torstai 23. kesäkuuta 2011

Juhannusta odotellessa

Juhannus on Uudessakaupungissa merkittävä ajanjakso siinä mielessä, että siitä alkaa kesäsesonki. Turistit tulevat ja seuraavat kuusi viikkoa on vilkasta, mutta elokuun alussa jo hiljenee....

Olen ollut vähän toistaitoinen viime kuukaudet ja viime viikot lähinnä saamaton. Kyllä nyt olisi jo vähän enemmän kyennyt, jos olis yrittänyt. Ymmärrän kyllä itseäni: kun mieliala on alhaalla, puuttuu innostus ja jos käsitöihin ei ole innostusta, ei tahdo tulla mitään.

Muutamia tilauksia olen tehnyt, huomenna (siis juhannusaattona todellakin) lähtee Kustaviin iso tilaus valmiita koreja. Eniten olen huolissani siitä, että mainostaminen on jäänyt olemattomaksi. Yleensä olen tehnyt kesäksi A5 kokoisen esitteen, jota on ollut saatavilla venesatamassa ja matkailutoimistossa. Jospa nyt vapaapäivien aikana saisi sen tehtyä. Tänään kävi paikallislehdestä "mainosmies" ottamassa kuvan, tiistain lehdessä on Pellavasydämen mainos, jossa on kuva minusta musta hattu päässä ja virkkaus kädessä. Kyynärsauvatkin näkyvät. Aika erikoinen idea, vai mitä?

Toivottelen kaikille blogini lukijoille rentouttavaa Juhannusta!

Laitan tähän kuvan putiikista. Pöydällä tuotteita eri valmistajilta.

3 kommenttia:

  1. Muykavaa juhannusta sinulle myös!

    VastaaPoista
  2. hei saitko s-postiani? odottelen sitä korineuvoa:)t.helena

    VastaaPoista
  3. En ole saanut ja kun sitä oikein odottelin....
    mervi.lamminen@uusikaupunki.fi tai facebookin kautta yksityisviestinä.

    VastaaPoista