maanantai 28. heinäkuuta 2014

Ja taas muutto...

Kirurginen osasto on ollut heinäkuun kiinni, mutta avattiin tänään. Niinpä minutkin siirrettiin tänne. Taidan olla ainut potilas, kaikki huoneet vaikutti tyhjiltä. Sain kuin sainkin oman sviitin. Lääkäri kertoi, että keinonivelinfektiopotilaita ei sijoitetakaan isoihin huoneisiin toisten kanssa. Tämä selittääkin sen, että keväiselläkin reissulla sain olla yksin.

Mikäs tässä on ollessa hyvin ilmastoidussa huoneessa omassa rauhassa. Nyt vaan jännään, että alkaako ruokarumba taas alusta. Juuri saimme edellisellä osastolla  asiat niiltä osin järjestykseen. Tuntuu paljon paremmalta, kun ei tuoda sellaista, mitä en kykene syömään vaan joudun jättämään.

Aamupalalle tuodaan vain näkkileipä ja sille tomaattia ja kurkkua sekä kaakao. Varsinaiset ruuat on samat kuin muillakin, muttei leipää eikä puuroa. Iltapalalle  taas näkkileipää päällyksineen ja kaakao sekä raejuusto ja mahdollisesti jotain lihaa tai tonnikalaa. Paino tippuu mukavasti, eilisestä tähän aamuun peräti 800g. Osittain asiaa auttaa se, että antibiootti pistää aineenvaihdunnalle turbovaihteen päälle. Alan olla ( vastoin normaalia luonnettani ) läpip***a.

Mervi

1 kommentti:

  1. Hienoa lukea sinun syövän, valkuaista tarviit, ettei lihakset häviä :) ja toivotaan, että yhteistyö keittiön kanssa toimii tältäkin osastolta, vaikka ihmiset ovat erit, niin keittiö on jo tietoinen sinusta, tsemppiä :)

    VastaaPoista