Vastatessani saamaani kommenttiin tuli tämä mieleen: Onko se lukijan aliarvoioimista, että julkaisee "altalipan" meneviä kuvia itsestään ja tuotteistaan?
Tiedän, että moni lukija on ollut iloinen postausteni avoimuudesta ja rehellisyydestä. Itse huomaan, että kynnys esim juuri omakuvien julkaisemiseen laskee sitä mukaa, mitä enemmän sitä tekee. Alkuun kun ei edes naamaansa olisi uskaltanut näyttää. Olen tavannut yhä enemmän blogini lukijoita livenä Pellavasydän-putiikissa, enkä enää (joskus alkuun kyllä) tunne itseäni millään lailla noloksi tai anteeksi-pyytäväksi. Olen sitä mitä olen ja seison sanojeni ja myös kuvieni takana.
Silti usein tulee mieleen muutama tuttu bloggaaja, joiden tavoite on "julkaista niin hyviä kuvia kuin ikinä kykenee". Joku piikki lihassani siis muistuttaa, että minä en aina edes pyri siihen. Jos ajattelisin noin, tuskin koskaan mitään kirjoittaisin tai kuvaisin. Valokuvaustaitoni on aivan olematon ja kameran tuntemus sitäkin huonompi.
Pohjimmiltaan kysymys lienee kuitenkin impulsiivisuudesta
Myönnän, että tämä blogi on minulle äärettömän tärkeä ja te lukijat. Ehkä joskus olen yliampuvan innostunut, mutta suonette anteeksi?
Taas saa laittaa kommenttia tulemaan, olen niistä kiitollinen. Ja muuten, jos ei halua nähdä kuviani (ei, ei kukaan ole moittinut, itse vaan pohdin) voi lukea toistakolmattaneljättä blogiani verotuksesta - siellä on harvoin kuvia. Omaa kuvaa ainakaan.
Itsetuntoni sai edes vähän ruokkimista tänään, kun kävimme mieheni kanssa iltatorilla. Eräs tuttu ei meinannut tuntea, olen kuulemma niin NUORTUNUT. Hahhaa!
Minusta blogit on se maaperä, missä pitääkin olla ja saada olla se aito oma itsensä, epätäydellisine kuvineen ja stailaamattomine koteineen. Joten anna palaa vain täällä! Mutta itse koen että bisnesmielessä otetut kuvat ja työhön liittyvät julkaisut (ja erityisesti jos tarkoitus on mainostaa) ovat sitten asia erikseen, niihin itse ainakin suhtaudun kuluttajana kriittisemmin. Siinä se pointti ehkä tulikin. Mainoksia katsellessani olen kuluttaja ja vaadin "laatua", blogeja lukiessani olen tavantallaaja ja pidän siitä, että blogin kirjoittajakin on.
VastaaPoistaJa olen siis se tuolla aiemmin kommentoinut ;)
Jaajuu, näin se varmaan onkin. Huomenna on sitten syytä tulla parasta A-luokkaa.
PoistaKiva kuulla, että olemme tärkeitä!
VastaaPoistaBlogin pitäminen on minulle lähes elintärkeää. Eikä olisi mitään mieltä kirjoittaa, jos ei olisi lukijoita. Eikä se olisi yhtään hauskaa, jos ei kukaan koskaan kommentoisi. Into kasvaa lukijoiden aktiivisuuden myötä.
Poista