Intohimona käsityöt

torstai 10. huhtikuuta 2014

Terv.keskuksen vuodeosastolla

Ihan turhaan jännitin tänne siirtoa. Saattaa muuten olla, että alitajuntani muisti sen, että äitini kuoli tällä osastolla. Itse tajusin sen vasta, kun mut työnnettiin sängyllä toimiston ohi. Siihen oli äidin kuoleman jälkeen laitettu kynttilä palamaan.

Hyvältä vaikuttaa hoito eikä rutiinitkaan kauheasti poikkea aiemmista. Kuntoni on kohonnut, istumaan nousu ja istuminen sujuu huomattavasti paremmin. Turvotus jalasta on laskenut, mutta kova ja vähän kipeä sääri on edelleen. Kuuluu kuulemma taudin kuvaan, kertoi lääkäri just äsken käynnillään.

kaikki tämä jäi syömättä
Ruoka tulee samasta keittiöstä kuin sairaalan puolellakin, joten ei toivoa paremmasta. Pystyn syömään kovin vähän, joten tietysti toivoisi, että se olisi edes hyvin maustettua.

Mervi

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Taas uusi sijoitus

Hoitajat pakkasivat tavarani ja odottelen tässä siirtoa - jälleen kerran. Tällä kertaa mut viedään terveyskeskuksen vuodeosastolle. Raha kai se on kun tässäkin ratkaisee. Hoito siellä lienee halvempaa. 

Olisin toivonut voivani olla täällä, kun ole juuri oppinut rutiinit ja hoitajat jne. Mervi



tiistai 8. huhtikuuta 2014

Jalka pystyyn

Aamukierrolla yksi lääkäreistä vihdoin kiinnitti huomiota jalan turvotukseen. Yksinkertainen konsti, jonka jokainen osaa kotioloissakin hyödyntää: kiilatyyny jalan alle! Ainakin nyt tuntuu hyvältä. Tuolisuihkussa käyty, nyt kerään voimia siteen vaihtoon. Joo-o. Kuvittele: hirveen pitkä haava peitettynä monella siteellä ja kalvolla ja sitten ne revitään irti. Sit pitää jännittää, että onko kaikki hyvin...kun ei riitä  aidot huolet...  

Kerroinko jo, että siitä on tasan 30 vuotta, kun tähän samaan lonkkaan laitettiin ensimmäinen proteesi? Nyt siis odottelen viidettä. Niin, silloin nuorena tyttönä pelkäsin ja huolehdin kaikkea mahdollista alkaen siitä, että meneekö tiputuksessa ilmakupla suoneen. Paljon on tullut luottamusta hoitohenkilöstöön. Vaikka TOISAALTA taas osaa vaatiakin...

Mervi











maanantai 7. huhtikuuta 2014

Turvotusta

Jalka on kuin limppu, ollut koko ajan. Vaikka kuvaansa katsoisi. Tänään pyysin lääkäriltä nesteenpoistolääkettä. Meinasi kieltää, mutta kun olin sinnikäs, sain tahtoni perille.  Tässä kohtaa voin kehua häntä (Arsi Broberg) sympaattisuudesta. Ihana kun lääkäri on tavallinen ihminen, jonka kanssa voi jutella tavallisesti. Ei tärkeilevä ollenkaan. Tykkään.




Tänään pääsin pyörätuoliin, joka olikin mainiosti minulle sopiva. Huristelin kierroksen käytävällä ja siihen voimat sitten uupuikin. Pelkkä tietoisuus siitä, että pääsee välillä pois sängyn uumenista, lohduttaa.

Eilen illalla tuli uusi yöhoitaja, nuori reipas tyttö, joka yritti minua patistaa omatoimisemmaksi. "Ponnista nyt vaan omin voimin!" Mutta kun siellä ei ole lihasta, millä ponnistaa..."No sitä suuremmalla syyllä" hän vielä yritti. Oli pakko sanoa, että olen ollu 16 kertaa lonkkaleikkauksessa, että aika hyvin tiedän. Ne hoitajat, jotka tietävät tapaukseni, eivät moisia palopuheita enää pidä, vaan ystävällisesti nostavat jalkani sänkyyn ja alas.  

Olen sanomattoman kiitollinen teille kommenteistanne! Aivan ihanaa lukea miten moni tulisi minua viihdyttämään, jos lähempänä asuisi. Nyt on niin, että en tällä läpyskällä saa ollenkaan vastattua kommentteihin. Joten tällainen yhteinen kiitos! Koko ajan yritän opetella ja aina joku uusi jippo löytyykin.


 mervi













sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Lisätietoa

Oletko muistanut nauttia tänään terveydestä? Siitä, että pystyt asumaan omassa kodissasi, tekemään mitä haluat, kulkemaan minne haluat?  

Juuri nyt nämä on multa tavoittamattomissa ja ainahan sitä toivoo juuri sitä mitä ei voi saada...  joka päivä kunto on kuitenkin edellistä parempi ja mieli sitä myöten aavistuksen toivorikkaampi. Nämä mun jutut täältä sairaalasta on aika brutaaleja, joten sinä, joka et sellaista kestä, pidä taukoa ja liity taas mukaan loppukesästä kun toivottavasti tämä vaihe on lusittu. 

Tämän päivän vaihtelu on ollut suihkutus tuolissa istuen. Mutta se oli rankka kokemus! Ihanaa on kun tytöt hommasi vessatuolin, johon pääsen istumaan. Elämän suuria helpottajia.  Olen nyt Ugin aluesairaalassa, jonka tulevaisuus on vaakalaudalla. Ainakin täällä on hyvä palvelu. Sitäkin ihmettelin, että la ja su on lääkärinkierto. Vaikka mun kohdallani ei ole mitään tapahtunut, lääkärillä oli aikaa jutella vaikka kuinka kauan. Sainkin paljon lisätietoa. Kun lonkkanivel poistettiin, sinne asennettiin betonipallo, joka erittää antibioottia ympäristöönsä. Se aine on sellaista, ettei sitä voi käyttää missään muussa muodossa - ei liuoksena suoraan suoneen, ei tablettina tms. Siellä se nyt kuitenkin levittää tappavaa myrkkyä, jotta bakteeri saataisiin taltutettua.    

Toinen uusi tieto oli se, että jo edellisessä leikkauksessa lihas oli suurimmaksi osaksi irti, joten ei mikään ihme, etten päässyt ilman keppiä kävelemään. Herää vaan suuri ihmetys, että miksi sitä ei voinut ääneen sanoa kun asiaa kysyin? Soitin ylilääkärillekin ja ihmettelin kun vastaus tuli niin epäröimättä: asialle ei voi tehdä mitään. Tottahan hän asian tiesi, kun oli itse leikkaamassa, mutta miksi tilanne piti multa salata? Potilas saa kyllä leikkauskertomuksen, mutta tänään tulin huomaamaan, miten paljon muutetun version!  

Tänään kävi kaksi ystävää katsomassa ja kyllähän oli virkistävää. Mukava puhua välillä jostain muusta kun näistä samoista ikävistä.....
Mervi






En osaa tällä vehkeellä ottaa kuvia - olisi tuore ihana tulppaanikimppu - joten tällaistä tylsää  yhdellä sormella näpyteltyä tekstiä nyt vain.



















keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Sellaista elämä on

Tämän tästä olen kuullut kertomuksia miten ihminen on  vaikkapa kaatunut pyörällä ja kun vaivaa tutkitaan, löytyykin syöpä. Minun vesijumpallani ei tainnut olla mitään tekemistä todellisen vaivan kanssa. Verenkiertooni oli päässyt paha bakteeri, joka löysi tiensä  myös uusimpaan proteesiin. Monta käännettä, turhia toimenpiteitä ja paljon kärsimystä kunnes löytyi oikea syy. Kirjoitan niistä asioista Lonkkaproteesi-blogiini.

Tänään minut siirrettiin Uuteenkaupunkiin. Nyt on vanha proteesi otettu kokonaan pois eli vasemmassa jalassani ole proteesia ollenkaan. Saan 6 kertaa päivässä antibioottia suoneen, tätä jatkuu ainakin 6 viikkoa. 5.6. Olen jo saanut ajan uutta leikkausta varten. Silloin laitetaan huippusuunniteltu proteesi, jota ei ole Suomessa vielä laitettukaan.. Kesä taitaa siis mennä toipuessa. En kyllä näin asioita suunnitellut!

Kuinka monta viikkoa olenkaan jo sängyn pohjalla lojunut, enkä vieläkään pääse mihinkää. Pelkkä laidalle istumaan nouseminen on pyörryttävää. TUSKAA! Minulle tuotiin tällainen söpö tabletti vai mikä hän on nimeltään, mutta en osaa tätä käyttää, joten teksti on
Kökköä pötköä. Saa nähdä saanko edes julkaistua? Mervi




















 p