Noilla kahdella sanalla voisin parhaiten kuvata tätä päivää. Oli se sellaista tohinaa aamusta alkaen. Tiedätte varmaan sen tunteen, kun pää on kuin "Haminan kaupunki" ja ajatus käy ylikierroksilla....
Aamulla yhdeksältä tuli henkilökohtainen avustajani meille kotiin. Teimme yhdessä vähän pyykkihuoltoa ja sitten tyhjäsimme yhden hyllykön matonkuteista. Hylly ja kuteet muuttavat Pellavasydämeen.
Siirryimme yhdessä putiikkiin ja jo ennen varsinaista aukeamisaikaa saapui ensimmäinen asiakas. Posti toi kuusi hirvittävän isoa pahvilaatikkoa. Olin jo osannut näitä odottaa ja siksi varasinkin avustajan täksi päiväksi. Hän oli apunani tavaroiden hyllyttämisessä, minulle tavaroiden siirtely kun on lähes mahdoton tehtävä.
Tiistaiaamu taitaa olla kaikkein vilkkainta aikaa ja niin oli tänäänkin. Meillä oli täysi tohina päällä ja siihen tuli vielä kauan odottamani edustaja mukaan sekoittamaan ajatuksiani. Nyt sain tilattua kantikkaita puikkoja, eli Knit-Pron cubicseja. Ne tuntuvat nyt olevan kovassa huudossa. Samaiselta firmalta tilaan myös mm. Regian lankoja.
Tämän päiväisessä satsissa oli myös moppilankaa, ontelokudetta, esterikudetta ja juuttinarua. Kolme laatikollista tuli Norjasta. Sandnesgarnin langoista löytyy nyt ainakin huovutukseen Fritidsgarnia, Smart-lankaa, Kitten Mohairia, Mini Alpakkaa - en muista puoliakaan....
Huh ja huh! En olisi ikipäivinä kuvitellut, että näin paljon muuttuu Pellavasydämen liikeidea. Nykyään olen lähestulkoon "täysverinen" lankakauppias. Ja hyvä niin. Aivan selvästi tälle oli kaupungissa tilausta. Kaikki kun eivät voi lähteä naapurikaupunkeihin ostoksille. Ja kaikille ei riitä (tai "kelpaa") Novitan langat.
Huomenna aamu alkaa hammaslääkärillä. Jos lonkkaleikkaus vaikka piankin tulee, pitää olla alle 6 kk vanha hammaslääkärin todistus. Ja loppupäivä jatkuu samankaltaisena kuin tänäänkin. Toivon saavani puikkolähetyksen, sillä ne alkavat olla loppu!
Pellavasydämen Mervi
Niin uskomattomalta kuin kuulostaakin niin noilla kulmikkailla puikoilla ei kädet kipeydy ollenkaan niin nopeasti kuin tavallisilla pyöreillä puikoilla. En meinannun itsekään ensin uskoa, kunnes kokeilin!
VastaaPoistaSamoin ovat monet asiakkaani sanoneet, joten pakko se on alkaa uskoa!
PoistaKulmikkaat puikot on hyvät, ei minullakaan kädet kipeydy.
VastaaPoistaFritidsgarn lankaa käytän aina kangaspuissa villapeittoja kutoessa, Siinä on upeita värejä.
Minulle taas Fritidsgarn on parasta lankaa huovutukseen. Mutta hyvä tietää, että se käy myös villapeittoihin.
PoistaTosi hienoa että kauppa käy! Vähän kunjoulu tulis ajoissa kun niin paljon paketteja? Vaikka tietääkin mitä on tulossa...
VastaaPoistaSe on juurikin niin jännittävää - eikä läheskään aina muista, mitä on tilannut mistäkin, että yllätyksiäkin saattaa olla matkassa...
PoistaOnpa hienoa, että uusi aloitus on lähtenyt noin hyvin käyntiin. Mahtavaa, että sinulla on tuo henkireikä, jota ilman varmaan kuihtuisit pois. Sen verran eläväiseltä ihmiseltä kuulostat. :)
VastaaPoistaJa hienoa, että sait avustajan edes muutamaksi tunniksi. Mulle ainakin luot uskoa tulevaisuuteen, ihminen joka odottaa pyörätuolissa uutta lonkkaniveltä, avaa putiikin UKIIN (tuohon maailman kaikkeuden kateellisempaan kaupunkiin, jossa ei kenelläkään saisi olla mitään. Sen huomaa kyllä kaupungin kehittymättömyydestä. Anteeksi vaan ukilaiset.) niin miksi en minä terve ihminen voisi perustaa yritystä näinä aikoina. Olet minulle suuuri esikuva. Kiitos siitä Mervi!
Terveisin Sini
Luin miehellenikin tämän merkityksellisen kommentin (ensin kirjoitin että kauniin, mutta sitten hokasin tuon suluissa olevan lauseen ja siihen ei se sana sopinutkaan.) On mukavaa, jos joku saa inspiraatiota minun työskentelystäni!
PoistaOletkohan päässyt leikkaukseen, kun ei uutta postausta kuulu? Raija
VastaaPoistaNo ei sentään siitä ole kysymys! On vaan ollut niin paljon touhua, eikä toisaalta oikein tiedä, mistä kirjoittaisi - mikä kiinnostaisi muitakin, eikä vain itseäni?
PoistaMinua kiinnostaa onko kuljetusasia edennyt sekä rakennuslupa ja rampistakin olisi kiva kuulla. Valoa sinulle!
VastaaPoistaSitten kun on aikaa, tee vaikka Facebookkin lista edustamistasi langoista.
VastaaPoistaJos vielä toivomuksia otat vastaan, pidä valikoimassa perusvärejä yksivärisistä sukkalangoista, sillä meitä "itse raidoittavia” ja kirjoneulovia on. Neuleblokeissa kovin hehkuttavat Regia Activen nimeen ja paleleville jaloille Sandnes Alpakka sukkalanka on ihanaa. Alpakka on n. 4 kertaa villaa lämpimämpää.
Noo? Eikö vieläkään mitään? Ei voi jättää sarjaa kesätauolle siitä ilmottamatta! Tietty eri asia jos on sattunu taas jotain yllättävää... Toivottavasti ei sentään.
VastaaPoistaKiva, että sinulla on tuo henkilökohtainen avustaja joka auttaa arjen askareissa. Sisareni on myös miettinyt sellaisen hankkimista, tarvitsee apua muutamiin päivittäisiin askareisiin. Tuo on kyllä hyvä juttu välillä heittää pois tavaraa, jota ei tarvitse.
VastaaPoistahttps://www.avustaja.fi/palvelut/