siinä on hyvä puoli, että saan asiakkaan näkökulman, kun joku muu minun kanssani niitä kuvia suunnittelee.
Viime minuuteille meni, mutta meillä oli kuva kolmesta piposta.
Joka kuva ei sitten ollenkaan käynyt tarkoitukseensa. Se ei mahdu. Siinä on painotus just väärässä kohtaa.
Mitä tästä opin? Pois kiirus. Panosta etukäteissuunnitteluun. Tarkista, minkälaista kuvaa olet ottamassa! Ensi viikolla sitten uudelleen. Tiistaina avustaja tulee kolmeksi tunniksi, silloin somistamme näyteikkunan. Keskiviikkona aikaa on kaksi tuntia, silloin taidamme valokuvata.
Mielestäni tuo alin kuva on kuitenkin aika onnistunut noin teknisesti. Kun kyse on kuitenkin "vain" ..... ei, en kirjoitakaan ajatustani loppuun.
Hyvin olen pärjännyt, vaikka leikkauksesta onkin vasta reilu kaksi viikkoa. Tänään kyllä iltapäivällä olisi ollut pakottava tarve päästä pitkälleen, mutta en sitten malttanut. Nyt on jo jäänyt pois kävellessä tuntuva kipu - sellainen hermo pinteessä tunne - mutta aikas mahtava turvotus tuntuu ikävältä. En saa sitä edes yöunen aikana pois. Mutta aikanaan sekin häviää. Tällä viikolla otettiin tikit pois, eikä ilmennyt minkäänlaista ongelmaa, ei sitten niin mitään. Kaikki on niin hyvin kuin vain voi kuvitella!
Pellavasydämen Mervi
Silti.
Teen niitä kiireessä. Vasemmalla kädellä, kuten sanotaan. Hei muuten, kas kun ei vasenkätiset (kuten minä) nouse parridaadeille, sillä tuollainen sanontahan loukkaa syvästi vasenkätisten kunniaa ja taitoja. No mut joka tapauksessa. Tänään tiesin, että avustaja tulee vain yhdeksi tunniksi. Alunperin perjantai-imurointia suorittamaan, mutta kun eilen jo imuroitiin, tänään ehtisimme tehdä muuta. Puoli tuntia meni kuitenkin siihen, että hän vei tavaroita paikoilleen, minä kun en siihen pysty.
Sitten äkkiä. Hmm... mikä tausta, mikä alusta, MITÄ KUVAAN LAITETAAN? Tarkoitus oli muuttaa facebook-sivuston kansikuva. Eli vaakakuva, johon kolme pipoa. Mitkä kolme, lankoja myös.... äkkiä, äkkiä.... asiakkaatkin vielä tulevat juuri siihen tuntiin...
Se siinä on hyvä puoli, että saan asiakkaan näkökulman, kun joku muu minun kanssani niitä kuvia suunnittelee.
Viime minuuteille meni, mutta meillä oli kuva kolmesta piposta.
Joka kuva ei sitten ollenkaan käynyt tarkoitukseensa. Se ei mahdu. Siinä on painotus just väärässä kohtaa.
 |
| Tämä kuva oli paras, mutta sopimattoman mallinen tarkoitukseensa |
Mitä tästä opin? Pois kiirus. Panosta etukäteissuunnitteluun. Tarkista, minkälaista kuvaa olet ottamassa! Ensi viikolla sitten uudelleen. Tiistaina avustaja tulee kolmeksi tunniksi, silloin somistamme näyteikkunan. Keskiviikkona aikaa on kaksi tuntia, silloin taidamme valokuvata.
Mielestäni tuo alin kuva on kuitenkin aika onnistunut noin teknisesti. Kun kyse on kuitenkin "vain" ..... ei, en kirjoitakaan ajatustani loppuun.
Hyvin olen pärjännyt, vaikka leikkauksesta onkin vasta reilu kaksi viikkoa. Tänään kyllä iltapäivällä olisi ollut pakottava tarve päästä pitkälleen, mutta en sitten malttanut. Nyt on jo jäänyt pois kävellessä tuntuva kipu - sellainen hermo pinteessä tunne - mutta aikas mahtava turvotus tuntuu ikävältä. En saa sitä edes yöunen aikana pois. Mutta aikanaan sekin häviää. Tällä viikolla otettiin tikit pois, eikä ilmennyt minkäänlaista ongelmaa, ei sitten niin mitään. Kaikki on niin hyvin kuin vain voi kuvitella!
Pellavasydämen Mervi
keskiviikko 23. syyskuuta 2015
Turhaa kateutta
Tykkään ihan hirveästi kommenteista. Tai lähetään jo siitä, että on kiva huomata, kuinka joku tai jotkut aiheet kiinnostavat lukijoita. En tiedä, miten lukija aavistaa postauksen aiheen - ehkä pienestä "esittelytekstistä" joka aukeaa uuden postauksen tullessa. Itse olen huomannut, että vaikka kyselytulokset osoittavat, että eniten toivotaan käsityöaiheisia postauksia, kuitenkin ylivoimaisesti eniten lukijoita saavat henkilökohtaiset postaukset ja niistäkin ne, jotka sisältävät harmistuksia, pohdintaa, kärjistyksiä tai kiukuttelua.
Tämänviikkoinen (kyllä, se kirjoitetaan yhteen, tarkistin!) postaukseni "yksin olet sinä ihminen maailmassa" oli yksi tällaisista. Oliko otsikko sen verran provosoiva - vai mikä? - että sen on avannut keskimääräistä useampi lukija.
Kuten viimeisessä kommentissa toteankin, alkoi jo pelko hiipiä puseroon, kun kommenttia avasin. Pelotti, että jos tulee lisää kyseenalaistamista. Vieläkö joku velvoittaisi minut itse huolehtimaan kodistani, itse maksamaan siivouksesta. Mitä siis edelleenkin teen. Mutta ei, sitä kommenttia lukiessani olkapäät laskeutuivat, sydämenrytmi palautui ja hengityskin normalisoitui. -Eikö ollutkin hienosti dramatisoitu!
Siivouksesta.
Huolehdin edelleenkin itse siivouksesta. Pääsääntöisesti niin, että mieheni tekee sen. Toissijaisesti niin, että tilaan "maksullisen naisen" - eli meidän kohdallamme se on tarkoittanut esim. omakotiyhdistyksen siivoojaa. Paitsi, että se palvelu on toistaiseksi tauolla.
Kun aikoinaan olen avioitunut nuorena, mutta jo invalidina, kuvittelin, että yhteiselämässämme vallitsisi tasa-arvo - että molemmat osallistuisimme kotitöihin. Kyllä se alkuvuosina toteutuikin. Minä siivosin, laitoin ruokaa, yhdessä hoidimme lapset, mies hoiti autot, raha-asiat... Sittemmin linjaus on vääristynyt. Mies hoitaa siivouksen, ruoanlaiton, auton, raha-asiat, kaiken. Kun minä en enää kykene. En tiedä, kuinka usein hän huokaa hiljaa mielessään, ettei ole tällaiseen lupautunut, vaikka aikoinaan tahtoikin. Rakastaa. Myötä- ja varsinkin vastamäessä.
Niin mielelläni siivoaisin. Niin rakastan ikkunanpesua, ja varsinkin, jos samalla saa vaihtaa verhot. En ehkä enää koskaan kykene siihen. Riipaisee kirjoittaa nuo sanat "ehkä en enää koskaan..." Appropoo, tässä huushollissa on ikkunat, jotka aukeavat - alhaalta. Niitä pestessä pitää olla kaksi ihmistä, joten meillä on ikkunat pesemättä. Emme ole pesseet (kukaan) edes tänne muuttaessamme.
Vain toinen saman kokenut tietää, miltä se tuntuu. Mikä tahansa luopuminen. Saatat luulla, että on kivaa, kun voi vaan toiselle sanoa, että tuosta ja tuosta siivoat. Ei, ei, ja ei. Se ei ole kivaa. Kestää jokseenkin kauan tottua ajatukseen, että joku vieras ihminen tulee meille ja siivoaa. Vaihtaa petivaatteet, huolehtii pyykeistä. Vieras ihminen tulee kotiisi, näkee kaiken, hoitaa nekin asiat, mitkä haluaisit "salata". Vaikka se on hänelle vain työtä, minulle se on kova paikka.
Sen sata kertaa ennemmin tekisin itse. Hoitaisin oman kotini. Hoitaisin oman osuuteni yhteisestä taloudesta. Olisin tasavertainen kumppani.
Kenenkään ei kannata olla kateellinen, jos vaikka sen siivoojan saisinkin. Monta kertaa mieluummin vaihtaisin osia kanssasi, jos saisin terveen ruumiin ja kykenisin itse tekemään. Monta kertaa ennemmin.
Mervi
Vaikka piha on asunnon puolella vielä aivan keskeneräinen, on siellä muutamia kauneuspilkkuja.
Tämänviikkoinen (kyllä, se kirjoitetaan yhteen, tarkistin!) postaukseni "yksin olet sinä ihminen maailmassa" oli yksi tällaisista. Oliko otsikko sen verran provosoiva - vai mikä? - että sen on avannut keskimääräistä useampi lukija.
Kuten viimeisessä kommentissa toteankin, alkoi jo pelko hiipiä puseroon, kun kommenttia avasin. Pelotti, että jos tulee lisää kyseenalaistamista. Vieläkö joku velvoittaisi minut itse huolehtimaan kodistani, itse maksamaan siivouksesta. Mitä siis edelleenkin teen. Mutta ei, sitä kommenttia lukiessani olkapäät laskeutuivat, sydämenrytmi palautui ja hengityskin normalisoitui. -Eikö ollutkin hienosti dramatisoitu!
Siivouksesta.
Huolehdin edelleenkin itse siivouksesta. Pääsääntöisesti niin, että mieheni tekee sen. Toissijaisesti niin, että tilaan "maksullisen naisen" - eli meidän kohdallamme se on tarkoittanut esim. omakotiyhdistyksen siivoojaa. Paitsi, että se palvelu on toistaiseksi tauolla.
Kun aikoinaan olen avioitunut nuorena, mutta jo invalidina, kuvittelin, että yhteiselämässämme vallitsisi tasa-arvo - että molemmat osallistuisimme kotitöihin. Kyllä se alkuvuosina toteutuikin. Minä siivosin, laitoin ruokaa, yhdessä hoidimme lapset, mies hoiti autot, raha-asiat... Sittemmin linjaus on vääristynyt. Mies hoitaa siivouksen, ruoanlaiton, auton, raha-asiat, kaiken. Kun minä en enää kykene. En tiedä, kuinka usein hän huokaa hiljaa mielessään, ettei ole tällaiseen lupautunut, vaikka aikoinaan tahtoikin. Rakastaa. Myötä- ja varsinkin vastamäessä.
Niin mielelläni siivoaisin. Niin rakastan ikkunanpesua, ja varsinkin, jos samalla saa vaihtaa verhot. En ehkä enää koskaan kykene siihen. Riipaisee kirjoittaa nuo sanat "ehkä en enää koskaan..." Appropoo, tässä huushollissa on ikkunat, jotka aukeavat - alhaalta. Niitä pestessä pitää olla kaksi ihmistä, joten meillä on ikkunat pesemättä. Emme ole pesseet (kukaan) edes tänne muuttaessamme.
Vain toinen saman kokenut tietää, miltä se tuntuu. Mikä tahansa luopuminen. Saatat luulla, että on kivaa, kun voi vaan toiselle sanoa, että tuosta ja tuosta siivoat. Ei, ei, ja ei. Se ei ole kivaa. Kestää jokseenkin kauan tottua ajatukseen, että joku vieras ihminen tulee meille ja siivoaa. Vaihtaa petivaatteet, huolehtii pyykeistä. Vieras ihminen tulee kotiisi, näkee kaiken, hoitaa nekin asiat, mitkä haluaisit "salata". Vaikka se on hänelle vain työtä, minulle se on kova paikka.
Sen sata kertaa ennemmin tekisin itse. Hoitaisin oman kotini. Hoitaisin oman osuuteni yhteisestä taloudesta. Olisin tasavertainen kumppani.
Kenenkään ei kannata olla kateellinen, jos vaikka sen siivoojan saisinkin. Monta kertaa mieluummin vaihtaisin osia kanssasi, jos saisin terveen ruumiin ja kykenisin itse tekemään. Monta kertaa ennemmin.
Mervi
Tämän ihanan korin on mieheni istuttanut putiikin pylvään juureen. Tykkään kovasti.
Vaikka piha on asunnon puolella vielä aivan keskeneräinen, on siellä muutamia kauneuspilkkuja.
maanantai 21. syyskuuta 2015
Meidän pikku persikkapuu
Vanhassa kodissamme oli (ja on edelleen) upea puutarha, jonka mieheni istutti niiden reilun kymmenen vuoden aikana, kun siellä asuimme. Nyt hän on tietysti aloittanut istutustyön alusta - tässä ennen kaupungin omistuksessa olleessa neuvolarakennuksessa ei ole kummosia istutuksia ollut.
Tai noh, kyllä hän kertoi löytäneensä talon takaa vanhaa kasvillisuutta, kun vähän ketoa kuopsutti. Lisäksi oli löytynyt mielenkiintoinen kaiverrus puun rungosta. Minä en vielä ole päässyt näitä ihmettelemään.
Viime kesänä mieheni istutti pienen persikkapuun. Siihen tuli muutama hedelmä. En ollenkaan käsittänyt, ne voisivat olla SYÖTÄVIÄ. Tänä syksynä saimme jo monta persikkaa. Ne ovat tirskuvan mehukkaita ja maku on hyvin, hyvin eksoottinen, puhumattakaan karvaisesta pinnasta. Kauniitakin ovat.
Ensimmäiset hedelmät putosivat maahan, ennenkuin käsitimme, miten herkullisiä nämä pikkupersikat ovatkaan.
Paljon kaikkea muutakin mieheni on tähän putiikin ikkunoitten eteen istuttanut, varsinkin eriväriset ruusut ovat siinä komeasti kukkineet.
Mervi
Tai noh, kyllä hän kertoi löytäneensä talon takaa vanhaa kasvillisuutta, kun vähän ketoa kuopsutti. Lisäksi oli löytynyt mielenkiintoinen kaiverrus puun rungosta. Minä en vielä ole päässyt näitä ihmettelemään.
Viime kesänä mieheni istutti pienen persikkapuun. Siihen tuli muutama hedelmä. En ollenkaan käsittänyt, ne voisivat olla SYÖTÄVIÄ. Tänä syksynä saimme jo monta persikkaa. Ne ovat tirskuvan mehukkaita ja maku on hyvin, hyvin eksoottinen, puhumattakaan karvaisesta pinnasta. Kauniitakin ovat.
Ensimmäiset hedelmät putosivat maahan, ennenkuin käsitimme, miten herkullisiä nämä pikkupersikat ovatkaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)