seuraa sähköpostitse

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Tiput killumassa

Jostain facebookin käsityö/virkkausryhmästä silmiini sattui (oih, mikä ilmaus) tällainen pääsiäiskoriste. Muistikuvan perusteella virkkasin itsekin, mutta en kyllä ihan yhtä kaunista saanut aikaiseksi. Tämä on jatkoa ohuen ohuesta pitsinvirkkauslangasta ohuen ohuella koukulla virkkaamiselleni. Ikinä ennen en ole mitään näin pientä ja siroa halunnutkaan tehdä. Mutta kaikkeen näköjään jää koukkuun.



Olen kovettanut "munan" sokerivesiliuoksella. 
Nuo oksat ovat syreenipuskasta ja herkullisesti ovat jo silmut turvonneet.

Voih, tätä kirjoittaessa tuli mieleen pääsiäinen kaksi vuotta sitten. Olin jo tehnyt päätöksen liikkeen lopettamisesta. Esittelin asiakkaalle toisenlaisia pääsiäiskoristeita ja hoksasin siinä hintaa kertoessani, että "minun kannattaa nyt myydä nämä tosi halvalla pois, sillä enää en toista pääsiäistä myy". Miten oikeassa silloin olinkaan - ja kuitenkin niin väärässä - onneksi! 

Viime pääsiäinen jäi välistä, mutta on erittäin hyvin muistissa. Makasin terveyskeskuksen vuodeosastolla. Kyllä nyt kelpaa virkkailla ja värkkäillä!

Mervi


3 kommenttia:

  1. Ihana idea koristeiksi ja nätti toteutus :)

    VastaaPoista
  2. Hauskat, pitääkin ottaa kerä ja koukku telkkarin ääreen ja yrittää tehdä jotakin samantapaista! Tällaiset on kivoja välitöitä (vaikka en niin suurisuuntaisia käsitöitä tee muutenkaan, mutta tällainen kerralla valmista on myös paikallaan!

    terveisin
    Terja

    VastaaPoista