Intohimona käsityöt

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Ylioppilaslakit tulivat ja menivät

Pellavasydämessä näimme aika paljon vaivaa "ylioppilas-markkinoinnista", mutta ei mitään mainittavaa ostoryntäystä tapahtunut.

Ulkona oli ständi tekstillä: 
KOULUTYÖN 
SANKAREILLE 
muistamiset 
Pellavasydämestä.


Tällaisia kortteja tein ihan itse myyntiin




Taitettava malli, itse virkkaamani lakki ja pikkuruusu. Ainakin meillä asiakkaat arvostavat käsintehtyjä kortteja. Helposti sanovat, jos on liian tehdasmainen. Mielestäni minulla on hyvä käsiala, mutta...aina kun pitäisi jotain yrittää tehdä hienosti, se ei onnistukaan. Tai sitten pidän kiirettä tai jotain.
Mitäs mieltä olette, onko parempi kirjoittaa teksti itse, vai tehdä tuollaisilla tarroilla? (kärsivällisyyteni ei meinannut riittää niiden irroittamiseen!)

Näitä pikkulakkeja oli myös irrallisena myynnissä:


Ja vähän isompiakin - aika söpö vaikkapa pehmonallen päässä


Tämän ideoimani korin jo näytinkin aikaisemmin, mutta vielä kerran:



Tälläinen pikkupöytä oli näyteikkunassa. Tässä on em. lisäksi vielä Gepetton yo-tyynyliina "Bravo!". Näitä pahvipakkaukseen pakattuja tyynyliinoja on laaja valikoima ja ovat oikein suosittuja lahjaksi. Yksi parhaista myyntiartikkeleistamme.

Tänään pakkasin jäljelle jääneet vähän sivummalle, mutta eipä siihen kauan mene, kun on syksy ja taas muistetaan valmistuneita ylioppilaita!


tiistai 5. kesäkuuta 2012

Taisi onni potkaista?

Mieheni seurailee kaikenlaisia markkinasivustoja netissä. Kun kurkkaan hänen työhuoneeseensa näytöllä on melko varmasati autoja, veneitä, asuntoautoja, asuntojakin...Muutama päivä sitten hän huikkasi: "Et nahkaa tarttis?" Muuttomyynnissä oli kassillinen nahkavuotia kympillä. Tietysti minä tartten - ainakin haluun! Eihän sitä koskaan tiedä...

Tänään sain ne käsiini. En ymmärrä nahasta mitään, en tiedä mistä eläimestä nämä ovat ja ovatko hyvän laatuisia vai eivät. Värit on ainakin kirkkaat.


Vaalea vuota ensimmäisenä on säämiskän tyyppistä, mutta siinä on virheitä. Enpä ole tainnut ennen nähdä hopean väristä nahkaa, alarivissä. Viimeinen kuvassa on ruskeaa turkista. Näiden lisäksi oli pussillinen pienempiä paloja.

Mitäs kaikkea näistä voisi tehdä? Ei ole kyllä ollut suunnitelmissa yhtään mitään nahkatuotteita tehdä, mutta ehkä joskus - lasten tossuja, lompakoita, pussukoita, kirjanpäällisiä - vai mitä? Mitä sinä ehdottaisit? Toinen asia on se, että osaanko ommella nahkaa. Siinäkin lienee omat niksinsä. Nahkaneula ja erilainen lanka ainakin, eikä nahkaompelua taida voida purkaa?

Olen joskus kirjansidonnan kurssilla ollessani ostanut muutaman nahkavuodan ja muistelen niiden maksaneen useamman euron. Arvelen tämän satsin olevan paljon arvokkaampi kuin maksamani 10 euroa.
Paitsi että arvottomia ne ovat kaapissa tilaa viemässä.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Pellavan asiantuntija?

Löytyisikö lukijoistani joku, joka ymmärtää pellavalankojen päälle?

Vaikka putiikkini nimi on Pellavasydän, sillä on luultua vähemmän tekemistä pellavan kanssa. Silloin kun firma perustettiin ja nimeä etsittiin, silloinen liikekumppanini keksi tuon mainion nimen. Olen ollut siihen enemmän kuin tyytyväinen. (Tulen aina vihaiseksi nimistä, joita en osaa lausua tai tiedä, mitä ne tarkoittavat)

Minulle on kertynyt kirpputoreilta aika paljon pellavalankoja. Minusta ne ovat kauniita sellaisenaan - hyvin vähän olen pellavasta mitään tehnyt. Kas, kun en omista kunnollisia kangaspuita. Vain sellaiset pöytäpuut ja nekin vintillä. Joku aika sitten asiakkaistani kaksi sisarusta toivat minulle ison kasan käsityötarvikkeita. Joukossa myös ITSE KASVATETTUA pellavaa.

Samantyyppistä lankaa löytyy paaaaljon enemmänkin

Osaako joku tämän huonon kuvan perusteella kertoa näistä jotain? Erityisesti tietysti kiinnostaa jonkinlainen hinta-arvio ja se, mihin näitä olisi paras käyttää. Itse tulee mieleen saunatekstiilit ja ilman kangaspuita virkkaisin varmaan selänpesintä, pesukinnasta tms. Tuosta keltaisesta en osaa sanoa varmasti, mutta saattaa olla käsinvärjättyä.

Googlettamalla en paljon tietoa löytänyt. Joku rohdinpellava maksoi 100g:n vyynti 13,- ja toisaalla taas 30,- kilo. Tiedosta kiitollisena
Mervi

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Villasukat pyöröpuikoilla?

Yleensä Pellavasydämessä on niin päin, että minä neuvon asiakkaita. Olen saanut jopa vanhan mamman kanssa viritellä vanhoja muistoja siitä, miten kantapää kudotaan.

Nyt kuitenkin kävi toisinpäin. Asiakkaani / ystäväni kertoi neulovansa sukat pyöröpuikoilla. Olen kyllä kuullut tuollaisesta, mutten nähnyt sitä käytännössä, saati itse kokeillut. Hän toi aloittamansa sukanvarret ja näytti, miten neulominen toimii. Yritin taltioida tekotavan muistini filmille - saas nähdä onko se siellä, kun alan yrittää?

Samalla systeemillä voi kuulemma tehdä mitä vaan - puseron hihat, pipon jne. En oikein usko, ennenkuin olen itse kokeillut. Oletteko te tehneet sukkia pyöröpuikoilla? Kannattaako opetella?

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Yrittäjä tarvitsee pakettiauton

Koska olen invalidi, saan autostani autoveronpalautusta. Auton ostohinta on siis hiukkasen halvempi. Aikoinaan verovähennyksen sai vain uuteen autoon, joten minäkin pääsin "käsiksi" uuteen. Sittemmin olen vaihtanut autoa noin kolmen vuoden välein (siinä ajassa vero vanhenee).

Auton osto on vaikeaa, siis se valitseminen. Autosta sinänsä en ymmärrä juuri muuta kuin sen värin. Kaikkein tärkeintä autossani on se, että sinne on vaivaton mennä ja helppo istua. Niitä autoja ei olekaan montaa! Nykyinen autoni on ollut aikas hyvä valinta. Vieläkin autoon istuutuminen on aikamoinen sirkustemppu, mutta ei kuitenkaan mahdoton tehtävä.

Nissan Note
Vaikka tämä kauppakassini onkin ulkoa pieni auto, se on sisältä iso - näinhän autoja mainostetaan!
Yleensä aina autoni on täyteen pakattu, mutta aika harvoin siellä onkaan minun lisäkseni ketään muuta. Takatilaan mahtuu tavaraa ja isojakin huonekaluja. Kierrätyskeskuksen pojat joskus katsovat minua hitaasti, kun pyydän niitä nostamaan jonkun ison jutun autooni. Nyökyttelen vaan päätäni ja sanon, että "kyllä se mahtuu!"

Tällä viikolla kävin kangastukussa ja nyt on auton perä ahdettu täyteen matonkudepaketteja. Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, ne ovat siellä "säilytyksessä" ja kauan....
tällaiselta näyttää Noten peräpää sisältä...  

Tuo tilkkulaatikko on ollut autossa jo monta viikkoa, ensin penkillä, mutta sittemmin pudonnut jalkatilaan. Aina en edes muista, mistä tavarat on tulossa ja minne menossa....

Muutama päivä sitten mieheni kuskasi taas kerran autollisen kangaspakkoja kotiin ja huokasi: "Kyllä sun tarttis saada isompi liiketila". Mitä ihmettä, miksei se tykkää kangasrullista ruokailuhuoneessa?

Onnekseni minulla on hyvä mies. Aarre.
Mervi

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Tuleeks tästä mittään?


Siltä varalta, että joku jäi odottelemaan, miten töihin paluu sujuu, niin kerron.

Eilinen kahvitarjoilu sujui mukavasti. Hitaan alun jälkeen vieraita soljui sopivasti, tarjottavat saivat kehuja ja kauppojakin tehtiin. Itse sain etupäässä istuskella, joten en ollut kovin kipeäkään.

Mutta tänään olikin sitten toisin. Aamu oli kiva, nautin ajatuksesta että saan taas järjestellä omaa pikku putiikkiani ja seurustella asiakkaitteni kanssa. En ottanut isoa urakkaa, vain hiukan näyteikkunan täydennystä ja normaalit rutiinit. Iltapäivällä olin (särkylääketäydennyksestä huolimatta) hirrrween kipee. "Onneksi" oli sadeilma, joten sain istuskella melko rauhassa, sillä en kyennyt ylös nousemaankaan saati askeleita ottamaan. Isäni sattui sopivasti paikalle sulkemisaikaan - hän toi "houkutustuotteet" ja ständin sisälle. Ilta on sujunut vaaka-asennossa.

Sain mukavia uutisia pääkaupunkiseudulta: virkattuja sisustuskorejani kaivataan lisää. Muistatte ehkä, että edellinenkin ison iso tilaus on vielä keskeneräisenä...Nyt rytmitän päiväni putiikissa niin, että istun mukavasti ja virkkaan. Vain pieniä pyrähdyksiä teen seisten tai kuljeskellen. Asiakkaat on toki palveltava, toivottavasti onnistuu irvistelemättä. Huomenna lauantaina on lyhyt päivä, vain 4 tuntia, sitten sunnuntai ja maanantai vapaata.

Tässä kuvaa aikaisemmasta ikkunan somistuksesta, jonka aiheena oli käsityötarvikkeet.  Sopivalla ilmalla otan kuvat nykyisestä uudistetusta ikkunasta.



keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Huomenna...

...on Pellavasydämessä kahvitarjoilu! Kahvin, teen tai mehun lisäksi tarjolla on kotona leivottuja voisilmäpullia ja ässä-pipereita. En kylläkään ottanut itselleni leipomisurakkaa, vaan tilasin herkut yhdeltä vakioasiakkaistani. Olen saanut usein maistiaisia hänen tuotoksistaan: leipää, jossa on "sitämitäkaapistalöytyy" ja ne ässät - namnam...
Tällainen mainos oli paikallislehdessä

(Ajatella! Osasin sattumalta onnistui liittää pdf-tiedoston tänne, vaikka se ei ole koskaan ennen onnistunut.)

Kahvitarjoiluun päädyimme, kun halusimme sisareni kanssa juhlistaa vuoron vaihtoa. Erjalla on viimeinen työpäivä ja minä palaan töihin. Kävin tänään jälkitarkastuksessa ja odotukseni palkittiin: röntgenkuvien perusteella lääkäri sanoi proteesin "syöpyneen" hyvin paikalleen ja saan heittää kyynärsauvat nurkkaan ja ruveta kävelemään ilman niitä! Ihana uutinen, vaikka tiedänkin, että alku on tuskainen. Hiukan - ei kun paljon - pelottaa. Se on sitten jalkeilla oloa joka päivä ja koko päivän. Talvella kauppa on maanantaina kiinni ja muina päivinä auki 11-17, mutta kesällä auki joka päivä 10-17 ja lauantaina 10-14. Toisaalta kesäsesonki on vain kuusi viikkoa juhannuksesta elokuun alkuun, joten kyllä se jotenkin menee....ehkä...pakko.

Nyt odottelemme viimeisiä ylioppilaita onnittelevia asiakkaita. Meillä on muutama ihan kiva lahjaidea. Tosiasia on, että nuori haluaa rahaa tai "korkeintaan" lahjakortin, mutta onneksi monet lahjanantajat haluavat jotain jäävän muistoksi ja sitten löytyy niitäkin, jotka nimenomaan haluavat ostaa käsintehtyä.

Kahvitarjoilu kuuluu palveluyrityksen vakio-markkinointimenetelmiin. Hintaa sillekin kertyy. Lehtimainos (vähintään 100 euroa),  tarjottavat ja usein vielä lisäkäsien palkkauskustannukset. Uskon kuitenkin, että näin saan uusia asiakkaita tutustumaan putiikkiin ja satsaus kannattaa.

Nyt siis palaan puotiin tiskin taakse ja voi olla, että kirjoituksieni sävy ja aiheet muuttuu?        Mervi