Tuumin, ettei varmaan kukaan viitsi lähteä kaupoille, joten teenpä töitä takahuoneessa. En viitsinyt edes mainosständiä viedä kadun varteen, vaan jätin sen oven eteen. Mutta, mutta...vääräss olin. Ensin olin vähän aikaa yksikseni ja viimeistelin näppipyyhkeitä - valitsin ja ompelin niihin nappeja. Nappeja onkin kertynyt varmasti satamäärin, joten riittää, mistä valita.
Sitten alkoi tulla asiakkaita, ja parhaimmillaan oli ruuhkaa. En ehtinyt edes jokaista palvella henkilökohtaisesti (mikä siis tarkoittaa sitä, että asiakas löytää itse hakemansa) vaan seisoin tiskin takana ja tein paketteja. Nolotti tosi paljon, sillä tiskini oli pullollaan kaikkea muuta paitsi tarpeellista. Siinä oli sukankudin, matonkuderullia, näppipyyhkeitä jne...Kaiken päällä yritin sitten selvitä paketoinnista ym. Paljon, paljon helpompaa olisi, jos olisi koko pöytä tyhjänä ja tilaa touhuta.
Vasemmalla puolella olevassa kuvassa on minun tekemäni hattu. Materiaali on 100 % villaa, neulottu ja huovutettu pesukoneessa. Oikein tyylikäs. Teen samalla mallilla montaa eri väriä. Ja myös tilauksesta asiakkaan toiveiden mukaan.
Useampi asiakas haki myös lahjaideoita. Joku löysi, toinen ei, kolmas jäi vielä miettimään. Tervasaippua, huopakukka, useampi näppipyyhe, hunaja - nämä ainakin laitettiin lahjapakettiin. Aivan ihana oli yhden asiakkaan ilme. Heitä oli kaksi vanhempaa rouvaa ostamassa lahjaa kolmannelle. Päätyivät näppipyyhkeeseen ja esittelin lisäksi hunajapurkit. Kerroin, että niitä voi maistaakin. Toinen heistä maistoi sitruunan makuista hunajaa ja ilme oikein kirkastui ja hän huudahti: "Mutta tämäpä onkin hyvää, oikein hyvää." Se on aina hauska kuulla, että valitsemistani tuotteista pidetään, tottakai. Minulla olikin siis oikein hyvä päivä, en sitten aamun jälkeen ehtinytkään työhuoneen puolelle, sillä asiakkaita riitti koko loppupäiväksi. Hyvällä mielellä päätin tämän viikon. Yksi päivä vapaata (mikä tarkoittaa työskentelyä kotona) ja maanantaina taas pelipaikalle. Lähtiessä otin vielä pellavakankaita mukaan. Jospa tulisi leikattua muutama tilattu liivihame. Pellavapyyhettä pitäisi myös kokeilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti