Intohimona käsityöt

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Haasteita

Olen aloittanut pehmeän laskun sairaslomalta paluuseen. Perjantain ja lauantain olin putiikissa. Ihanaa! Varmaan asiakkaat huomasivat, että joku on ollut kauan poissa ihmisten ilmoilta ja kärsii nyt puheripulista.

Paljon en kyennyt tekemään, lähinnä istuskelin. Tavaroiden kantaminen on haasteellista keppien kanssa.
Tällaiselta muuten näyttää työpöytäni laatikko. Ilman tätä varastoa en työpäivästä selviä.


Toisaalta olen nauttinut näistä neljästä kuukaudesta, kun olen ollut ilman tilaustöiden aiheuttamaa stressiä (oho, noin sanoo hän, jolla on 89 sisustuskoria ja 14 lehtikoria tekemättä) mutta nyt se taas alkoi. Vaikka jotain huivipantaa ja lippahuivia on lähes 50 kpl, niin silti puuttuu juuri se mieluinen väri - ja minähän teen!

Minusta oli tosi upeaa, kun eräs asiakas toi vanhat verhonsa vuosien takaa ja pyysi niistä tekemään hänelle huivin. En ole tainnut aikaisemmin törmätäkään tällaiseen Liisa ja Matti designiin ja Reikälevy Oy-firmaan.




Ensimmäinen tilaustyö muuten tuli heti avattuani kaupan klo 11. Asiakas kysyi: "Ei teillä tietenkään ole valkoista röyhelöhuivia?" Miten niin tietenkään....kysyin minä. Hän tarvitsee sen huomenna hautajaisiin. Lupasin tehdä, kun lankaa kerran oli. Soitin tätille parin tunnin päästä, että saa tulla hakemaan! Ihmettelihän tuo...

Haasteellisin tämänkertaisista on tällainen korjausompelu. Nuoren miehen ipiuudelle takille oli  käynyt hassusti ja nyt hän pyysi apua. Saas nähdä, miten onnistun...

Korjausompelulle olisi ainakin meidän kaupungissa tilausta. Se ei ole kuitenkaan minulle mieleistä hommaa, joten en ole mainostanut tekeväni. Mikään ei ole inhottavampaa, kuin vetoketjun vaihtaminen toppatakkiin tai farkkuihin. Toisaalta on tietysti mukavaa auttaa pulassa olevia ihmisiä. Asiakas on tosi tyytyväinen, kun joku lempivaate saa jatkoaikaa...


Muunlaisiin haasteisiin.
Sain Sinipellavainen-blogista haasteen, ensimmäiseni. Tässä vastaukseni 11 kysymykseen.
  1. Paras vuodenaika? Ehdottomasti kevät! Luonto herää eloon ja kesä on vielä edessä.
  2.  Mitä mieleesi tulee sanoista kaisla, hamppu ja pellava? Kiinnostavat luonnonmateriaalit. Kaisla ja hamppu vielä kokeilematta, mutta pellava ihanan kotoisa.
  3.   Paras blogi? Sellainen, jossa on uusia ideoita ja oivalluksia, tai toisaalta myös koskettavia elämäntarinoita. Pidän blogeista, joita päivitetään tarpeeksi usein, mutta niissä on myös sisältöä.
  4.   Tarpeellisin käsityösi? Itselle tehdyt vaatteet.
  5.  Parasta elämässäsi tällä hetkellä? Odotella kävelemistä ilman apuvälineitä.
  6.  Onko sinulla keskeneräisiä käsitöitä? Laatikkokaupalla, joka nurkassa...
  7.  Mikä on seuraava käsityö, jonka aiot tehdä? Matkamuisto kotikaupungista kesän myyntisesonkiin..
  8. Sinipellavainen -blogin paras postaus? Ohjeet kirjontapistoista.
  9.  Oletko kutonut kangaspuilla? Jos olet, mitä teit? Kansalaisopistossa opetellut; mattoa, poppanaa, pyyheliinaa, kaitaliinaa, köyhän miehen raanua....
  10. Nimeä kaksi parasta väriä. Riippuu aivan käyttötarkoituksesta: omissa vaatteissa violetti ja sininen, sisustuksessa valkoinen ja musta, kukissa keltainen ja oranssin sävyt, kankaissa pellava ja ruskea...
  11. Oletko koskaan käynyt LAURAN KAUPASSA? En ole, niin kaukana.
Sitten piti tehdä omat 11 kysymystä. Ne ovat tässä.

1. Parasta blogin pitämisessä?
2. Mikä käsityö ei onnistu yrittämisestä huolimatta?
3. Minkä käsillä tekemisen hallitset parhaiten?
4. Minkälaisten ihmisten lähellä viihdyt?
5. Minkälaisia sinulle annettuja kommentteja luet mieluiten?
6. Paras kesäloman viettotapa?
7. Mikä olisi syy kadehtia jotain ihmistä? Kadehditkö yrittäjiä?
8. Oletko koskaan heittänyt saamaasi lahjaa roskiin? Jos, niin minkä?
9. Onko olemassa naisten ja miesten töitä? Mitä siis ajattelet miehistä, jotka virkkaavat pitsiä ja onko se sama, jos nainen korjaa moottoreita?
10. Minkälaisia postauksia et haluaisi lukea?
11. Koska aloitat jouluvalmistelut?

Haastetta piti jatkaa 11 blogiin ja minä lähetän sen näiden blogien pitäjille:

Vuotar
Tinksitiina
Sukkasillaan
Sagan tassujen taikomaa
Purnauskis
Pirjon kädenjälkiä
Pikkusisko
Peikkokukkulalla Chilen taivaan alla
Oikeaa ja nurjaa
Novamelina
Munsunmeitin

Huhuh! Olipa kova homma....haastetta kerrakseen.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Ei MITÄÄN valittamista

Olin aikeissa kirjoittaa tästä päivästä. Oli kivaa, mutta sattuu aika paljon. En valitakaan! Selailin blogilistaa ja uusista blogeista tarttui silmiini Uudenlainen elämä. Ei tee mieli valittaa mistään. Ajattelemisen aihetta täältä.


torstai 17. toukokuuta 2012

Vanheneeko käsityö?

Edellisessä postauksessa kerroin omista nimikointitavoistani. Mielestäni on kiva ja tärkeäkin kertoa, kuka on työn tehnyt.

Jos löydät huutokaupasta jonkun vanhan käsintehdyn antiikkiesineen - vaikkapa merimiesarkun - varmasti  olet iloinen, jos siitä löytyy valmistamis-vuosiluku. Sehän vaikuttaa hintaankin!

Lähdin tarkistamaan, löytyykö minun arkustani vuosiluku, mutta matkalla (nyt kyynärsauvoilla köpötellen) silmäni osuikin toiseen käsintehtyyn tuotteeseen...omiin keramiikkajutskiini. Tiesin, että niissä on vuosiluku.
Tässä on yhden teoksen pohja - nimikointia tämäkin! Ei se ole nimikointia, sitä käytetään tekstiilitöissä, mikäs se sana on...?


Ei ole mahdollista, mutta JOS olisin JOSKUS nimekäs keramiikkataiteilija, kuinka kiinnostuneita ihmiset olisivatkaan näistä taiteilijan varhaisvuosien teoksista vuodelta 2005 - ei, mutta onkos ne miltä vuosituhannelta he jäisivät aprikoimaan...heheh!


Mutta.

Nyt, kun en olekaan keramiikkataiteilija, vaan puotipuksu, mietin näitä vuosilukuja toisella tapaa. Jos minulla olisi myytävänä tällainen keramiikkapytty, jonka pohjassa on vuosiluku 2005, mitä minun asiakkaani siitä ajattelisivat?

Olen vähän kallistumassa siihen suuntaan, että ei ole kiva myydä tuotteita vuosien takaa. Onko se eri asia uusissa tuotteissa kuin antiikissa tai käytetyssä tavarassa? Jos myyn uutta puukulhoa, jonka pohjassa on vuosiluku parin vuoden takaa, ajatteleeko asiakas, ettei se ole uusi? Mitä sinä ajattelisit? Varsinkin joku koriste-esine, tuleeko tunne, että se on jo käytetty, jos on vuosia seissyt jossain - putiikissa tai valmistajan varastossa?

Keräilytuotteet on varmastikin eri asia. Lähiaikoina teen esittelyn eräästä keräilytuotteeksi muodostuneesta käsityöstä, jota minulla on myynnissä....Näiden kohdalla voin jotenkin "sulattaa" sen, että pohjassa ei ole tämä meneillään oleva vuosi.

Tunnetun valmistajan tuotteiden kohdalla taitaa asia myös olla toisin?

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Oivoi, nyt pääsenkin siis esittelemään keramiikkaharrastustani, joka ei ikimaailmassa olisi muuten tullut mieleenikään. Mennessäni kansalaisopiston keramiikkakurssille (olin silloin vielä töissä verottajana enkä yrittäjä) koin ahaa-elämyksen. Suuren tunnelatauksen, jota en osaa kuvailla. Että saan upottaa käteni saveen, unohtaa ulkomaailman ja luoda jotain omaa, minunnäköistäni. Harmi vaan, että ei niille tuotteille oikein ole löytynyt käyttöä. En voi joka vuosi mennä kurssille, kun kaapin päällyset alkaa olla täysi:



En voi dreijata (paitsi, jos olisi sähködreija) joten minun teelmykseni ovat käsinrakennettuja. Osa omasta mielestäni oikein hienoja. Ei vaan aina tule mieleen, mihin niitä  voisi käyttää, mutta esim. näin;



Tuonne kaapin päälle en pääse nyt kurottautumaan, joten on esiteltävä vain nämä, jotka ovat alempana.


Jälleen huomaan, että monenlaista käsityötä olen tehnyt, montaa työtapaa kokeillut. Eri asia on, osaanko mitään oikein hyvin...Mutta huomenna lähden taas kokeilemaan omaa työtäni, totuttelen olemaan puodissa. Pehmeään laskuun kuuluu tällä erää kaksi päivää, perjantai ja lauantain muutama tunti.
                                                                                Mervi

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Nimikoi käsityösi

Kuinka ihanaa onkaan penkoa kirpputoreja ja löytää kaiken muun lisäksi vanhoja käsitöitä!
Mielikuvituksissaan voi muodostaa tarinaa, kuka sen on tehnyt, koska, kenelle ja mihin tarkoitukseen. Usein tietysti haluaa tietää, minkä arvoinen joku löytö on. No, vanhoja käsitöitä ei kyllä juurikaan rahallisesti arvosteta! Huippua on, jos aarteista löytyy jotain tietoa - jo kirjaillut nimikirjaimetkin antaa mielikuvitukselle enemmän ainesta.

Suosittelen kaikkia käsitöiden tekijöitä jättämään jälkipolville jonkun jäljen itsestään. Selvää lienee, ettei tämä tarkoita nopeasti loppuun kulutettavia tuotteita, esim. sukkia. Mutta kirjaillut pöytäliinat, käsin kudotut matot, kirjoneuleiset villatakit jne, joita ihastellaan vielä muutaman vuosikymmenen päästäkin. Nuo nyt oli ihan äkkiseltään keksittyjä kohteita...mitä kukakin arvostaa...


Toinen puoli tätä asiaa on myyntiin tarkoitetut tuotteet. Myytävän käsityön arvoon vaikuttaa tosi monta seikkaa - ulkonäkö, materiaali, myös sen kestävyys, taitava työtapa, huolellisuus myös viimeistelyssä, persoonallisuus, omaperäisyys, mutta toisaalta perinteisyys, värien miellyttävä käyttö, pakkaustapa, listaa voisi jatkaa vaikka kuinka... Mikä muuten olisi sinun listasi - olisipa mielenkiintoista kuulla/lukea!

Myytävän tuotteen arvoon vaikuttaa eittämättä myös se, että tiedetään, kuka ja missä on tuotteen  valmistanut. Kaikkihan tietää, että on eri asia ostaa trikoopusero, jonka niskalapussa lukee Marimekko, kuin jos sitä ei ole...
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Aivan turhan pitkä alustus sille, että nyt esittelen ne tavat, millä itse merkkaan myyntiin valmistamani tuotteet.


Paperiseen, kartonkiseen, muoviseen tuotteeseen voin lätkäistä tarran.
Vaikka onkin vähän vaatimaton, niin kuitenkin käyttökelpoinen omistuskirjoituksena  kirjoissa
(EX Libriksen tilalla)
Lisäksi näitä voi käyttää pussin sulkijoina


Voi vitsi - tässä kohtaa huomasin, että tämä postaukseni olikin menossa toiseen blogiini "lonkkaleikkaus" - onneksi huomasin ja helposti sain siirrettyä!




Itse olen teettänyt ainakin nämä kaksi tarraa - niin ja yrittäjä tietysti tarvitsee myös leimasimen, sen olen teettänyt samassa paikassa.



Yrityksen perustaessani etsin kankaisen etiketin tekijää. Nyttemmin olen huomannut, että ulkomailta voi tilata monenmoisia, silloin katselin vain suomalaisia valmistajia. Tällaiseen - edullisimpaan - päädyin:

Varsinaisen etiketin hinta on vain muutama sentti, mutta ensimmäinen satsi maksaa vähän enemmän, kun tekevät painolaatan. Myöhemmin sitä ei enää veloiteta, kun tilaan samasta paikasta samanlaisia. Tuo teksti pitää itse suunnitella juuri sellaiseksi, kuin miltä haluaa sen valmiissa työssä näyttävän. Tämä on siis saumaan ommeltava, taitettava kangasetiketti. Toimii näin ja näyttää samanlaiselta molemmin puolin:


Lisäksi tilasin tällaisia päistä ommeltavia nauhoja, mutta näiden käyttö on kyllä jäänyt aika vähäiseksi. Vaatteissa ripustuslenkkinä voisi käyttää. Jos tuo teksti ei olisi keskellä, käyttöä voisi olla enemmän?

Tämä on tehty painamalla, eikä ole niin kestävä, kuin kudottu



Tämä on tarkoitettu ommeltavaksi päistään kiinni tuotteeseen.
Tästä yhteiskuvasta saat ehkä mielikuvan etikettien koosta.
Etsin myös nauhaa, johon voisin painattaa haluamaani tekstiä, ommeltavaksi tuotteisiin. Tilasin koko kerän ja maksoinkin siitä ihan liikaa, kun nauhan materiaali ei ollut mieleistä ja käyttö on loppujen lopuksi jäänyt vähäiseksi. Tarkoitus oli saada kehiteltyä joku kiva kotikaupunki-tuote.

Kankaan olisi pitänyt olla pehmeämpää, jotta olisi ollut käyttökelpoisempi.
Tällä systeemillä olisi kyllä kiva suunnitella kaikenlaisia omia tekstejä sisustustekstiileihin, esim. tyynyihin. Olisi pitänyt pyytää ensin näyte, ennenkuin tilaa koko rullan, 100 metriä muistaakseni?

Viimeiseksi esittelen nimikoimistavan, joka on kaikkein persoonallisin ja jota käytän virkatuissa koreissa. Olen tämän näyttänyt kyllä ennenkin virkattuihin koreihini liitettynä. Puuhun voi kirjoittaa permanent-tussillakin, mutta tuollainen polttokirjoitus on varmasti pysyvämpi ja näyttävämpi tapa. Laitteen saa ostettua halvallakin (Lidl) ja pienellä harjoittelulla tekstin kirjoitus kyllä onnistuu. Tällä tavalla on mainio nimikoida puusta valmistetut tuotteet, nahkatyöt jne... Se onkin sitten jo eri juttu, jos haluaa painaa logon. Tällainen käsinkirjoitettu teksti on kyllä minusta persoonallisen näköinen ja antaa kuvan nimenomaan käsityöstä.

Ethän kopioi ideaani, koska tämä on yritykseni käytössä.
Näitä käyttäen tulevaisuuden sukupolvet näkevät, kuka tuotteen on tehnyt, mutta ei sitä, kuinka vanha se on. Pitäisikö tuotteeseen lisätä valmistusvuosi, siitä joitakin ajatuksia myöhemmin.

Miettikääpä, olisiko tarpeen nimikoida tuotteet, joita valmistatte! 
Kertokaa se myös minulle, please!
Toki olen kiinnostunut lukemaan mielipiteitänne näistä omista nimikoimistavoistani...

Kommenttejanne odotellen 
Mervi

maanantai 14. toukokuuta 2012

Angry Birds ja tekijänoikeudet käsitöissä

Lisäys 22.1.2013 Oho! Kylläpäs tänne nyt tuleekin "satamäärin" lukijoita jostain facebookin sivustolta. Koska en itse pääse näkemään, mistä sivusta tai aiheesta on kysymys, olisin tosi mielissäni, jos joku sieltä tuleva lukija kertoisi kommenttikentässä. Tietäisi edes, mitä siellä kirjoitetaan - hyvää vai pahaa...? Uudet lukijat on toki aina tervetulleita!

Tekijänoikeusasiaa on väännetty täällä  blogimaailmassakin jo monelta kantilta. Selvä asia tahtoo aina välillä hämärtyä - tai siihen toivottaisiin lievennyksiä?

Olen tainnut jo kertoakin, että minullekin tulee joskus kyselyjä näistä hahmoista, milloin Hello Kittyä, Disneytä, Cars-autoja jne...Olen päättäväisesti kieltäytynyt noita tekemästä tilauksestakaan, enkä ota myyntiin Copyright- tuotteita.

Taas kerran asia tuli eteen ja päätin ottaa siitä selvän, ettei tarvitse luulla. Otin yhteyttä Rovio Entertainment Ltd- firmaan, joka on Angry Birdsien takana. Kysyin, miten he suhtautuvat niin suosittuihin virkattuihin hahmoihinsa. Sain tällaisen vastauksen:

"Angry Birds hahmojen käyttö esimerkiksi käsityötarkoituksissa on sallittua niin kauan kuin siihen ei liity hahmojen kaupallista hyväksikäyttöä. Tämänkaltainen toiminta rikkoo luonnollisesti Rovion tekijänoikeuksia ellei asianmukaisia lupia ole hankittu. Jos olet kiinnostunut Angry Birds lisenssin hankinnasta, pyytäisin sinua ottamaan yhteyttä Licensing - osastoomme allaolevan linkin kautta..."

Että näin. Kaupallinen hyväksikäyttö tarkoittanee kaikenlaista myyntiä - liikkeessä, verkkokaupassa, facebookissa, markkinoilla, myyjäisissä...?

Lähetinpä edelleen kyselyn tuosta lisenssin hankinnasta ja mielenkiinnolla odotan vastausta.
Vaikka mieli tekisi, en lisää tähän juttuun kuvaa vihaisista linnuista - se kun ei ole luvallista!

Laitan siis jonkun muun kuvan, johon minulla on omat luvat, hmmm... mikähän tähän sopisi?

Kaksi vanhaa varista - minä ja minun Aarteeni -  vähän jo väsähtäneinä...
Tässä kaksi yhtä hölmön näköistä hyypiötä vuoden takaa. Kuva on otettu Uudenkaupungin Kukkamessuilta 2011. Messut järjestetään taas tänä vuonna ja niistä odotetaan jättimenestystä, niin hyvin onnistuivat viime vuonnakin.  http://www.kukkamessut.fi/  Muistakaa myös kukkahattukilpailu!

Ehdottomasti tuonne kannattaa tulla kauempaakin ja tietysti poiketa myös Pellavasydämessä samalla reissulla!

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Tilaustyö valmis

Kaikissa tänään lukemissani blogeissa on aiheena ollut äitienpäivä, kortit, lahjat ja kakut...Tämä ei ole sitä, vaan työasiaa.

Tässä on kaikkein kauimmin kestänyt tilaustyö. Force majeure - osittain. Jotenkin tuntuu, että aina kun tarvitsen jotain tiettyä kudetta, niin juuri sitä väriä on mahdoton saada mistään päin Suomea. Niin tässäkin tapauksessa. Luulin luvatessani, että mustaa nyt löytyy valmiiksi itseltäkin, mutta ei, sitä ei saanut mistään...

Asiakas tilasi ison mustan pyykkikorin. Isoon koriin tarvitaan mieluiten paksua kudetta, ainakin sen on oltava joustamatonta. Muuten kori ei pysy kasassa, vaan lörpsähtää. Tästä tuli muuten hyvä - kude on viimeisen päälle laadukasta (ja kallista), mutta en ole varma koosta. Tuliko tarpeeksi iso?

Korin korkeus on 48 cm ja halkaisija 35 cm. Jos tällä halkaisijalla olisi tehnyt korkeamman, se olisi näyttänyt suhteettomalta. Isommalla halkaisijalla olisi voinut tehdä korkeamman, mutta epäilen, että se ei olisi ollut tukeva.

Olipa vaikea kuvattava, aina vähän kallellaan...
Tämä tilattiin pyykkikoriksi, mutta yhtä hyvin siinä voi säilyttää muutakin.
 
Tästä näkynee mittasuhteet parhaiten?
Näin se menee. Käsityöyrittäjä kertoo äitienpäivänäkin työasioista....Olen antanut perheelleni ymmärtää, että äitienpäivää ei juhlita. En ole onnistunut äitinä, eikä sitä tarvitse yrittää teeskennellä...No tämä taisi olla ankeista ankein äitienpäivä. Tyttäret maailmalla, toinen lähellä toinen kaukana. Ensimmäinen äitienpäivä ilman omaa äitiä. Äitini kuoli viime lokakuussa. Olen herännyt aamulla yksin, ollut koko päivän yksin. Yöpaita päällä, joka nivel särkevänä, nukkunut.

Seuraavassa postauksessa pohdintaa äitienpäivästä - yrityksen kannalta.

Mervi

torstai 10. toukokuuta 2012

Kierrätyspussukoita

Nyt "tehtailin" froteepussukat valmiiksi. Aikaisemmin jo esittelin tämän idean. Leikkasin koko saunatakin palasiksi. Vuorin leikkasin osittain virttyneestä lakanakankaasta, jonka pesin ja käytin soveltuvin osin. Vetoketjut ovat uusia, mutta edullisesti ostettu iso satsi.

Kaikkiaan sain kankaan riittämään 9 pussukkaan. Kahta ihan samanlaista ei ole, malli ja koko vaihtelevat. Isoimpaan taitaa mahtua joku läppärikin ja pitkän mallista voi käyttää vaikka penaalina tai puikkopussina.

Näihin en laittanut mitään pitsejä, nappeja tai nauhoja, koska kangas on noin kirjava.
Pellavasydän-etiketti on ainoa "koristus".