Ensimmäinen ajatus oli lähteä viikon lomalle etelään. Ajatus kariutui kuitenkin huonoon kuntooni. Kävelyni on vielä niin vaivalloista, että siitä olisi huomattavaa haittaa ulkomailla. Haluamastamme kohteesta ei näyttänyt löytyvän hissillistä hotelliakaan ja kolmen kerroksen rappujen käveleminen on kertakaikkiaan mahdoton ajatuksenakin!
Tällä lomalla pääasia on pois kotoa lähteminen. Kotona on koko ajan mielessä tekemättömät työt. Olinkin jo koko kesän hinkunut päästä Tallinnaan ja heitin ajatuksen Viron kylpylöistä. Kilttinä aviomiehenä puolisoni oli samaa mieltä, vaikka tiedän hänen halunneen mieluummin lähteä Kreikkaan tai....
Kylpyläpaikkakunnista valitsin Tallinnan, koska halusin yhdistää matkaan myös shoppailun. Tallinnan kylpylöistä valitsin Kalev Span (linkki) koska se on ihan vanhan kaupungin äärellä ja matkat siten lyhyet. Lähdemme omalla autolla, joten kulkeminen ei tuota ongelmia.
| Kuva Kalev Span sivuilta |
| Kuva netistä |
Muita matkakohteita on tietysti Karnaluksin tukku ja pellavapuoti ja....ja.... Niin ja tietysti KYLPYLÄELÄMÄÄ!
Sitä odotellessa....mervi
Kalev Spa on kiva hotelli. Olin siellä reilu vuosi sitten 4 päivää. Allasosasto/uimahalli on hyvä mutta pikku varoituksen sana, sinne on sitten ihan hirvittävän hankala mennä, pitkät käytävät, rappusia jne. Ajattelin siis sitä jos sinun on hankala kävellä. Muutoin se on ihanan rauhallinen hotelli ja sijainti on loistva!
VastaaPoistaNo olipa hyvä kuulla tuo kokemuksesi. Otan vielä ennen reissua yhteyttä hotelliin ja kyselen, onko mahdollista esim. huoneen sijainnilla saada kävelymatkoja lyhennettyä tms.
PoistaMuutoin siellä on ihan helppo liikkua mutta tosissaan se sinne kylpylän puolelle meno, kuin myös hierojalle, on pitkän matkan takana. Muistaakseni siinä alakäytävälläkin, mistä sinne kylpylän puolelle mennään, oli huoneita, mutta ei ne varmaan ole sen helpomman matkan takana kuin yläkerroksien huoneetkaan. Mulla on semmonen mielikuva että siellä oli myös portaat kun mennään sinne kylpylän pukuhuoneisiin. Toivottavasti pääset sinne kaikesta huolimatta nauttimaan!
PoistaIhanaa! Odottelenkin sitten innolla raporttia shoppailuistasi :)
VastaaPoistaHienoa,jutusi innoittavat meitäkin lähtemään vaikka minne!!
VastaaPoistaterv. Riitta ja Reima