seuraa sähköpostitse

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Yksinolon ihanuus?

Eipä siitä montaa viikkoa ole aikaa, kun kirjoitin läheisriippuvuudesta. Silloin mietiskelin, että olenko läheisriippuvainen, koska yksinolo sai oloni tuntumaan toimettomalta. Mutta ei "sääntöä ilman poikkeusta". Tämä viikonloppu on ollut ihan toisenlainen. Olen ollut yksin ja toimelias. Aikaansaannoksista en tiedä, mutta fiilis on ollut innostunut.

Huushollista näkee minun toimeliaisuusasteeni. Yleensä (nykyään) koti pysyy suhtkoht siistinä, koska tekemiseni ovat putiikin puolella. Toimisto ja ompeluhuone ovat usein huiskinhaiskin.

Eilen, heti kun sain putiikin ovet kiinni, kahmaisin sylin täydeltä uusia, kokeiltavia lankoja ja ohjeita ja siirryin - ensin ulos, sitten olohuoneen nojatuoliin  - toteuttamaan ideoitani. Siksi meillä näyttää tältä:


Päiväunia otan kyllä melkein joka päivä, mutta nyt on peitot ja tyynyt jääneet silleen, kun ei ole ketään, kenen vuoksi järjestelisi jälkensä. Ainut, mikä minua tässä häiritsee, on tuo mustavalkoinen. Se onkin ainut, joka on mieheni: hän istuu tuollaisen fakiirin maton päällä! Ja sitä minä sitten tuskastuneena siirtelen...


Siinä on kengät, ohjeet ja puikot sulassa sovussa:


Toinen, kolmas ja yksi valmis työ ovat tässä kerroksellisessa asetelmassa:


Nyt, kun keittiöhenkilö on poissa, ruokavalioni on hyvin pelkistetty. Miksi nuo eivät ole roskiksessa? Siksi kun meidän jätteenlajittelusta vastaava henkilö on pois kotoa. Hän on erityisen tarkka roskiksen sisällöstä.


Ja kun ei ole sitä siistijähenkilöäkään paikalla, jälki on tällaista. Lehtiä on päällekkäin, siitä on helppo valita, mikä miellyttää milloinkin. Kahvia juodessani tutkin joko käsitöitä, sisustusta, paikallisuutisia tai UutissiTurust. Kaikki kätevästi käden ulottuvilla. Mies kun tulee kotiin siivoaa ensimmäisenä pöydän - mitään sanomatta. Kuten aina. Puhumatta mitään.


Kaikkea kamaluutta en viitsi silmienne eteen räväyttää. Ihan varmasti voitte (halutessanne) kuvitella, millaiselta näyttää makuuhuoneessa ja kodinhoitohuoneessa.

Eilen oli neulomispäivä, tänään aion keskittyä ompelupuoleen. Korjattavien tilaustöiden kasa on kasvanut taas, vaikka juuri sen selvitin. (Olen siitä kylläkin iloinen, sillä muuten putiikin ovi pysyisi kokolailla kiinni, kun ei lankakerät tee näillä keleillä kauppansa)
 
 Kaiken tämän kauheuden keskellä iloa tuottavat mieheni ostamat kukat. Hän pitää huolen siitä, että korkeintaan kaksi päivää tämä kohta voi olla ilman kukkakimppua.
 

Intoa piukassa 
Mervi

1 kommentti:

  1. Välillä minäkin nautin kun saa olla aivan yksin, mitä nyt toi pieni nelijalkainen on kaverina.
    Sinä osaat ommella, jota minä ehkä pikkasen karehdin, minulla nimittäin ei ole yhtään annettu tuota taitoa. Voipi olla että se on laiskuutta kun en ole opetellut sitä.
    Minä teen kortteja, kudon ja olen myös virkannut, mutta sekin on jäänyt pois !
    Jos haluat piipahda lukemaan ja katsomaan kuvia blogistani, kiitos etukäteen !

    VastaaPoista