torstai 11. huhtikuuta 2013

Väsynyt mutta huojentunut

Tänään juhlimme Pellavasydämen viisivuotis-synttäreitä. Olin pyytänyt Pirkon avuksi ja hän olikin paikalla  ennenkuin minä. Saapuessani Pirkko jo palveli ensimmäisiä asiakkaita, jotka tulivat jo ennen ovien virallista aukaisemista. Pikku-Mervikin saapui puolen päivän aikaan huolehtimaan kahvitarjoilusta.

Tarjoilut olivat tosi maittavat, kahvi hyvää ja luottoleipurin pullat ja ässät aivan omaa luokkaansa! Väkeä kävi tasaisena virtana, sopivasti. Ei tullut ihmeemmin ruuhkaa ja välillä ehdimme itsekin juoda kahvia.

Esittelimme käsityöideoita ja aika monen saimmekin innostumaan oman työn aloittamisesta.

Yhtään kuvaa en ottanut koko päivän aikana, enhän voisi asiakkaiden kuvia täälllä esitelläkään. Kotiin tultuani mietin, että mitä voisin kuvata. Kiinnostaisiko lukijoita katsella kuvia turvonneista nilkoistani? Ehkä kuvaisin maalatut silmäni - no, ketä se kiinnostaisi? Totta puhuen, sain tänään positiivista palautetta, kun olin käyttänyt viisi minuuttia (!) naamani rustaamiseen. Ja kiharoitten väkertämiseenkin taisi mennä vähän normaalia enemmän aikaa. Ilmeisesti kannattaisi joka aamu olla sen verran viitseliäs. Mutta ei, jokaisen ylimääräisen minuutin tämä tyttö käyttää nukkumiseen. Tänäkin aamuna menin vielä klo 9 jatkounille, laitoin kellon soittamaan 20 minuutin päästä. Älytöntä!

Mitäs muuten tuumaatte tällaisesta: Eilen käväisin kotona kesken päivän ja kun tulin takaisin putiikkiin, siellä oli kiertelemässä minulle tuntematon nainen. Poislähtiessään hän huikkasi: "Nyt on hinnat jo vähän enemmän kohdallaan, mutta kyllä ne  vieläkin on liian alhaiset!" Että mua jäi harmittamaan, kun en hoksannut haastatella tuota naista. Mikä "hintatarkastaja" hän mahtoi olla? Kollega, kilpailija, harrastelija, ammattilainen.... 

Olenkos kertonut teille tekemäni diagnoosin omasta päästäni? Siinä kohtaa aivoissa, missä on kasvojen tunnistamisalue, minulla kasvaa sahanpurua. Ihan totta. Jos olen eilen nähnyt asiakkaan ja keskustellut hänen kanssaan, en välttis tänään enää tunnista häntä. Ei, ei se johdu siitä, että näkisin niin paljon ihmisiä päivän mittaan. Tämä ongelma vaivaa minua todella paljon ja ilmenee myös siinä, että en osaa kuvailla asiakasta, joka on just lähtenyt ovesta. Useinkaan. Ehkä minun olisi pitänyt tuokin tarkastaja-nainen tuntea?

Huomenna sitten jatketaan tavallista arkea. Uusien tuotteiden ompelua, yksi mittatilaushattu ja toisen korjaus. Mutta nyt menen vähän....nukkumaan. Olen yksin kotona ja huusholli onkin sen näköinen, että täällä on eletty kuin Ellun kanat. Mieheni on käväissyt Helsingissä arvonlisäverosta lisäoppia saamassa ja tulee tänään kotiin. Kiva.

3 kommenttia:

  1. Lämpimät onnittelut viiden vuoden etapista!
    Minullakin olis arvonta menossa blogissani:)

    VastaaPoista
  2. Olipas kiva lukea päiväsi tapahtumat. Mukavaa loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  3. Kiva kun päivä meni hienosti! :-) Onnea tuleville vuosille!

    Tuohon naamantunnistamiseen: Kerran elokuvateatterin kahvilassa ostin yhtä ja toista seurueelle ja maksoin. Myyjä laittoi rahojani kassaan, minä sen verran hidastelin poissiirtymisessä, että kun myyjä oli saanut rahat kassaan ja hän nosti katseensa, olin yhä paikalla - jolloin myyjä moikkasi iloisesti ja kysyi, mitä minulle saisi olla... :-) Minä totesin, että emmeköhän me näillä ostetuilla pärjää...

    Pistin tämän kyllä "näkymätön keski-ikäinen nainen"-syndrooman piikkiin.

    VastaaPoista