maanantai 10. lokakuuta 2011

Pikku harmeja yrittäjän arkipäivässä

Viime viikolla innostuin tilaamaan uuden tuotteen myyntiin. Soittelin kahteen eri firmaan, enkä oikein osannut päättää kummasta tilauksen tekisin. Toisesta lähetys toimitetaan vain postiennakolla ja kun siitä aiheutuneita lisäkuluja puhelimessa harmittelin, toisessa päässä alettiin selittää, että "kyllä heilläkin on kuluja, kun lankaa menee valmistamiseen...." Mielestäni tämä oli niin kummallinen kommentti, että se ratkaisi asian lähempänä olevan firman hyväksi.

Soittelin siis naapurikuntaan ja sovimme, että lähetän sähköpostilla tilauksen. Tein sen ja päätimme palata toimittamistapaan tänään, maanantaina. Heti aamulla sain kuitenkin sähköpostin, jossa kerrottiin millainen valikoima tuotteita minulle on valmiiksi pakattu. Se luettelo vaan oli aivan eri kuin mitä olin tilannut. Juuri kun olin soittamassa, sähköpostiin tuli tieto, että paketti on jo postissa. Siis postissa, vaikka olin sähköpostitse nimenomaan maininnut, että tulisin tällä viikolla HAKEMAAN tavaran.

Olen kärsinyt "kiltin tytön" syndroomasta, mutta opetellut siitä pois näin viisikymppisenä. Taas jouduin kamppailemaan itseni kanssa. Pitääkö minun maksaa lasku, jossa on tuotteita noin kaksi kertaa se määrä mitä olin tilannut ja eri tuotteita, kuin olin tarkoittanut? Pitääkö minun maksaa postimaksut, kun en ole pyytänyt postissa laittamaan?

Kaikesta voi oppia ja tästä opin sen, että yrittäjän kannattaa olla tarkkana: lukea postinsa kunnolla, kuunnella mitä sinulta pyydetään, toimittaa juuri oikeat tuotteet ja juuri niinkuin on ollut puhe.  Luottamus pitää ansaita ja sen säilyttämiseksi kannattaa tehdä kaikkensa.

Näitä tuotteita etsiessäni kyselin myös mahdollisuutta saada ne myyntitilille, mutta se ei onnistunut. On kuulemma niin huonot kokemukset. Niinpä minä siis ostan sisään tuotteet. Sen sijaan - minulta pyydettiin minun tuotteitani myyntiin ( olin tästä ehdotuksesta todella tohkeissani ja innostunut) joten ilman muuta myönnyin myyntitiliperiaatteeseen. Tasan ei käy....?

                        xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Tänään olen kehitellyt uutta tuotetta, virkattua, raidallista mattoa. Näkisittepä vaan miten se tapahtuu! Impulsiivinen kun olen, aloitan keskeltä (no niin se yleensäkin aloitetaan) ja suunnittelen väriraidat siinä tehdessäni. Ei minkäänlaista etukäteissuunnittelua, paperille hahmottamista tms -  ei kun heti vaan tekemään. Kamera on edelleen hukassa jossain tavarakasojen alla, joten en voi tähän kuvaa lisätä. Kauniit on raitojen värit ja virkkasin myös korit samoilla väreillä. Setti siitä siis muodostuu.

1 kommentti:

  1. Heippa! Reklamoi rohkeasti: eritoten, jos olet sähköpostilla tilauksen laittanut, niin ei pitäisi olla mitään epäselvää, mitä toimitetaan... Etkä myöskään maksa postimaksuja, kun olet sopinut noudosta. Se ei tee sinusta yhtään "tuhmaa" että pyydät toimimaan kuten sovittu. Tsempit ja terveiset!

    VastaaPoista