sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Tauko

Pellavasydän sykkii (ainakin lähes) täysillä, vaikka minä jäänkin hetkeksi sairaslomalle.

Näyteikkunan turkoosi osio
Synnynnäinen lonkkavikani on varjostanut koko elämääni ja on myös syy ennenaikaiselle eläkkeelle jäämiselle. Alle 4-vuotiaana olen ollut paljon sairaalassa ja arvista päätellen minulle tehtiin n. 7 leikkausta. Onkohan muuten kukaan tutkinut, mitä tuollaiset lapsuusaikaiset kokemukset vaikuttavat aikuisena, esim. tunne-elämään. Itselläni ei kovin paljon ole muistoja Invalidisäätiöltä, missä olin hoidettavana.

Mannapuuroa en syö. Äitini on ollut todistamassa, miten hoitaja otti nenästä kiinni ja väkisin syötti puuron. Olin paljon petipotilaana ja muistan miten hoitaja hermostui lattialle putoaviin leluihin. Sanoi laittavansa jokaisen tavaran, joka putoaa lattialle.

Ollessani 25-vuotias laitettiin ensimmäinen proteesi, sen jälkeen toiseen lonkkaan, sitten ensimmäiseen uusinta ja sitten taas toiseen uusinta. Nyt lähtee kolmas kierros. Polvessakin on proteesi. Vasemman lonkan proteesi on kestänyt 17 vuotta, mutta nyt se on mennyt rikki ja uusitaan.

Näyteikkunan hattu osio
Menen huomenna Tyksiin ja tiistaina on leikkaus. Sairaalassa olen ehkä viikon verran, sairaslomaa kirjoitetaan todennäköisesti noin 4 kuukautta. Mutta sehän ei minua pidättele! Huonoa on se, ettei saa autoa ajaa. No, kudetta on varattu säkkikaupalla ja toivon todella, että voin kohtalaisesti istua ja niin ollen virkkaaminen onnistuu...

Sairaalaan otan kevyempää virkkausta mukaan. Täytyy vielä testata, että on sopivaa makuultaan tehtäväksi. Ja useampi koukku mukaan, sillä ihan varmasti ne putoavat lattialle - silloin kun ei saisi! Heti toisena päivänä potilas nostetaan pystyyn ja sitten alkaa kova jumppaaminen. Todennäköisesti nyt joudutaan turvautumaan luunsiirtoon, joten jalalla tuskin saa paljonkaan varata, joten käveleminen kahdella kepillä ottaa käsivoimille. Ensin tulee rakot käsiin kunnes nahka parkkiintuu.

Näyteikkunan kevät osio
Vaikka jo vuosia tiesin, että tämä leikkaus on edessä, se tuntui todella ikävältä. Nyt olen jo siihen sopeutunut, sillä käveleminen on niin huonoa, että on pakko antaa periksi. Toisaalta jo odotan "lomaa". Kolme vuotta olen ollut yrittäjänä, enkä juurikaan ole lomaa pitänyt. Ajatukset on aina työpaikalla ja töissä, tilauksissa ja suunnitelmissa. Nyt saan luvan tiestä "pyöriä oman navan ympärillä".

Ikkunan pellava osio

Hilkka hoitaa putiikin, aukioloaikoja muutettiin sen verran, että aamulla avataan vasta klo11. Lauantaisin putiikissa on tyttäreni Mirva tai Hilkka. Vaan heti kun "kynnelle kykenen" kuskautan itseni pelipaikalle.

Nämä kuvat on luvattoman huonoja. En ole kuvaaja ollenkaan - vaikka haluaisin osata. Olen ottanut kuvat ulkoa ikkunan takaa -  mahtaako sillä lailla hyviä kuvia saadakaan? Mutta kun ei nyt tähän tekstiin sopivia kuvia ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti