Viime viikolla ryhdyimme toimeen. Nyt kun avustajia on tarjolla yksi tai peräti kaksi.
Puut on vanhat ja Pirkon kärsivällisyys koetuksella, kun osat olivat kovin solmussa. Tila on ehdottomasti liian pieni, mutta juuri ja juuri ne mahtuvat. Kutojalle täytyy esittää ympärysmittarajoite. Minua paksumpi ei yksinkertaisesti mahdu veivaamaan tukkia!
Löysimme varastoistani valmiin loimen. Musta poppanaloimi, 15 metriä. Tämä on kylläkin tehty pienille pöytäpuilleni, mutta kelpaa nyt harjoitteluun. Nähdään sitten, että kaikki toimii kuten pitää.
Pasmakaiteen Pirkko kävi lainaamassa, se kun oli lähes käyttökelvottomassa kunnossa ja sellainen ilman kantta oleva.
Siellä se mummo istuu lattialla kipeän polvensa kanssa!
Pirkko se on varsinainen tehopakkaus. Nyt on loimi jo niisitty. Jahka tilaamani nailonnyörit polkusimiin saapuvat ja ne saadaan paikoilleen, päästään koklaamaan. Niin ja pingotin piti myös uusia.
Onko ehdotuksia, mitä mustasta poppanaloimesta voisi muuta tehdä kuin poppanaliinoja?
Pellavasydämen Mervi




Kutomisesta en paljonkaan tiedä, mutta kävin paikallisessa Taito keskuksessa kutomassa pätkän videonauhatekstiiliä kassia varten. Ohje oli jossakin lehdessä, mutta löytyy myös lankavan sivuilta
VastaaPoistahttp://www.lankava.fi/WebRoot/esito/Shops/esito/MediaGallery/OHJEET/Ostoskassit.pdf
Sivuilla oli myös muita ohjeita esim. kukkaro
http://www.lankava.fi/WebRoot/esito/Shops/esito/MediaGallery/OHJEET/Videonauhakukkaro.pdf
Videopitsilaukku ja kukkarot
http://www.lankava.fi/WebRoot/esito/Shops/esito/MediaGallery/OHJEET/Videopitsilaukku_ja_kukkarot_17062011.pdf
Heijastinlaukku
http://www.lankava.fi/WebRoot/esito/Shops/esito/MediaGallery/OHJEET/Heijastinlaukku.pdf
Niin siitä voi kutoa kasseja,tuolin mattoja tai paperinaru liinoja.Paperinarulla kutoessa narun voi jättää pinelle lenkille reunan ulkopuolelle.onnea kutomisille.
VastaaPoistatytti
Paperinarua voi myös tarvittaessa hieman suihkutella sumutinpullolla, niin menee paremmin viriöön. Olen myös leikellyt kahvipusseista ohutta suikaletta ja kutonut siitä pussukkakangasta.
VastaaPoista