Intohimona käsityöt

tiistai 21. helmikuuta 2012

Enkeli lentää liihottaa...

Tässä kuva enkelistä, jonka lupasin arpoa niiden kesken, jotka antavat ohjeita edellisessä postauksessa olevaan ongelmaan. Kommentteja on lähetetty tähän mennessä seitsemän - oikein mielelläni otan edelleen vastaan ehdotuksia!


Kuva on huono, mutta niinhän mun kuvat on aina! Nyt on hyvä selityskin: ei ole helppo pyörätuolissa istuen löytää sopivaa kuvakulmaa. Vaihtoehtona on tasapainoilla yhdellä jalalla, eikä siitä tullut mitään. 

Näitä virkkaamiani enkeleitä olen myynyt ja myyn edelleenkin putiikissani. Mallia olen hiukan uudistanut.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Voisit olla avuksi!

Kerroin joku aika sitten tilaustyöstä, haarukkapitsihuivista. Nyt olen saanut toisen tilatuista huiveista valmiiksi.

-vähän hassusti, nuppineulalla edestä kiinni-

Tein tämän ihan annetun ohjeen mukaisesti ja vaikka lanka onkin eri kuin ohjeessa, mitoiltaan on aivan sama. Takaa keskeltä 50 cm korkea.

Kaikkein hankalin vaihe tilaustöissä - tai ylipäätään käsitöissä - on hinnoittelu. Tähän pyytäisinkin nyt sinun apuasi.  
Toivoisin, että kertoisit, paljonko olisit  valmis tällaisesta huivista maksamaan. Tai minkä arvoiseksi sen arvioit, jos et itse tuollaista haluaisikaan. Toivon, että vastaajia on erilaisia; toiset itse käsityöläisiä ja toiset taas niitä, jotka eivät käsitöitä tee.

Vinkiksi annan tämän verran: aikaa työhön meni 17 tuntia. Langat, jotka asiakas oli itse ostanut, maksoivat tähän n. 20 euroa.

Olisin kovasti kiitollinen, jos moni viitsisi vastata.  
Kaikkien vastanneiden kesken arvon virkkaamani enkelin. 
Vaikka olenkin niitä monta jo virkannut, yhtään kunnon kuvaa ei ole, joten sen lisään myöhemmin.

Plussaa olisi tietysti, jos vielä jaksat/viitsit perustella arviosi, mutta voit myös jättää pelkän hintatiedon. Kiitän etukäteen avustasi!

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Riviin järjesty!

Voiko niin sanoa, että on "pohjimmiltaan järjestyksen ihminen", jos kuitenkin kaikki ympärillä näyttää toista. Taitaa olla vain selittelyä. JOSKUS olen minäkin ollut järjestyksen ihminen, kaikki paikat siistinä ja tiesin katsomatta, missä mikin tavara on. Nyt on kaikki toisin. Tottakai HALUAISIN edelleen että olisi siistiä, mutta ei ole. Syyksi kelpaa kiire. Jos olisi aikaa....Toisaalta on juurikin niin, että kun tavarat eivät ole järjestyksessä, hakemiseen menee aikaa. Loppujen lopuksi, jos on kiire, ehkä nimenomaan silloin kannattaisi satsata järjestelemiseen?

No, nyt ei riitä syyksi kiire. Aikaa on puuttumati. Mutta kun ei kykene.

Ennen leikkaukseen lähtöä - viimeisenä iltana - järjestelin kotona olevan työhuoneeni.


Moni ei tuollaisia pahvilaatikoita kelpuuttaisi, mutta minä katselen tätä hyllyä tyytyväisenä. Sitten, kun taas joskus on aikaa, tai siis kun olen jalkeilla, järjestelen nuo tavarat johonkin kauniisiin laatikoihin. Tai jos oikein innostun, niin voisin päällystää nuo sinänsä käyttökelpoiset laatikot. Ajatella, toinen kone on oikein pölyltä suojattunakin. Sitä ei yleensä tapahdu! (Toisen suojaa ei löytynytkään...)

Eilen lähdin etsimään puuvillalankaa ja jouduin toteamaan, että oli hiukan hakusessa. Innostuin järjestelemään. Vaikka mielessä pyörikin, että "nämäkin tarttis oikein kunnolla järjestää, mutta sitten kun on aikaa..." johon jouduin toteamaan, että nyt sitä aikaa on. Tartuin siis työhön. Kyllä, varovasti...pyörätuolissa istuen järjestelin kaikki kerät väriryhmiin ja kolmeen muovilaatikkoon, jotka sijaitsevat makuuhuoneen oven takana.


Jokaiseen laatikkoon vielä laitoin lapun kertomaan, minkä väriset langat kussakin loorassa on.


Ai että on nyt kiva etsiä sopivaa lankaa...niin ja villalangat (niitä onkin koko kaapillinen) ehdin myös siivota ennen leikkausta. Nyt kun vaan malttais pitää tämän saavutetun järjestyksen!

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Kotitossut ja langoille käyttötarkoitus

Ostin joskus jostain loppuunmyynnistä halvalla lankaa. Ainakin 10 kiloa. Eikös silloin kannata ostaa, kun halvalla saa - vaikkei ikinä tarttis? Kyseessä on kotimainen sukkalanka Vesa, joka on valmistettu Suupohjan Kehruutehtaalla Teuvalla. Oikein avainlipputuote. Koostumus on 50 % villaa ja 50% muita kuituja. 50 g = 210 m maksoi 1 euron.



En tiedä, onko tällaista lankaa enää myynnissä? Ehkei ole ollut vähään aikaan? Ensi katsomalta näyttää rehdiltä harmaalta sukkalangalta, mutta työssä huomaa, että on aikas lailla epätasaista vahvuudeltaan. Tasaisen jäljen saaminen työhön on ainakin haasteellista, jollei aivan mahdotonta.


Lankakaapin järjesteltyäni ulkopuolelle jäi epämääräinen pussilllinen, jonka aioin viedä kierrätyskeskukseen. Yhtäkkiä keksin yhdistää nämä kaksi haastetta ja kun vielä asiakas pyysi saada tossun ohjeen - päätin ryhtyä tuumasta toimeen! Harmaan langan pariksi valitsin aivan ohuen punaisen, joka saattaa olla aivan keinokuitua, hiukan pörröistä...


Koska langat ovat täysin eri vahvuisia, en voinut ajatellakaan raidoitusta, joten neuloin ne yhtaikaa. Kyllä, kuva on tärähtänyt, sinun silmäsi eivät harita!

Tämän tossumallin on varmasti jokainen jo nähnyt, mutta laitanpa tähän kuitenkin eri vaiheet. Ensin loin 40 silmukkaa ja sitten neuloin näillä 10 cm aina oikeaa.






Tässä vaiheessa jätin nämä silmukat odottamaan pyöröpuikoille, joilla olin ne neulonutkin ja kävin ompelemassa kantapään. Eli tuo kuvassa alimpana näkyvä aloitusreuna ommellaan kaksin kerroin.

Olen vasenkätinen, joten siitä johtuu, että saattaa näyttää "vähän" hassulta... Kun kantapää on ommmeltu esim. sillä langalla, joka alussa jäi, palataan takaisin pyöröpuikkoihin.

Nyt nämä 40 silmukkaa pitäisi yhdistää renkaaksi. Ensin luodaan yhtymäkohtaan 4 lisäsilmukkaa.


Vaihdetaan sukkapuikot ja sitten näillä 44 silmukalla jatketaan oikeaa neuletta, eli ihan kuin sukkaa.

Tätä sileää neuletta tehdään niin kauan että pikkuvarvas alkaa peittyä ja sen jälkeen tehdään normaali kavennus kuin sukkaankin. Itse tykkään eniten tehdä ja käyttää kavennusta, jossa joka puikon viimeiset kaksi silmukkaa ommellaan oikein yhteen. Kavennuskerros, 2 välikerrosta, kavennus, 1 välikerros, kavennus, väli jne..niin kauan kunnes puikoilla on 5 silmukkaa - sen jälkeen kavennus joka kerroksella. Tai jokin muu kavennusmalli.



Sitten työ alkaakin näyttää jo jalan malliselta. Enää puuttuu koristelu.


Nyt jätin punaisen langan pois ja virkkasin pelkällä harmaalla tossun suuhun piparkakkureunan.





Nilkkaan virkkasin vielä ketjusilmukkalenkin - siitä voi tossun vetää jalkaan, jos ei kädet riitä ja voi siitä tehdä koristeeksi kelpaavankin. Tässä on vielä langat päättelemättä.

torstai 9. helmikuuta 2012

Reissu on ohi

Olen palannut. Tyksistä laittoivat ensin paikallissairaalan kirurgiselle osastolle ja sieltä tulin eilen kotiin. Leikkaus onnistui hyvin. Jos kiinnostaa, voit lukea näitä kokemuksia toisesta blogistani.


                           Tällaiset oli maisemat Tyksin Kirurgisen sairaalan 4.kerroksesta.





Käsityöläisellä on tottakai sairaalassakin käsityö mukana. Tällaista sain aikaiseksi leikkauspäivää odotellessa. Kehittelin virkattuun kukkaan uuden mallin ja sitä olikin helppo tehdä sängyssä maatenkin. Huomaa käsityöpussukkani, joka on tehty vanhasta lakanasta. Kuva on siirretty emulsiomenetelmällä ja se esittää isänäitiäni nuorena morsiamena.


Toisena työnä mukana oli virkattu enkeli. Tein niitä kokonaisen enkelikuoron "apinapuuhun" roikkumaan, mutta vieruskaverini halusi ostaa suurimman osan. Tässä vain malli. Tuo muovihäkkyrä sen ympärillä on puhallustyyny, jolla piti harjoitella oikeanlaista hengitystä, jotta vältytään joltain keuhkojen ....jotain...





Hyvin nuo suojelusenkelit työnsä hoitivat, sillä kaikki on tähän asti tosi hyvin. Nyt on vain edessä pitkä toipilasaika. Kahden kuukauden kuluttua on jälkitarkastus, siihen asti on käveltävä yhdellä jalalla. Leikatulla ei saa edes koskea lattiaan. Vahinkoja ei saa sattua, niin vaikea on tuollainen uusintaleikkaus.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Suutarin lapset on ilman kenkiä - vihdoin jotain itselle!

Vaikka yleensä olen tehnyt vaatteeni itse, yrittäjänä ollessani olen käyttänyt valmisvaatteita. Ei ole aikaa/tarmoa tehdä itselle. Tänään tein pakon edestä jotain itselleni.

Niinkuin olen jo kertonutkin, maaliskuussa tehty lonkkaleikkaus epäonnistui ja nyt se uusitaan. Lähden huomenna Tyksiin ja tiistaina on leikkaus. Olen tämän kymmenen kuukautta kulkenut kahdella kyynärsauvalla ja se paitsi ottaa voimille myös kuluttaa käden nahat känsille. Vanhat, aikoinaan Tyksistä saadut pehmusteet ovat jo pahoin kuluneet. 

Tyks ei enää anna uusia, eikä mistään löytynyt valmiita, joten ei auttanut muu kuin tehdä itse. Tilasin netistä palan neopreenia. Sen ompelu ei ole kovin helppoa. Silkkipaperi olisi ehkä auttanut, mutta en jaksanut/viitsinyt lähteä  etsimään.





Säädin tikin pienelle siksakille ja vähän väkipakolla vetämällä tein sauman. Ihan hyvältä se ainakin nyt näyttää. En kyllä tiedä, kestääkö sauma. Näistä pehmusteista on todella iso apu. Epähygieeniset ne varmasti ovat, mutta saahan nuo pestyä.


Saa nähdä, mikä on kunto leikkauksen jälkeen. Siitä riippuu, pääsenkö tätä blogiani päivittämään. Aiheetkin voi olla vähissä, kun en itse ole pelipaikalla. Ainakin sijaisjärjestelyistä ja siihen liittyvästä harmista on ainakin kerrottavaa. Joten käykäähän välillä kurkkaamassa!

lauantai 28. tammikuuta 2012

Kotikutoisen näköistä

Minulle käy usein niin, että kun saan uuden työn valmiiksi, olen innokas jättämään sen käsistäni - vaikkapa laittamaan myyntiin - ja viimeistely saattaa jäädä puolitiehen. Äkkiä vaan aloittamaan seuraavaa...!

Lankojen päättelyn olen "sisäistänyt". Silloin, kun tein neulontatöitä vain itselleni saatoin kiireessäni tyytyä solmimaan langanpäät, mutta nyt komennan itseni huolellisesti päättelemään. Ompelutöissä yritän myös pitää kiinni siitä, että nurja puoli olisi mahdollisimman siisti: kaikki langanpäät huolellisesti pääteltyinä ja katkottuna. Kiinnitän myös enemmän huomiota siihen, että huolittelulangat ovat samanväristä kuin työkin. Joskus minulle riitti musta ja valkoinen saumurilanka!

Mutta miten on prässäyksen kanssa? Muistan, kun vein ensimmäisiä neulontatöitäni käsityöliikkeeseen myyntiin ja omistajarouva huomautti, että pitäisi höyryttää ensin....tunsin itseni noloksi - totta kai!

Nyt olen pomo itselleni ja itse vastuussa työn jäljestä suoraan asiakkaille, mutta en edelleenkään höyrytä villasukkia. Minun mielestäni villasukat on kivamman näköiset, kun ovat kotikutoiset ja näyttävät siltä! Sitä paitsi höyryttämisessä/prässäämisessä (kumpi mahtaa olla oikeampi termi) saattaa tulla vahinkoja...

Mitä mieltä sinä olet, onko välttämätöntä/suotavaa prässätä villasukat sileiksi?

En muista, miksi tämän kuvan otin. Asiakas tilasi lapselle ohuet sukat ja tapani mukaan en tyytynyt siihen yhteen, vaan tein useamman parin, jotta on mistä valita. Arvaatko, mitkä hän valitsi? Nämä ovat viimeistelemättömät. Vasemmanlla olevat on tehty muistaakseni step-langasta ja kaksi muuta Lappajärven Värjäämön sukkalangasta. Niitä on Pellavasydämessäkin myynnissä. Ihan kiva neuloa ja tuloksena on ohut, kenkään mahtuva sukka. Ainoa miinus tulee siitä, että muutamia väripilkkuja on väärässä paikassa.