Taas on posti palvellut

Tänään aloitin työviikon yksikseni. Heti aamulla tuli asiakasryntäys, niinkuin aika usein tiistaina (maanantaina kun on ovet kiinni). Onneksi ihana apulaiseni Pirkko sattui paikalle ja pääsi niinmuodoin heti töihin, jopa lattian pesuunkin. Kauhea keli, hirveä tuuli ja kaikki kura siirtyi kengissä sisälle. Mutta aurinko paistoi ja se on ihanaa!

Kävin postissa. Kannoin 5 kg painavan kudesäkin autosta postiin. Kuvittele, miten se tapahtuu, kun molemmissa käsissä on kyynärsauva. Kerran se putosi kadulle, mutta sain kuin sainkin sen kuljetettua postiin sisälle. Kukaan ohikulkijoista ei tarjonnut apua, vaikka se varmaan MYÖS NÄYTTÄÄ epätoivoiselta. Sisälle päästyäni totesin, ettei minulla ole lompakkoa mukana. Vrt. ed. teksti, jossa kerroin, millaista on kun nainen kulkee ilman käsilaukkua.

Sanoin minua palvelleelle virkailijalle (tosi ystävällinen tyttö) että jätän tämän paketin tähän ja tulen uudestaan maksamaan. Arvatkaas mitä hän sanoi? Kertoi, ettei se käy, sillä he eivät saa ottaa tavaraa "säilytykseen". Selitys oli se, että jos paketti häviää, he joutuvat hankaluuksiin. Ystävällisesti sanoin, etten takuulla vie sitä pakettia takaisin autoon ja taas takaisin postiin, kun se niin ylivoimaisen hankalaa on! Vakuutin myös, etten tule heitä moittimaan, jos jotain paketilleni sattuu...

Onneksi tämä asiakaspalvelija ehdotti, että hän käy kysymässä jos se onnistuu. Sanoin hänelle näin: " No käypä, mutta älä kerro sille teidän johtajalle, että se olen minä, koska hän jostain syystä inhoaa minua". Tyttö kyllä tiesi, mistä on kysymys ja hymyili vaan vienosti. No, hän palasi iloisena, sillä asia onnistuu ihan virallisestikin. Kassakoneeseen voidaan tehdä kuitti ja laittaa se pitoon. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vai onko?

Ymmärrän paremmin kuin hyvin, että säännöt ovat tarkoitettu noudatettaviksi ja yleensä ne ovat hyvin perusteltuja. Peräänkuulutan kuitenkin inhimillisyyttä ja joustavuutta eli järjen käyttöä. Vai mitä mieltä te olette? Miten sinä olisit käyttäytynyt, jos olisit ollut tiskin takana?

Pellavasydämen Mervi

Puukkoja

Jos mies astuu Pellavasydämen ovesta sisään, hän vilkuilee ympärilleen ja perääntyy. Äkkiä ulos ovesta! Eikä meillä ihan oikeasti olekaan juuri mitään miehiä kiinnostavaa. Noin yleistäen. Toki poikkeuksiakin on ja joku mies on viipynyt pitkäänkin ihastelemassa käsitöitä.

Tuo on puute, sillä kun pariskunta tulee kaupoille, rouvat eivät saa rauhassa katsella ja hypistellä, kun mies vieressä koko ajan hoputtaa: "Mennään jo...." Aikoinaan minulla oli puutuotteita paljonkin, mutta kun tekijä jäi omasta työstään työttämäksi, myös yritystoiminta piti lopettaa (suomalaista työllisyyspolitiikkaa...)

Nyt meillä on puukkoja, jotka kiinnostavat miehiä. Niitä on kokonaista kaksi (2) kappaletta!

Hienon hienoa käsityötä kauttaaltaan. Peurapuukko.

Yksityiskohta peurapuukosta

 

Mietimme pitkään, mihin sijoittaisimme nämä arvokkaat, mutta väärin käsiteltyinä vaaralliset teräaseet. Kierrätyskeskuksesta löysin tällaisen pienen kasvihuoneen ja siitähän tuli vitriini puukoille.

Huoneisto, jossa Pellavasydän toimii, on entinen paloasema. Yksi idea olisi koota vanhoja valokuvia palokunnan ajoilta kansioon, jota sitten miesasiakkaat voisivat halutessaan selailla. Lumien sulettua kannetaan ulos (jos silloin on apuna joku, joka kantaa) pari tuolia, pöytä ja miehiä kiinnostavia lehtiä. Miesparkki siis. Saavat rouvat vähän enemmän ostosaikaa.

Keinutuoli on myös hyvä keino viihdyttää miehiä.

Moni asiakas tykkää tästä keinutuolista

Olen ymmärtänyt, että maanantaisin moni käy Pellavasydämen ovea kolkuttelemassa. Maanantaisin kun se ovi ei aukea, vaan minulla on vapaapäivä. Tänäänkin oli rouva tullut kauempaa ensimmäistä kertaa Uudessakaupungissa käymään. Hän oli blogissa tututustunut Pellavasydämeen ja oli nyt pettynyt, kun se ei ollutkaan auki. Rohkenipa soittaa minulle ja menin avaamaan hänelle oven. (Matto ikkunassa (klik) oli ollut ratkaiseva tekijä, kun Pellavasydäntä oli etsitty...)

Vähän jänskättää huominen ja ensi viikko ja siitä eteenpäin kun olen omillani piiitkästä aikaa. Saas nähdä miten pärjään?

Kiitos kaikille ihanille lukijoille tsemppaavista kommenteistanne! Mervi

Käsityömessuilla Turussa

Joka kerta, kun ilmoitan lähteväni Turkuun messuille, mieheni muistaa muistuttaa:" Taas vaan menet sinne, vaikka viimeksi jo totesit, ettei siellä ole mitään uutta?" Juu.

Onneksi ainoa vaihtoehto oli mennä sunnuntaina (lauantaina olin putiikissa) sillä lauantaina taisi olla paljon enemmän väkeä. Lähdin sillä mielellä, että tämä on pikku-loma. Ja tietysti oli toiveissa bongata uusia käsityöideoita. Usein käy niin, että asiakkaat kertovat messuilla nähneensä sitä ja tätä ja minä en ole nähnyt. Luulen, että nyt ei käy niin.

Edellisenä päivänä soitin messupaikalle ja kysyin onko heillä pyörätuolia. Juu, se varattiin minun nimelläni. Saapuessani paikalle vaihdoin kepit pyörätuoliin. Onnekseni Turun Messukeskuksessa on sileä lattia joten siellä oli helppo ja kevyt kelata. Tampereella oli sellainen kokolattiamaton tyyppinen ja se oli yhtä tuskaa.

Pääsin siis helposti ja kivuitta kulkemaan.  Tässä on muuten ainut kuva messuilta:

Kävin ensiavusta hakemassa laastarin, kun käteen tuli ilkeä rakko tuolin rullaamisesta.

Samoja tuotteita siellä oli tarjolla kuin aikaisempina vuosinakin ja useat olivat vielä ihan samoilla paikoillakin. Pellavatunikat näyttivät edelleen kiinnostavan, samoin korutarvikkeet. Käsityötarvikkeita ei mielestäni ollut juurikaan, niitä olisin kaivannut. Perinteiset matonkuteiden ja paperinarujen tarjoajat olivat tulleet paikalle, samoin joitain pieniä lankakauppiaita. Mutta ainakaan minulle ei ollut mitään uutta ideaa.

Toki ideoita silti tupruaa, kun mielikuvituksen päästää valloilleen. Jonkun toisen tuotteesta saa idean ja sitä voi sitten kehitellä omakseen. Minusta on myös kiva katsella toisten asuja, yleensähän sitä tuollaiseen tilaisuuteen puetaan itsetehtyihin, jos sellaisia omistaa. Paitsi minä.

Muutamia tuotteita ostin myyntiin Pellavasydämeen. Niistä ei ole nyt kuvaa, kun jätin ne autoon - saan kantaa suoraan putiikkiin. Tässä muutama ostos:

Tuo huopakukka on mielestäni kaunis, ajattelin sen ihan itselleni harmaaseen ulkotakkiin. Hauska nuottipussukka on käyntikorteilleni ja nuo kaksi puulusikkaa yhdelle asiakkaalle. Eipä tarvitse kinuta puuseppää tekemään... Käyntikorteista tuli mieleen, etten olekaan omaani esitellyt, joten tässä Vistaprintiltä tilaamani "ilmainset käyntikortit". Jos olette sieltä tilanneet, niin tiedättekin, että aika monta mallia siellä on valmiina, niistä vaan valitaan kuvat ja omat tekstit.

Kuva on tumma, mutta kyllä tämä kortti on oikeastikin hyvin tumma ja teksti on liian pieni. Onko tämä teidän mielestänne Pellavasydämen näköinen?

Kyllä reissu kannatti sellaisena irtiottona arjesta. Pyörätuolikokeilu oli lohdullinen, aion vastakin toimia noin. Ilmeisesti minun pitää kylläkin hankkia oma tuoli, kun ei joka paikassa tokikaan ole pyörätuolia lainattavissa. Mutta, jos menen oman tuolin kanssa, tarvitsen jonkun avustajaksi ja aina se ei ole mahdollista.

Kävitkös sinä Turun käsityömessuilla? Löysitkö jotain kivaa?

Mervi

Ei koskaan enää

Tässä kirjoituksessa on aika paljon vanhan toistoa, mutta koita kestää!
Koska joku ei ehkä ole aiempia kirjoituksiani lukenut, niin aloitan "sairauskertomukseni" alusta.

Synnynnäisen lonkkavikani vuoksi minulle on tehty noin 15 leikkausta. "Noin" siksi, että lapsuudessa tehdyt leikkaukset olen arvioinut arpien perusteella. Aikuisiällä ensimmäinen leikkaus tehtiin vuonna -84 kun lonkkaan laitettiin keinonivel. Sittemmin siihen samaan lonkkaan on vaihdettu uusi proteesi jo 3 kertaa. Toiseen lonkkaan keinonivel on laitettu vasta kaksi kertaa ja polveen myös kerran. Lisää leikkauksia on vielä tulossa...

Kolme viimeisintä leikkausta on epäonnistunut. Viimeisimmästä on reilu vuosi aikaa, tammikuussa 2012. Teini-iästä asti olen jatkuvasti syönyt särkylääkkeitä ja kulkenut vaihtelevasti yhden tai kahden kyynärsauvan kanssa.

Kaksi vuotta kävelyni on ollut täysin kyynärsauvojen varassa. Kävin viime viikolla kaksi viimeistä leikkausta tehneen ortopedin luona  ja sain kuulla tuomioni: koskaan enää en kykene kävelemään ilman sauvoja! Viimeisessä leikkauksessa lääkärit "sössivät" lihaksen siirron ja sen seurauksena lonkkanivelessä ei ole lihasta, jonka avulla kävely onnistuu. En voi askeltakaan ottaa, eivätkä lääkärit voi mitenkään asiaa auttaa.

Jos lukijoissa on joku, joka on menossa lonkkaleikkaukseen niin lohdutan, että ensimmäinen kerta on lähes poikkeuksetta rutiinileikkaus ja onnistuu kaikin puolin hyvin. Minun ongelmani on se, että luusto on jo kovin heikko aiemmista leikkauksista johtuen ja uusinnat ovat aina hankalampia. Lääkärin mukaan olen "paras esimerkki siitä, miten huonosti näissä uusintaleikkauksissa voi käydä". Lohduttavaa, eikö totta? Sen lisäksi hän vielä yritti lievittää harmistustani sanomalla: "Pitää muistaa, ettei näissä operaatioissa ole sentään tullut tulehduksia. Saat olla iloinen, että on vielä jalka. Toisilta on jouduttu nivel poistamaan ja joiltakin ambutoimaan koko jalka!"

En tiedä, osaatko kuvitella, miltä tuollainen lausunto tuntuu. Eihän se mikään elämän ja kuoleman kysymys ole, monet ovat saaneet paaaljon ikävämpiä uutisia lääkäreiltään. Mutta kyllä se laittaa elämän uusiin puihin.
Kotimatkalla ehdin kyllä ajattelemaan asiaa hyvin monelta kantilta. Mutta ensimmäisen kerran vuodatin kyyneleitä, kun tajusin, etten koskaan enää voi käyttää käsilaukkua! Kyynärsauvojen kansssa se on mahdotonta. Kuvitelkaa naista, jolla ei ole käsilaukkua, eikä siis lompakkoa, huulirasvaa, kampaa, nenäliinaa ym.ym. mukanaan. Epätoivoista!

Alkoi surutyö. Kävin läpi ison korillisen laukkujani. Kaikki olkahihnattomat kokosin olohuoneen lattialle.
Nyt olen näitä tuijotellut muutaman päivän ja yrittänyt hyväksyä asian. Ei koskaan enää käsilaukkua.

Näitä laukkuja en voi enää käyttää, no aika vanhanaikaisiahan nuo ovatkin...

Halusin lohduttaa itseäni ja kävin etsimässä sellaista olkalaukkua, jonka saa heitettyä pään yli. No, kaikissa oli liian lyhyt hihna, kun laukku jäi juuri tuohon massun päälle pönköttämään. Halusin jotain erikoista ja todella kaunista. Niinpä tein tilauksen Ellikseltä (klik) 
Jännityksellä odotan, millaisen ihanuuden tulen saamaan...

Joskus pieni asia muuttuu isoksi ongelmaksi. Luulenpa että minulle on käynyt tässä niin, että sen sijaan, että murehtisin isoa ongelmaa, muutan sen pieneksi. On helpompi olla. Mutta ei sille mitään voi, että aina kun näen jollain kivan ja muodinmukaisen käsilaukun, tunnen kateutta. Ainakin hiukan.

 Pellavasydämen Mervi

Tarttis kuunnella asiakasta

Tekin olette varmaan jossain nähneet tällaisen tutkimustuloksen. Luulen että tämä on kansankielinen versio jostain ihka oikeasta tutkimuksesta. Joka tapauksessa jokaisen yrittäjän kannattaa näitä asioita miettiä.
 
Asiakaspalvelu on välittämislaji
MIKSI ASIAKAS MENETETÄÄN?
1 %   Asiakas on kuollut.
3 %   Asiakas on muuttanut.
5 %   Asiakas on siirtynyt kilpailijalle.
9 %   Asiakkaan mielestä hinta on liian korkea.
14 % Asiakas on tyytymätön tai tuntee itsensä huonosti kohdelluksi.
68 % Asiakkaan mielestä myyjä oli surkean vähän kiinnostunut hänen asiakkuudestaan.

Kaikkein puhuttelevin on luonnollisestikin tuo viimeinen kohta.
Tänään sain tästä omakohtaisen kokemuksen. Tai no, oikeastaan minun mokani voisi uudelleenkirjoittaa
 - myyjä ei kuuntele asiakasta

Pellavasydämeen tuli asiakas ja kysyi: "Onko teillä jotain sellaista joka laitetaan kananmunien päälle, että ne pysyvät lämpiminä?" Nopeasti mietin ja aloin puhua paapattaa, niinkuin yleensäkin teen. "On minulla yksi  malli sellaisesta kanasta, jonka SISÄLLE laitetaan munia, mutta enpä ole sitä vielä ehtinyt tekemään... Tässä meillä olisi kuitenkin tällainen pussukka - näytän asiakkaalle - tässä on tällainen thermovuori, että tässä kyllä pysyy munat lämpimänä. Mutta ei meillä ole sellaista, mikä laitettais munien päälle...."

Silmäkulmastani huomaan, että paikalle on kiirehtinyt Lissu, joka viereiseltä pöydältä nostaa esille virkattuja kanoja, JOTKA LAITETAAN KANANMUNIEN PÄÄLLE. Siis yksittäisten munien päälle....
Asiakas osti niitä kahdeksan.

Tuossa etualalla on puheena olevia tipuja

Tässä kuvat viime pääisiäiseltä. Olin silloin itse sairaslomalla ja sisareni Erja oli putiikissa ja somisti pääsiäisen näyteikkunat.

  Ja tässä vielä tämänvuotinen kuva, jonka olen kylläkin täällä jo näyttänyt:

Ai niin,  joku lukija halusi tietää, miltä tämä ikkuna näyttää ulospäin. Se kyllä käytiin kuvaamassa, mutta eipä tuosta oikein saa selvää.

"Roiskaus"

Luittekohan tämän viimeksi tulleen kommentin tuohon mattoideaan? Jonkun anonyymin mielestä hieno ideani ei ollenkaan täytä näyteikkunalle asetettuja  vaatimuksia, vaan on roiskaus jotain..... Olen edelleenkin sitä mieltä, että tuo ikkuna on kaikkein parhaimman näköinen ulospäin. Valkoinen matto näkyy pimeälläkin. Kolmas ikkuna näyttää tältä illalla.

Siinä komeilee tuollainen vanha nukke, jonka kädet on aika hankalannäköisessä asennossa. Lamppuna on "roikkavalaisin" kunnes ikkunoihin ehkä saadaan kunnon valaistus.

Ikkunoista puheenollen, nämä torille päin olevat kolme ikkunaa ovat järkyttävän likaiset. Olenkos jo kertonut syyn? Niiden edessä kasvaa lehmuksia ja lehmusten mahlataimikäliemehu on roiskahdellut näihin ikkunoihin. Se on sellaista siirappia, ettei lähdekään ihan helposti pois ja aurinkoisilla ilmoilla ne näyttävät toooosi karmeilta.

Tänään kävi siivousfirmasta mies katsomassa tilannetta. Itselleni peseminen olisi tosi hankalaa, kun ikkunat aukeavat ulospäin. Sisältä niitä ei saa pestyä ja ulkona taas ikkunat ovat korkealla ja katu on viisto, joten tarvitaan jotain telineitä... Kaksi miestyötuntia 76 euroa.

 xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Tänään oli huippukiva päivä putiikissa. Kävi paljon asiakkaita ja oikein ihania asiakkaita. Koko aamupäivän sain puhella hauskoja. Iltapäivällä soitti yksi asiakas, joka oli vastikään lähtenyt putiikista. Hän soitti vain kertoakseen, kuinka ihanaa meillä on asioida, kauniita tavaroita ja myyjätkin kuulemma osaavia ja innostavia.

Lissu oli tänään viimeistä päivää töissä ja hän sai vielä erikoisterveiset, että on hyvä myyjä. Esittelee antaumuksella tuotteita, mutta ei sorru ylilyönteihin, väkisinmyymiseen. Pelkäsin, että mitähän iltapäivällä tapahtuu, kun yleensä extrahyvien tapahtumien jälkeen joku aina pudottaa maan pinnalle. Nyt oli poikkeuspäivä!

 Teksti kirjoitettu perjantaina yöllä klo 1:18, mutta julkaistaan vasta aamulla.

Kenelle kirjoitan ja mitä kirjoitan, jos kirjoitan?

Seuraan monia ja hyvin erilaisia blogeja. Joskus olen ihmetellyt, kun bloginpitäjä siirtää bloginsa salaiseksi, jolloin vain kutsutut lukijat pääsevät sen näkemään. En ihmettele enää, sillä tajusin ainakin yhden syyn.

Kaupan pitäminen on julkista. Blogin kirjoittaminen on julkista, jos niin haluaa. Yrittäjänä tietysti haluaa. Omista henkilökohtaisista asioistaan ei välttämättä haluakaan julkisesti kirjoittaa. Joskus nämä asiat vaan kietoutuvat toisiinsa niin, että niitä on vaikea erottaa toisistaan. Omalla kohdallani on juuri nyt näin. Olen tien risteyksessä. Haluaisin kertoa, mutta...

Se ajatus, etten haluaisikaan kaikkea kertoa, syntyi lukiessani muutamia ikäviä kommentteja, joita viime päivinä on taas tullut blogiini. Aloin miettiä, että mitä minä haluan kirjoittaa ihmiselle, joka ei pidä minusta. Arvaatko? No, en mitään! En minä halua, että blogiani käy edes lukemassa sellainen, joka näkee kaiken minussa ja putiikissani vain negatiivisena. Ymmärrätkö?  Onneksi lukijoissani on paaaaljon ihania ihmisiä, jotka haluavat kannustaa ja tukea. Iloitsen myös niistä täysin vieraista ihimisisistä, jotka kertovat saaneensa hyödyllistä tietoa kirjoituksistani.


Yrittäjänä toivon tietysti paljon lukijoita (niin kai kaikki kirjoittajat?) vaikka tosiasia lienee, että harva lukijoista on varsinaisia asiakkaitani. Toki aina silloin tällöin syntyy kauppojakin, esimerkiksi viime aikoina olen lähetellyt matonkuteita ja metallisia virkkuukoukkuja.

Älä nyt ymmärrä viestiäni niin, etten kestä kritiikkiä. Ei, siitä ei ole kysymys! Olenhan usein kysynyt lukijoiden mielipiteitä ja olen iloinen, jos joku viitsii vaivautua ja kertoo sen. Palveluyritys tarvitsee rakentavaa kritiikkiä. Asenne ratkaisee ja sanavalinnoista jo voi havaita, jos kritiikin antaja suhtautuu "kohteeseen" positiivisesti, haluaa tukea ja kommenteillaan edesauttaa toisen kehittymistä.

Paitsi koko blogin, myös yhden kirjoituksen voi laittaa salasanan taakse. Siihen minulla tuskin on rohkeutta, sillä olisihan se vähän noloa, jos ei kukaan haluaisikaan...

Pellavasydämen Mervi

Ai ai, mitä ihanuuksia!

Aikas hianoja koruja saapui Pellavasydämeen eilen. Mm. just sellaisia korviksia, mistä itse pidän - piiiitkiä ja näyttäviä. Rintakoruja, joita käytetään myös pipoissa, laukuissa tms. Rannekoruja myös.

Tässä upeita kuvia, jotka ovat korujen valmistajan ja julkaisen ne hänen luvallaan.

Muutama pipo on myös myynnissä.

 - Mervi -