seuraa sähköpostitse

maanantai 4. toukokuuta 2015

Pieni raha

Tämä ilta oli poikkeuksellinen. Vietin sen taidetalo Pilvilinnassa kenraaliharjoituksissa. Pilvilinna on Raija ja Pentti Nokkalan taidekoti, ainutlaatuinen sekoitus kotia ja taidetta. Paikka, missä voi tutustua naivistitaiteilija Raija Nokkalan taiteentekemiseen ja sen tuloksiin. Joka ikinen paikka talossa sisällä, sen ulkopuolella ja ympäristössä on taiteen kyllästämä. Mihin vain katsot, aina silmiin osuu jotain ennennäkemätöntä.

Ensimmäistä kertaa teatteriryhmä Lentävä Lokki esiintyy em. Pilvilinnassa. Myöhemmin kesällä esitykset siirtyvät kaupungille, meren rantaan. Mutta nyt Nokkaloiden saliin on lavastettu näyttämö ja rakennettu katsomo. Uskomatonta "uhrautumista" taiteen tekemiselle.

Huomenna ensi-illassa on Sirkku Peltolan Pieni raha -näytelmä. Olen hankkinut tähän osan puvustuksesta, osa on näyttelijöiden omaa vaatetusta. Olenhan jo monesti kertonut, miten paljon tykkään puvustamisesta? Tähän - kuten yleensä muihinkin esityksiin - osa puvustuksesta löytyi kirpputorilta ja kierrätyskeskuksesta, mutta jotain olen valmistanut itse.

Päänäyttelijän puvustus oli muuten jo aika hikiseksi käynyt. Ja vähän jo repeytyneetkin. Siksi vauhdikkaat on harjoitukset olleet. Pääsin siis ensi kertaa käynnistämään uuden pesukoneen ja nyt pyykit ovat kuivausrummussa. Mitään käyttöohjeita mistään löytynyt, mutta pyöriii ne!

Vielä tuosta Pilvilinnasta. Kerroinkin isäntäväelle, miten erilaista voi sisustus olla. Meillä kun se on harmaata, harmaata ja harmaata. Ja hiukan mustaa ja valkoista. Nokkaloiden kodissa ei harmaata löydy varmaan mistään - jaa noh, ehkä maalausten kissojen tassuista?

Susannan työhuoneen Susannalle laitoinkin jo kommenttia. Ajattelen usein häntä pohtiessani omaa sisustustyyliäni. Siinä on toinen koti, joka on aivan toisesta ääripäästä kuin meidän. Värikäs, iloinen ja persoonallinen. Saattaa olla että oikeat taiteilijat "vaativat" väriä ympärilleen?

Sisustustyylin muuttaminen on innostavaa - kuin aloittaisi uuden elämän - mutta toisaalta ....hmmm.... kallista? Jopa surullista. Niin paljon tavaraa, mikä ei enää sovi mihinkään. Kuten tämäkin laatikollinen (satunnainen otos purkamattomista tavaroista)



Mun romuromantiikkaa... mihin joutuu kahviprännäri, helmitaulu, itsetehty keramiikka, sika-leikkuualusta jne...? Olemme nimittäin puolison kanssa erimieltä siitä, että voiko jotain tällaista yhdistää moderniin sisustukseen. Minun mielestäni voi, mutta...

Mervi

8 kommenttia:

  1. Hei, Satuin yhdessä lehdessä näkemään jutun tästä hulvattoman haskasti maalatusta Pilvilinnasta. Otin jutun talteen ja pistin vierailun Pilvilinnaan tämän kesän toivelistalle, kun lähdemme karavaanailemaan pitkin ja poikin Suomea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähdään sitten myös Pellavasydämessä, eikö? Uudessakaupungissa on paaaaljon näkemistä ja kokemista - kesällä!

      Poista
  2. Nokkalalla on ihanaa taidetta. Romulyylin koti ja puutarha on myös esimerkki luovasta värien käytöstä. En vain omaan kotiin osaa noin värikästä soveltaa. (mulle kelpaisi tuo helmitaulu) Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä. Vaikka silmään näyttääkin toisen koti kauniilta, ei kuitenkaan itselle välttämättä halua sellaista.

      Poista
  3. Laitat ne laatikkotavarat sinne rappukäytävän seinälle vitriiniin lasioven taakse. Olisipa itselläkin oma rappukäytävä sinne sitä saisi seinille vaikka mitä ripustettua vaikka vaihtuvia näyttelyitä kaappien kätköistä. Onneksi kierrättäminen on tullut muotiin ja nyt voi jo ihan hyvällä omalla tunnulla antaa ne ei niin tarpeelliset tavarat lopullisesti jonkun toisen aarteiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on hyvä idea. Vaikkei sinne ehkä vitriiniä saa mahdutettua, niin seinille ainakin. Millään en malttaisi luopua aikanaan vaivalla kerätyistä "aarteista".

      Poista
  4. Onko se lintupönttö sun vai mun? Koska jos se on mun niin se on yks harvoista onnistuneista ja haluaisin sen säilyttää ;P

    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tostahan me ei viimeksikään päästy yksimielisyyteen. Mutta joka tapauksessa saat sen säilyttää. Ei noita ole mihinkään pois laitettukaan. Koska tulet käymään, kun pitäis vielä tehdä "perinnönjakoa" ja muutakin lajittelua. Olis Mariskoolia ja muuta, mistä en tiedä ? Mitä tehdään viuluille jne?

      Poista