seuraa sähköpostitse

torstai 26. syyskuuta 2013

Enteileekö tämä kranssi lunta - ei kai?



Asiakkaan esimerkin mukaan Pellavasydämessä on väsätty kransseja styrox-pohjaan. Näytin tämän työn jo aiemmin, täällä.
Väliaikatyönä tein valkoisen kranssin. Tarvikkeet nappasin taas siitä käden ulottuvilta. Kankaaksi valitsin valkoisen sintsityyppisen, toiselta puolelta kiiltävän kankaan. Ensin revin pitkiä suikaleita, jotka leikkelin  epämääräisiksi paloiksi. Pääsääntöisesti ehkä tuollaisia 8 cm x 8 cm palasia.
Tällainen on lopputulos, kuvattuna putiikin lattialla. Olisin tahtonut tälle mustan tai harmaan taustan, muttei sellaista ollut helposti järjestettävissä, joten näin nyt:







Työ on tehty 35 cm halkaisijaltaan olevan styrox-renkaan päälle. Näköjään meillä tuo maksaa 7,50 euroa. Rengas on puolipyöreä, alapuoleltaan tasainen.


Näytän tässä kuvassa, miten kangas vain painetaan sopivalla puikolla styroxin sisään. Joissain tapauksessa on hyvä laittaa tippa liimaa joukkoon. Varsinkin, jos kranssiin kovasti kosketaan. Jos leikkelee isompia paloja, niitä voi pistellä useamman kerrankin, jolloin tuloksena syntyy ruusuke, kuten alakuvassa. Nuo on tehty näytösluontoisesti styroxrenkaan alapuolelle. Sinne ne eivät tietystikään kuulu.





Kuljeskelin putiikissa kranssi kädessä ja ihmettelin, mihin sen ripustaisin. Intouduin sitten ottamaan valokuvia kranssin läpi! Salamalla tuli tällainen:





Himottaisi tehdä näitä monenlaisia. Erilaisista kankaista, erivärisistä, eri tyyppisistä kankaista jne... Mutta mihin niitä sitten ripustaisi pölyä keräämään?

Pellavasydämen Mervi

3 kommenttia:

  1. Hauska tähtäin siitä ainakin tuli, jos et muuta käyttöä sille keksi. Voisihan siihen vielä lisätä pieniä punaisia marjoja, vaikka puhdas valkoinenkin on kaunis - kieltämättä siitä kyllä tulee lumi mieleen.

    VastaaPoista
  2. Aika hauskoja kuvakulmia (eiku pyöreitä, eheh) ton kranssin läpi.
    Ihan vaan laittelet siihn myyntipöydän läheisyyteen. Kyllä ne siitä liikkuu ripeästi.

    VastaaPoista
  3. Nyt kun en tätä enää aktiivisesti esittele, vaan se roikkuu vaan seinällä, en saa mitään ihastuneita kommentteja asiakkailta, pöh!

    VastaaPoista