Intohimona käsityöt

perjantai 21. lokakuuta 2011

Neulakinnas osa 1: En siis osaakaan kaikkea?

Aika monenlaisia käsitöitä olen tehnyt. Monenlaista osaankin. Mutta en kaikkia. Nyplääminen oli sellaista, mitä en oppinut. Vaikka en kyllä ole lopullisesti antanut periksi, tyyny kylläkin vietiin vinttiin. Toisaalta - ei ole pakko osatakaan nyplätä, kun virkkaamalla saa nopeammin valmista.

Vuosi sitten joulun alla minua pyydettiin kattamaan joulupöytä museoon. Sain idean vanhanajan ompeluseurasta ja olisin halunnut tehdä sinne neulakintaat. Otin siis ohjeen, kuvat työtavasta ja aloitin. Aloitin. Purin ja aloitin. Eikä siitä tullut mitään. Tänä syksynä ilmoittauduin kansalaisopiston neulakinnaskurssille. Päätin oppia tuon viikinkien aikaisen työtavan. (Vaikka virkkaamalla tai neulomalla voi myös tehdä kintaita)

Meitä oli siellä kymmenkunta vanhempaa naisihmistä. Eikä meinattu oppia sitten niin millään. Opettaja näytti, miten tehdään. Näytti uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Eikä me ymmärretty. Opettaja näytti jokaiselle kädestä pitäen. Vieläkään ei valjennut. Sitten meinasi lamppu syttyä. Sain työn alkuun. Koska opettaja oli sanonut, että koko ensimmäinen ilta(3 tuntia!) käytetään aloittamisen opetteluun, otin uuden langan ja yritin taas. Tällä kertaa se ei onnistunutkaan. Sattumanvaraisesti onnistui tai ei onnistunut. Kunnes sitten vihdoin KÄSITIN miten nuo silmukat tehdään. Uskomattoman vaikeaa. Eikä siis vielä päästy tekemään muuta kuin aloitussilmukkaa.

Tässä on netistä nappaamani kuva neulakintaasta:




Ja tässä sen ensimmäisen silmukan tekemistä:






Sitten vielä kuva työvälineestä:


 Kyllä työ kuulemma sitten joutuu, kunhan sen oppii....saas nähdä ens torstaina!
Kuvat: http://www.opistostakasin.fi/ideat-kiertoon/neulakintailua
http://www.kaspaikka.fi/koti/kleinone/neulakinnas/valmist.html
Näiltä sivuilta voi käydä myös katsomassa, mistä oikein on kysymys. Tiedä vaikka innostuisit sinäkin!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Juhannusruusu

Nyt löytyi kamera. Tässä kuvaa virkatusta matosta, jonka tein matonvirkkauskurssia varten. Se on tehty juhannusruusu-mallin mukaan. Kuteena aivan ihastuttava trikoo, pehmeä ja helposti työstettävä.

En ole mattoa mitenkään "viritellyt" kuvausta varten, ainoastaan pudottanut lattialle, joten kuhmuisuutta ym. havaittavissa.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Pikku harmeja yrittäjän arkipäivässä

Viime viikolla innostuin tilaamaan uuden tuotteen myyntiin. Soittelin kahteen eri firmaan, enkä oikein osannut päättää kummasta tilauksen tekisin. Toisesta lähetys toimitetaan vain postiennakolla ja kun siitä aiheutuneita lisäkuluja puhelimessa harmittelin, toisessa päässä alettiin selittää, että "kyllä heilläkin on kuluja, kun lankaa menee valmistamiseen...." Mielestäni tämä oli niin kummallinen kommentti, että se ratkaisi asian lähempänä olevan firman hyväksi.

Soittelin siis naapurikuntaan ja sovimme, että lähetän sähköpostilla tilauksen. Tein sen ja päätimme palata toimittamistapaan tänään, maanantaina. Heti aamulla sain kuitenkin sähköpostin, jossa kerrottiin millainen valikoima tuotteita minulle on valmiiksi pakattu. Se luettelo vaan oli aivan eri kuin mitä olin tilannut. Juuri kun olin soittamassa, sähköpostiin tuli tieto, että paketti on jo postissa. Siis postissa, vaikka olin sähköpostitse nimenomaan maininnut, että tulisin tällä viikolla HAKEMAAN tavaran.

Olen kärsinyt "kiltin tytön" syndroomasta, mutta opetellut siitä pois näin viisikymppisenä. Taas jouduin kamppailemaan itseni kanssa. Pitääkö minun maksaa lasku, jossa on tuotteita noin kaksi kertaa se määrä mitä olin tilannut ja eri tuotteita, kuin olin tarkoittanut? Pitääkö minun maksaa postimaksut, kun en ole pyytänyt postissa laittamaan?

Kaikesta voi oppia ja tästä opin sen, että yrittäjän kannattaa olla tarkkana: lukea postinsa kunnolla, kuunnella mitä sinulta pyydetään, toimittaa juuri oikeat tuotteet ja juuri niinkuin on ollut puhe.  Luottamus pitää ansaita ja sen säilyttämiseksi kannattaa tehdä kaikkensa.

Näitä tuotteita etsiessäni kyselin myös mahdollisuutta saada ne myyntitilille, mutta se ei onnistunut. On kuulemma niin huonot kokemukset. Niinpä minä siis ostan sisään tuotteet. Sen sijaan - minulta pyydettiin minun tuotteitani myyntiin ( olin tästä ehdotuksesta todella tohkeissani ja innostunut) joten ilman muuta myönnyin myyntitiliperiaatteeseen. Tasan ei käy....?

                        xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Tänään olen kehitellyt uutta tuotetta, virkattua, raidallista mattoa. Näkisittepä vaan miten se tapahtuu! Impulsiivinen kun olen, aloitan keskeltä (no niin se yleensäkin aloitetaan) ja suunnittelen väriraidat siinä tehdessäni. Ei minkäänlaista etukäteissuunnittelua, paperille hahmottamista tms -  ei kun heti vaan tekemään. Kamera on edelleen hukassa jossain tavarakasojen alla, joten en voi tähän kuvaa lisätä. Kauniit on raitojen värit ja virkkasin myös korit samoilla väreillä. Setti siitä siis muodostuu.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kynnys kohoaa...

Nyt on ollut toooosi pitkä tauko bloggauksessa. Siihen on montakin syytä: a) kamera on aina väärässä paikassa ja luulen että pitäisi olla mukana joku kuvakin b) aina on kiire ja mielestäni kirjoittamiseen pitäisi varata kunnolla aikaa - varsinkin sen kirjoittamisen miettimiseen c) ei ole tapahtunut mitään oleellista uutta d) e) f) jne...Ehkä suurin syy on g) olen lukenut blogikirjoittamisen ohjeita ja kynnys kirjoittamiseen on kohonnut.

Valokuvien tulee kuulemma olla laadukkaita, ykskaks räpsäistyjä ei kuulemma viitsi edes vilkaista. Tähän en kykene, minulla on vain tavallinen halpa kamera, jota en edes osaa käytää.

Blogikirjoitusten pitää olla harkittuja ja niissä pitää olla johdonmukaisuutta ja punainen lanka. Olen niin impulsiivinen että poukkoilen sinne ja tänne ja eksyn välillä kirjoittamaan omasta elämästänikin.

Kiinnostavaakin pitäisi olla ja olen alkanut epäillä, että omat juttuni eivät ole kiinnostavia, sillä lukijoita ei ole juurikaan ilmaantunut, eikä kommentteja senkään vertaa....Google kyllä kertoo, että kävijöitä on ollut, mutta mitään konkreettista jälkeä ei vaan ole jäänyt..

Ja mitä vielä...no, joka tapauksessa - kirjoittaminen on jäänyt ja jäänyt. Ja tässä on selittelyt. Nyt lähden huovutuskurssille, viikonlopun mittainen intensiivikurssi järjestetään kansalaisopistossa. Tein jo vauvantöppöset ja tänään olis tavoitteena saada aikaan huovutettu hattu. Koitanpa ottaa niistä sitten niin hyvät kuvat, kuin osaan. Kun muutenkin pitäisi nyt ottaa hyviä kuvia tuotteistani, sillä niitä kaivataan Helsingissä....