sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Elämä on mukavaa, kunhan sen oivaltaa...

Tämänkertainen kutimeni osuu oikeaan saumaan. Sen värit kertovat, miten koen elämäni - ei ehkä ihan juuri nyt, mutta näinä päivinä.




Kyseessä on edelleen lankamalli-kokeilujani. Nämä Regian Fluormaniat tulivat kauppaan tämän vuoden puolella ja ovat kyllä olleet suosittuja. Yksi väri on tukustakin loppu. Lanka on ohutta, mutta olen jo tottunut näiden ihkaohuiden neulomiseen, vaikka se alkuun hankalaa olikin.

Puikkoina minulla on tavis bambupuikot kooltaan 2.5. Onhan se tikuttamista ja myyntiä ajatellen aikaavievää. En kuitenkaan laita näille hintaa sen enempää kuin paksummasta langasta neulotuillekaan.


Muutamat lukijani kommentoivat viimekertaista postaustani viime vuodesta, että ei kannattaisi katsella taaksepäin. Minulle se oli kuitenkin kovin tärkeää. Ensiksikin halusin käydä koko vuoden postaukset läpi ja muodostaa niistä itselleni selkeän tapahtumakulun. Huomasin, etten ollut kaikkea kirjoittanutkaan ja osan olin unohtanut, vaikka olin kirjoittanutkin.

Toisekseen, vasta kirjoitettuani tapahtuneet "auki" pääsin ajatuksissani eteenpäin. Viime päivät olenkin tämän tästä muistuttanut itselleni, miten onnellinen saan olla ja olenkin. Mietin mieheni lausumaa, jonka hän sanoi vastaukseksi, kun pahoittelin marraskuisen leikkauksen väärää ajankohtaa. Hän sanoi, että "kyllä se nyt vaan kannattaa mennä, pääset sitten kuntoon ja jatkamaan normaalia olemista".

Muistan ajatelleeni, että "miten niin pääsen kuntoon?". Minähän olin varautunut olemaan loppuelämäni pyörätuolissa. Mikään ei siis oikeasti muuttuisi. Mutta onneksi hän oli oikeassa enkä minä! Minähän tulin kuntoon!

Nyt pystyn jopa koikkelehtimaan ilman keppejä. Sisällä kuljen vallan yhdellä kepillä, ulkona varmuuden vuoksi kahdella kun on niin liukasta.

Olen käynyt maanantaisin uimahallissa vesijumpassa, ihan itse keksityin jumppaliikkein. Joka kerta huomaan voimieni kasvavan ja kävelyn parantuvan. Leikkauksesta muistuttaa ainoastaan tietyssä liikkeessä jonkun jänteen kiristyminen ja sähköiskun tapainen olo. Lääkärikään ei osannut arvata, mistä se johtuisi.

Eilen illalla ihmettelin outoa särkyä jäsenissäni. Tänään se selvisi, olin jättänyt aamulääkkeet ottamatta. Tämäkin oli hyvä huomata. Normaalisti en siis tunne särkyä! Ainoastaan ehkä kipua.

Tarvitseeko ihminen aina jotain negatiivista huomatakseen positiivisen elämässään?

7 kommenttia:

  1. Mulle jäi ainakin paljon sähköiskun kaltaisia oloja ja kipuja leikkauksesta, hermovaurioiden piikkiin menevät. Joskus vaivaavat paljon, ajoittain eivät ollenkaan. Hyvää talven (vai jo kevään?) jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiusallinen vaiva. Olen yrittänyt molempia: sekä välttää ko. liikettä että tehdä sitä uudelleen ja uudelleen. Kerran uima-altaalla päätin tehdä niin kauan, että loppuu, mutta tulos olis yksi oikein tosi mojova sähköisku. Sen jälkeen tullut varovaisemmaksi.

      Poista
  2. Minua ihmetyttää se kuinka aina löytyy ihmisiä jotka pyrkivät kieltämään "taaksepäin katsomisen". Se ei vaikeuksia kokenutta lohduta eikä rohkaise vaan tuottaa helposti tunteen väheksytyksi tulosta.

    VastaaPoista
  3. Etkö saa mitään fysioterapiaa tai muuta kuntoutusta? Jos et saa voisit mennä paikalliseen kelaan juttelemaan, he varmasti pyytävät käymään lääkärissä niin lääkärinlausuntokin on tarpeen. Ihmettelen vain miten ihmisiä voidaan kohdella kovin eri tavoin. Itselleni kivut ovat myös tuttuja sairaudesta johtuen. Miten taloprojekti etenee? A

    VastaaPoista
  4. Kyllä on mahtavaa että pystyt kävelemään ilman keppejä, melkein itku pääsee ilosta.
    Ihanan värikästä tuo lanka.

    VastaaPoista
  5. Vai ei kannattaisi katsella taaksepäin. Vähän tulee sellainen olo, että muistin deletoituminen olis sit se ratkaisu. Kun ei edes muistaisi menneitä, niin ei tarttis niitä aatella ei pahalla, muttei hyvälläkään. Ja mistään menneestä ei sit vois oppia mitään. Mahdollisia hyviä muistojakaan ei sit vois aatella.
    Menneissä rypeminen on raskasta, mutta joskus ei ole muuta vaihtoehtoa. Sulla on nyt hyvin, kun voit miettiä kuinka pohjalla tulitkaan käyneeksi. Ehkei osaisi niin arvostaa hyvinvointiaan, jollei olisi tollaista vertailupohjaa.
    Joo, tiedän noin teoriassa, että vain nykyhetki on. Mennyt ei palaa, eikä tulevaan vielä yllä. Mennyt on silti muovannut meitä. Ei sitä voi sivuuttaa. Silti tulevaan kannattaa suunnata.

    VastaaPoista