seuraa sähköpostitse

maanantai 21. syyskuuta 2015

Yksin olet sinä pieni ihminen maailmassa

Otsikon lailla tunnen tämänpäiväisen oloni.

Kun tiesin meneväni leikkaukseen ja kuvittelin ainoana vaihtoehtona olevan, että pyörätuolissa tulen takaisin, laitoin vetämään uusintahakemuksen henkilökohtaisesta avustajasta myös kodin puolelle. Työhönhän sitä jo saankin. Puhutaan tässä yhteydessä henkilökohtaisesta avustajasta, joka siis hoitaisi minua ja kotia.

Meillä kävivät vammaispalvelun työntekijät ja paljon aikaa haaskattiin, kun lopputulos oli selvä: en saa henkilökohtaista avustajaa. Minulle kerrottiin, että minun kohdallani ensisijainen apu tulisi kotihoidosta. Kertoivat, että siellä kyllä mielellään esitetaan, että palvelu on vain ikäihmisille, mutta että HE EIVÄT VOI KIELTÄYTYÄ tarjoamasta apua minulle. Siinä kohtaa molemmat tiesimme, että on nimenomaan kyse siivousavusta. Minä vielä kysäisin, että eikö tämä ole juuri sitä apua, mistä vanhukset pahoittelee, että "ne" eivät suostu siivoamaan. Vastaukseksi sain tuon edellä mainitsemani lauseen.

Vammaispalvelusta luvattiin ottaa ko. virkamieheen yhteyttä. Itse sinne kuitenkin jouduin soittamaan, koska mitään ei kuulunut. Vastaus oli selvä: he eivät tarjoa siivousapua.

Miksi ihmeessä ihmistä pompotetaan ja rohkaistaan toiveilla, jotka jo tiedetään turhiksi? Kotihoito nimittäin soitti vammaispalveluun ja sieltä oli vastattu, että kyllä hän arvelikin, ettei se onnistu.... SIIS MITÄ?

Voin kuvitella jatkon. Ensin saan vammaispalvelusta kieltävän vastauksen avustajasta. Perusteluna on, että kotinhoito on ensisijainen palvelun tarjoaja. Sitten kun todetaan, ettei sieltä apua saakaan, joutuu virkailija kirjoittamaan uuden päätöksen ja kehittelemään jonkun muun syyn. Ja niitähän löytyy!

Täällä minä nyt siis kuljen kahdella kepillä ja olen yksin kotona. Osaat kyllä arvailla, minkälaisiin hommiin kykenen. Kyllä jää imuroinnit imuroimatta, petivaatteet vaihtamatta ja tavarat lattialta noukkimatta.

Niin yksin olet sinä ihminen maailmassa ja oman onnesi varassa!
Mervi

Lisäys myöhemmin: tarkemmin kun muistelin, niin minähän olen jo saanut kirjallisen, kielteisen päätöksen asiasta. "Hakemus henkilökohtaisen avun myöntämisestä päivittäisiin toimiin hylätään. Vammaispalvelulain 4§:n mukaan palveluja ja tukitoimia järjestetään toissijaisesti eli silloin, kun vammainen henkilö ei saa riittäviä ja hänelle sopivia palveluja tai etuuksia muun lain nojalla. Kotihoito on sosiaalihuoltolain nojalla myönnettävä palvelu, jolla pyritään turvaamaan henkilön kotona selviäminen. Hakijaa ohjataankin selvittämään oikeutensa kotihoitoon. ...."

14 kommenttia:

  1. No on tässä systeemissä jotain pilessä ja pahasti.
    Koita jaksella

    VastaaPoista
  2. Hommaa siivojan kotiisi ja sen voit vähentää verotuksessa.
    Kotihoidossa on kauhea ruuhka että kodinhoitajilla ei ole aikaa pitää edes 15 min ruokatauon vaan syövät samaan aikaan kun ajetaan asiakkaan luota toisen asiakkaan luo ja tekevät 15 - 20 käyntiä työpäivän aikana ja pitäisi vielä kirjata asiakaskäynnit koneelle. Henkilökohtaisista avustajista on myös pulaa. Kaupungeilta rahat loppuvat vuotta kohti... Siksi nihkeästi myönnetään apua kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ymmärrän mielipiteesi ja olen samaa mieltä. Juuri siksi ihmettelinkin, että sieltä minulle "muka" apua olisi tarjolla. Itse en ikimaailmassa olisi lähtenyt tuolta sitä pyytämään. Tähän asti olenkin käyttänyt maksullista siivoojaa, se ei ole ongelma.

      Poista
  3. Yhdyn edellä olevaan.
    Ihmettelen asennetta, että kunnan pitäisi kustantaa siivous. Olisihan se, kiva, että kaikkea palvelua saisi edullisesti kunnan piikkiin, mutta mikään kunnan talous ei sitä kestä. Kyllä kotihoidon tehtävänä on huolehtia lääkityksestä, ruokailussa avustamisesta ja peseytymisessä auttamisesta ensisijassa, jos toimintakyky sitä edellyttää. On terve tai sairas, niin siivous mielestäni kuuluu itse kustannettaviin.
    Sinulla on käsittääkseni melko terve puoliso. Eikö hän voi esim. imuroida? Perusteellisempaan siivoukseen suosittelen siivoojaa esim. kerran kuussa.
    Terv. "kremppa" itsekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niih, mutta lähdepä liikkeelle vammaipalvelu-asetuksesta. Vammaisella on subjektiivinen oikeus saada henkilökohtainen avustaja. Ja tuntuu hassulta, että minä olen sellainen vain päivisin, työssäni, mutta yht´äkkiä en olekaan iltaisin... En minäkään minkäänlaista apua ole pyytänyt kaikkina vuosina, kun olen kremppa ollut, mutta ihmeesti maailmankuva muuttuu, kun sitä katsoo pyörätuolista käsin.

      Ja kyllä, mieheni tekee kaiken meidän huushollissa. Aamulla ennen kuutta lähtenyt töihin, juuri äsken tuli kotiin (eli ympäri kellon on reissussa) ja nyt jo tuoksuu ruoka.

      Poista
  4. Mutta etkö juuri kirjoittanut että "kyse on nimenomaan siivousavusta"? Ymmärrän kyllä henkilökohtaisen avustajan tarpeen vaikka henkilökohtaisiin pesuihin, lääkityksistä huolehtimisiin jne, mutta en sitä että avustaja siivoaisi kotona, jos siellä kotona asuu ookoo-kuntoinen puoliso.

    VastaaPoista
  5. Onneksi "oikeuksistani" ei päätetä tällä foorumilla. Se, joka ei nyt ymmärrä, mistä on kysymys, voisi tulla meille kotiin katsomaan. Mukaan kannattaa ottaa lakikirja ja kääntää esille kohta vammaispalvelut.

    VastaaPoista
  6. Ehkä olisi korrektia myös vammaispalvelun viranhaltijoita kohtaan, että tämän tyyppisiä asioita ei tällaisilla palstoilla käsitellä?
    Helposti tulee sellainen säälipisteitten keräily asenne esiin.
    Neurologista sairautta potevan omaisena olen asioita selvitellyt ja mm. Neuroliitto ohjeistaa:
    ”Maksullista siivousapua on tarjolla kunnasta riippuen. Yleensä sitä ei juuri enää järjestetä. Joissain kunnissa on käytössä palveluseteli, jolla voi maksaa osan yksityisen siivoojan palkkiosta. Palvelusetelillä maksetuista kuluista ei saa verotuksen kotitalousvähennystä.” Siivous tuskin määritellään ns. päivittäisiksi toiminnoiksi ja siksi ei ole oikeutena ”läpihuutojuttu”.
    PaT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas ajattelen niin, että minun päätös, eli saan tehdä sillä mitä haluan. Ja kyllä viranomainen sen tietää, että kirjoittamansa päätös voidaan julkaista missä tahansa foorumilla. Hmm... säälipisteitä, minäkö? Keneltä ja kenelle?

      Siivous kuuluu myös osana henkilökohtaisen avustajan työtä. Olen aiemmin saanut myönteisen päätöksen henkilökohtaisesta avustajasta ja kyllä hän avustaa kaikessa, mihin en itse kykene.

      Otapa ja tutustu - ei siivouspalveluihin - vaan vammaispalvelulakiin ja sieltä henkilökohtainen avustaja.

      MInun tapauksessani kysymys on siitä, että katsotaanko minut vaikeavammaiseksi, jolla on subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan.

      Poista
  7. Taitaa kateus vaivata ylläolevia kommentoijia. Kyllä henkilökohtaisen avustajan tehtäviin kuuluu esim. vaatehuollosta ja kodista huolehtiminen. Vedotaan terveeseen puolisoon mutta jos onkin yksinäinen henkilö, mites sitten. Vaikeita asioitahan nämä taitaa olla nykyaikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein jo pelotti avata uutta kommenttia, kun ajattelin, että taas joku kyseenalaistaa... kiva siis saada toisenlaistakin palautetta. Kiitos!

      Kateudesta puheenollen tuli mieleeni, että niin niin niin mielelläni vaihdan tämän invaliditeettini, kykenemättömyyteni ja vaivani siihen, että kykenen itse huolehtimaan kodistani. Sata kertaa ennemmin teen itse, kun pyydän apua! Sen ymmärtää vain toinen saman kokenut

      Poista
  8. no voihan kökkö :( Harmi juttu todellakin! Henkilökohtainen avustajan auttaa just nimenomaan siinä/niissä toimissa/tehtävissä,missä sitä apua eniten tarvitaan :) Sinun kohdallasi vaikkapa just sitä siivous-apua. Asuisit lähempänä,kävisin itse auttamassa <3 Voimia sinne sinulle <3

    VastaaPoista
  9. Ymmärrän oikeastaan aika hyvin, mikäli et ole saanut avustajaa kotiin siivousta varten. On paljon avun tarvitsijoita, tarkoitan siis heitä, jotka ovat enempi avun tarpeessa kuin sinä.

    En oikeastaan ymmärrä, miten pystyt pitämään putiikkia pystyssä, mutta kotijutut eivät suju, ehkä se on avunsaannin rajoite, en tiedä?

    Asioita pitää priorisoida ja taitanee olla niin, että henkilökohtaisen avustajan tarvitsijoita on niin paljon, että jokin seikka ei kohdallasi täyty?

    Olen myös yhden kommentoijan kanssa samaa mieltä, että tämä aihe ei ole sopivaa puida täällä julkisesti. Asia on sinun ja valitsemasi tahon, eikä siihen oikeastaan ole korrektia pyytää kommentteja yleisöltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrät? Et oikeastaan voi ymmärtää, koska et tiedä, millaista elämäni on... vai olemmeko tavanneet? Henkilökohtainen avustaja on vammaispalvelulain mukaan subjektiivinen oikeus. Se tarkoittaa sitä, että kunta ei voi perustella kielteistä päätöstä esim. rahojen loppumisella. Jokaisella vaikeavammaisella on siihen oikeus. Riippumatta myöskään muista avuntarvitsijoista. Piste.

      Et ymmärrä? En voi sanoa muuta kuin että poikkeapa katsomaan, millaista putiikinpitämiseni on... asiakkaat ovat hyvin ystävällisiä, auttavat, kantavat, jopa tarjoutuvat siirtelemään ständiä. Välillä ihan nolottaa se ystävällisyys, kun on totuttu tapa tulla toimeen.

      Kuten jo mainitsin henk.koht.avustaja ei ole priorisointikysymys. Mutta se on selvää, että joku seikka ei täyty.

      Ei ole korrektia pyytää kommentteja yleisöltä. Luin vielä tarkasti kirjoitukseni, enkä löytänyt sieltä kohtaa, että olisin kommenttia pyytänyt. Mutta jokainen blogisti haluaa kommentteja, yksinpuhelu ei ole kivaa. Kuten yleensäkin, kirjoitan blogiini sitä sun tätä. Näitä kommentteja lukiessani tulee väistämättä mieleen, että kuinka monta blogin lukijaa on sellaisia, jotka eivät oikeasti ymmärrä elämääni... Miten jaksaa lukea sellaista, joka ärsyttää? Pyydän, ettei.

      Poista