Intohimona käsityöt

torstai 20. marraskuuta 2014

Kotona

Ensimmäiseksi viimeinen kuva Tyksistä. Minua kiehtoo tämä ikkunastani näkyvä "maisema". Tässä näkyy eri aikakausien rakennustyylejä. Tai onko niitä muuta kuin kaksi: kaunis ja ruma. Onneksi kuvassa pilkahtaa myös kaunis rakennuksen osa.


Aamulla lääkäri kävi kädestä pitäen hyvästelemässä. Erittäin huolellisesti minut valmisteltiin kotimatkalle, sain vaikka minkälaista paperia mukaani. Haavanhoidosta alkaen. Haava on erittäin siisti ja sen voi jo jättää ilman mitään sidostakin. Tikit poistetaan ensi tiistaina.

Jälkitarkastus on 7.1. ja silloin kuvataan pyynnöstäni myös vasen polvi, joka on vihoitellut aika kovasti tämän ajan, kun olen saanut kävellä. Ettei vaan olisi sen proteesi rikki?

Kotiin tulin Kelan invataksilla ja kyseessä oli yhdistelymatka - kiersimme pikkuteitä matkan varrella. Vähän istuminen puudutti, kun en ole sitä pitkään aikaan tehnyt. Lonkka on toki kankea ja hiukkasen kipeäkin. Kotiin päästyäni otin pienet päikkärit, jotka  venyivät useamman tunnin mittaiseksi.

Illalla menin mieheni mukana "talolle" - hän remppaamaan ja minä kaupalle laskemaan lankoja ja tilaamaan uusia. Tulossa on puuttuvat värit Teeteen Pallas ja Salla -lankaa sekä 100% bambu-lankaa muutamassa värissä. Käytän hyväkseni tukun tarjoaman mahdollisuuden tilata muutakin, kun he lähettävät edellisessä lähetyksessä puuttumaan jääneet langat.

Antibiootti alkaa vaikuttaa närästyksellä, mutta minä näytän sille pitkää nenää "hähääää, et voikaan mitään, kun tiputus on lopetettu..." Alkaa taas ruokakin maistua normaalilta.

Mervi

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Jee, huomenna!

 Iltavuoroon tulevat hoitajat kiertävät osastolla. Tänään he tulivatkin hyvien uutisten kera! Nyt oli tullut tulokset bakteeriviljelystä - ja puhdasta oli! Jeeeee, mä pääsen huomenna pois ja ilman mitään antibioottitiputuksia.

Jumpparin kanssa käytiin tänään kokeilemassa porraskävelyä. Ylöspäin se sujui meiniosti, mutta alaspäin....ei mulle iski "paniikki" . Hento hoitaja tunsi olonsa turvattomaksi ja pyysi kollegan apuun turvaksi. Pääsin siis portaat alas, mutta kovasti epävarma olo siitä jäi.
Jumppari kertoi, että kuuden viikon kuluttua tulee kutsu terveyskeskuksen fysioterapiaan. Kuuden viikon kuluttua saa myös ruveta astumaan täysillä - kivun sallimissa rajoissa.

Omatoimista jumppaa pitäisi nyt jatkaa sisukkaasti. Kaikkein tärkeintä olisi venyttää sekä reisilihaksia että varsinkin erittäin kireitä takareisiä. Vaarana on, että jalka jää koukkuasentoon. Ja sitähän minä en tahdo. Noniin, eksi Vankomysiini-tiputus illalla vielä ja sitten kotiin! Ihanaa! 

Mervi

Käsitöitä sairaalassa

Olen saanut paljon aikaiseksi maattuani viikon verran sairaalassa. Jo matkalla tein tätä kauluria. Harmi, ettei hoitajilta löytynyt parsinlankaa, joten työt jäävät viimeistelyä vaille.

Kauluri on aukeava. Etsin jotkut oikein kauniit napit tuohon.





Lankana Teeteen ihana Primavera, joka on 100 % merinovillaa. Toisena työnä tein isot miesten villasukat ja niihin melkeinpä ylipitkät varret. Näitä olen jo vilautellutkin.



Lankana näissä Novitan 7 Veljestä. Joku kyseli kommentissaan käsitystäni langasta. Olen lähes aina tehnyt sukat seiskaveikasta, koska en ole paremmasta tiennyt. Langat houkuttelevat tavaratalossa väreillään ja niitä on helppo ostaa muiden ostosten lomassa. Tarjouksia on tosi usein. Kun halvalla ostaa langat, valmiiden sukkien hinta muodostuu kohtuulliseksi. Sukka kestää käytössä, mutta pesutulos ei ole aina mieleinen. Nyt, kun olen kokeillut muita lankoja, tiedän, miten paljon miellyttävämpiä lankoja on olemassa. Eikä haittaa, vaikka ohutta lankaa (esim. STEP) joutuu kauemmin tikuttamaan.

Seuraavaksi on menossa oranssi pipo, mutta se ei ota onnistuakseen. Näytän vasta, kun edes tiedän, miten sen loppujen lopuksi valmistan.

Pellavasydämen Mervi

tiistai 18. marraskuuta 2014

Dumpattuna mutta muistan 30 vuoden taakse

Tämäkin aamupäivä meni nukkuessa. Heräsin juuri, klo 14. Eilisiltainen veritankkaus nosti hb:n lukemaan 101. Eli ei vielä auttanut virkistävästi. Nyt odotan tosi jännityksellä bakteerinäytetuloksia. Apua, jos sieltä löytyykin bakteeri! Sit mulle laitetaan subklaavi ja tiputus kestää kuusi viikoa - ei, en haluu...

Kohta lähden käymään kanttiinissa. Ihmisten ilmoille. Jotta varmistaisin, että en haise miltään, ripsautan hiukan hajuvettä. Viimeksi sitä kyllä roiskahti, ja koko ajan häpesin, että HAISEN siltä hajuvedeltä. Tuoksu tässä pullossa on aivan ihana, vaikka se on n. 30 vuotta vanhaa. Olen saanut sen mieheltäni silloin, kun olin ensimmäisessä lonkkaleikkauksessa v. 1984. Olen käyttänyt erittäin harvoin.





Tässä yhteydessä kerron ihovoidekokemukseni. Muistatteko, kun ostin vuoden vaihteessa  kalliit rasvat? No nyt olen kokeillut niitä 9 kuukautta ja palaan takaisin vanhaan tuttuun merkkiin. Näitä käyttäessäni tunnen heti muutoksen. Hyvä, L'Oreal!

Mervi












maanantai 17. marraskuuta 2014

Hassua

Tänään siis lääkäri päätti vauhdittaa hemoglobiinin nousua määräämällä veritankkausta. Minun on määrä saada 2 pussia verta = punasoluja. Tyttö tuli sitä laittamaan, mutta ensin pitää mitata verenpaine ja lämpö. Lämpö oli ok mutta verenpaine tosi alhainen, vain jotain 80/50.

Miten voi olla minulla, jolla aina on korkea verenpaine? Sitä paisi, olin juuri ennen mittausta syönyt aimo annoksen salmiakkia, jonka pitaisi nostaa verenpainetta. Nooh, sitten minuun tiputetiin efedriiniä, joka nostikin tosi nopeasti paineet yli sadan ja vertankkaus voi alkaa. Tässä minä siis makaan illan tankattavana: yksi pussi verta kestää tiputtaa tunnin, toinen tunnin ja sen lisäksi tiputetaan iso pussi nestettä.


Lääkäri kävi

Olin tehnyt oikein listan paperille kysymyksistä lääkärille. Ensimmäinen oli paremminkin toteamus, että olisin valmis lähtemään kotiin. Lääkäri totesi, että heti kun näytteistä on tullut negatiiviset vastaukset. Haava tarkistettiin ja lääkäri kehui sitä oikein siistiksi. Olin saanut tältä oma lääkäriltäni vakuutuksen, että Tramalia ei minulta oteta pois. No nyt on sitten otettu Voltaren. Ihan niinkuin jotain kiusaa pitäisi aina tehdä. No, hän määräsi Voltarenin takaisin.

Olen varhaisesta aamusta ollut suhteellisen kovissa kivuissa. Se ei ole leikkauksesta johtuvaa, vaan lähinnä kokonaisvaltaista fibromyalgiakipua. Nyt se alkaa lieventyä kun sain aamulääkkeet. Paitsi en vielä sitä Voltarenia. Kysyin lääkäriltä liikerajoitteista ja ymmärsin, ettei niitä todellakaan ole. Saan siis istuessani tavoitella varpaita, mikä tuntuu uskomattomalta saavutukselta, kun en ole koskaan siihen kyennyt. Autolla en pääse ajamiseen en saa lupaa vielä 2 kuukauteen. Invataksia siis edelleen tarvitaan. 

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Sisukkaasti

Olen tehnyt määrätyt jumppaliikkeet aivan ohjeiden mukaan. Se on uutta, sillä yleensä kyllä helposti niistä luistan. Silmissä säkenöi kun yritän venyttää lyhentyneitä lihaksia, mutta on ilo huomata, miten nopeasti tapahtuu edistymistä. Hyvä sisukas minä!

Selatessani facebookia löysin sivun, jossa Nordea-pankki ja Talouselämä-lehti etsivät sisukasta yrittäjää. En kunnolla lukenut pointtia, kun jo olin kirjoittamassa omaa tarinaani. Olisin ihan  varmasti ansainnut sisukkuuspalkinnon, enkö totta?

Vasta ajan päästä tajusin, että siinä varmaan tarkoitettiin ja etsittiin taloudellisesti sinnikästä yrittäjää. Minähän en ole suuremmin joutunut taloudellisiin ongelmiin. Kirjoitin siis ihan sivu aiheen.

Minulla on täällä monta käsityötä mukana. Kiireessä hamusin lankoja mukaani ja yhdeksi valikoituivat halvat 7 veljestä langat (ostos ajalta ennen omaa lankakauppaa). Tein niistä tosi isot miesten sukat. Tänään huomasin, että olin tehnyt liian isot. Liian leveät. Pitkän varren resorissa se on ok, mutta jalkäterässä 14 silmää puikolla on liikaaa. Sisukkaasti purin molemmat kiilakavennuksiin asti. Samalla huomasin, että erivärinen kärki ei ollut tyylikäs.



Muistatte varmaan, että aiemmilla kerroilla antibiootti on tiputettu subklaavin kautta. Nyt minulla on vain tavallinen kanyyli kädessä, eikä se juurikaan haittaa toimintojani.


Huomenna alkaa taas arki ja näen tod.näk. leikkaavan lääkärin. Kysyn, koska pääsen kotiin ja koska saan ajaa autoa? Tiedän jo, että herään aamulla oven avaamiseen ja kysymykseen: "Mikäs teidän nimi on? Pitäisi verinäyte ottaa." Siitä selviää mm onko hb noussut yhtään, nyt se on 89. Ja monta muuta asiaa...Sisukkaasti yritän jaksaa odottaa. Mervi