Kirjoitukseni Mielipide-palstalle

Joulun alla tunsin oloni jokseenkin turhautuneeksi, kun totesin "kaikenmaailman markkinoilla" myytävän käsitöitä pilkkahintaan. Jossain vaiheessa sain tarpeekseni ja kirjoitin paikallislehteen ehdotuksen jutuksi. Tällaisen lähetin:

Käsityön hinnoittelusta

Tänä vuonna – ja varsinkin nyt joulun alla – on ollut havaittavissa huomattavaa innostusta käsityön tekemiseen. Nuoret ovat innostuneet, samoin täti-ihmiset, jotka eivät ole sitten koulun käsityötuntien puikkoihin tarttuneet.

Pellavasydämessä on pidetty suosittuja paperinarukursseja, monet kymmenet ( useampi sataa ehkä)  valokranssit on valmistuneet  innokkaissa sormissa valaisemaan pimeyttä ympärillämme.

- Osasyy on varmasti siinä, että on ilmaantunut hauskoja, helppoja ja nopeatekoisia ideoita toteutettavaksi.

- Media on kertonut meille useammastakin tieteellisestä tutkimuksesta, jotka todistavat käsityön tekemisen olevan hyväksi mielenterveydelle (yksi sattumanvarainen esim. http://www.palmenia.helsinki.fi/laku/seminaari/sinikka_pollanen.pdf )

- Olemme heränneet eettisiin valintoihin: kerskakulutuksen vastapainoksi haluamme kestävää kehitystä, ekologisia tuotteita – olemme huolestuneita hiilijalanjäljestämme. Kauhistumme kehitysmaiden lapsityövoiman käyttöä, ”halveksimme” halpatyövoimalla tuotettuja lyhyen elämänkaaren tuotteita ja opettelemme tekemään eettisiä valintoja ostoksissamme.

Haluamme uskoa, että käsintehtyä tuotetta arvostetaan.

Mutta miten on, arvostetaanko sitä? Puheissa ehkä, entä käytännössä?

Joulun alusaika on myyjäisten aikaa. Ihmiset tungeksivat ostamaan leivonnaisia, pullaa ja pipareita, käsitöitä, laatikoita, kransseja, joita on valmistettu hyväntekeväisyyteen tai ansaitsemismielessä. Haluamme mieluummin ITSE TEHTYÄ kuin kaupasta ostettua. Aina kun ei itse ehdi tai viitsi….

Kaikki tämä on omasta mielestänikin ehdottoman kannatettavaa. Mutta. Sitten tullaan siihen asiaan, jonka vuoksi vuodatukseni aloitin.

Käsityön tekijät myyvät tuotteensa alihintaan!

Jos villasukkien tekijä ei itse arvosta omaa työtään sen vertaa, että myy tuntien aherruksen tuloksen vain lankojen hinnalla, kuinka ihmeessä voimme olettaa, että asiakkaat sitä arvostavat. Yleensä tekijä selittää, että ”tämä on vain ajankulua, että on jotain tekemistä”.  Muistamme varmaan pääkaupunkiseudulla käydyn keskustelun asematunnelin mummoista, jotka myivät käsitöitään, mutta joku viranomainen olisi halunnut sen kieltää. Syntyi kansanliike puolustamaan mummojen oikeutta hankkia lisätienestiä. Käsityöyrittäjät omalla tahollaan (ulkona julkisesta keskustelusta) nousivat takajaloilleen. Kolikolla on aina kaksi puolta.

Jos mummot myyvät sukkia torilla tai myyjäisissä lankojen hinnalla, miten oikea yrittäjä, joka haluaisi tienata elantonsa käsitöitä myyntiin tarjoamalla, pärjää tässä kilpailussa? Ei mitenkään. Hänen pitää maksaa arvonlisävero, tulovero, vuokra, mainoskulut, palkat, sähköt jne….

Ainakin osa tottuutta on siinä, että hinta kertoo arvostuksen. Olen laskenut, että miesten pitkävartisten sukkien neulomiseen kuluu aikaa n. 10 tuntia ja lankojen hinta lähentelee 10 euroa. Miten siis sukat pitäisi hinnoitella? Voiko niitä myydä 7 eurolla? Kyllä nainen voi, muttei kukaan mies hinnoittele työtään tuolla lailla (oho, oliko ylilyönti?!)

Miten tämä sitten ratkaistaisiin? Minun mielestäni vaikkapa villasukkien hinnoittelua pitää nostaa reilusti. Sekin mummo, joka niitä torilla myy, alkaa pyytää kunnon hintoja. Pikkuhiljaa tietoisuus kasvaa ja käsityötä aletaan oikeasti arvostaa – vai onko se utopiaa?

Sivujuonne asialle: Verotus on asia, josta mieluiten vaietaan, se on niin ikävää…  Tosiasia on, vaikkei sitä millään haluttaisi ymmärtää, että jokaisesta villasukasta tienattu euro on veronalaista tuloa ja se pitää ilmoittaa verottajalle. Näin tekee rehellinen yrittäjä ja yhtä hyvin myös harrastelija.

Tämä purkaus koskee varsinaisesti omaa alaani, käsityön tekemistä. Olen alkanut pohtia, että mitähän nuo leipomot ajattelevat? Onko sillä alalla samanlainen fiilis – että myyjäisissä syödään yrittäjän joululeipää?

Toimitus oli sitä mieltä, että "asia on hyvä, mutta...". Kirjoituksestani lohkaistiin yksi osa ja jokseenkin tällainen versio siitä julkaistiin viikko, pari sitten:

Käsityön tekijät myyvät tuotteensa alihintaan!

Jos villasukkien tekijä ei itse arvosta omaa työtään sen vertaa, että myy tuntien aherruksen tuloksen vain lankojen hinnalla, kuinka ihmeessä voimme olettaa, että asiakkaat sitä arvostavat. Yleensä tekijä selittää, että ”tämä on vain ajankulua, että on jotain tekemistä”.  Muistamme varmaan pääkaupunkiseudulla käydyn keskustelun asematunnelin mummoista, jotka myivät käsitöitään, mutta joku viranomainen olisi halunnut sen kieltää. Syntyi kansanliike puolustamaan mummojen oikeutta hankkia lisätienestiä. Käsityöyrittäjät omalla tahollaan nousivat takajaloilleen. Kolikolla on aina kaksi puolta.

Jos mummot myyvät sukkia torilla tai myyjäisissä lankojen hinnalla, miten oikea yrittäjä, joka haluaisi tienata elantonsa käsitöitä myyntiin tarjoamalla, pärjää tässä kilpailussa? Ei mitenkään. Hänen pitää maksaa arvonlisävero, tulovero, vuokra, mainoskulut, palkat, sähköt jne….

Ainakin osa tottuutta on siinä, että hinta kertoo arvostuksen. Olen laskenut, että miesten pitkävartisten sukkien neulomiseen kuluu aikaa n. 10 tuntia ja lankojen hinta lähentelee 10 euroa. Miten siis sukat pitäisi hinnoitella? Voiko niitä myydä 7 eurolla? Miten tämä sitten ratkaistaisiin? Minun mielestäni vaikkapa villasukkien hinnoittelua pitää nostaa reilusti. Sekin mummo, joka niitä torilla myy, alkaa pyytää kunnon hintoja. Pikkuhiljaa tietoisuus kasvaa ja käsityötä aletaan oikeasti arvostaa – vai onko se utopiaa?

Verotus on asia, josta mieluiten vaietaan, se on niin ikävää…  Tosiasia on, vaikkei sitä millään haluttaisi ymmärtää, että jokaisesta villasukasta tienattu euro on veronalaista tuloa ja se pitää ilmoittaa verottajalle. Näin tekee rehellinen yrittäjä ja yhtä hyvin myös harrastelija.

Nimim. Kolikolla on kaksi puolta

Monet tutut ja asiakkaat olivat arvanneet kirjoituksen minun kynästäni lähteneeksi, mutta edes oma tyttäreni ei arvannut. Kukaan ei ole ainakaan suoraan sanonut mitään negatiivista, käsityön tekijät ovat kylläkin olleet kirjoitukseni kanssa samaa mieltä. Kyllähän se vähän pelotti, että jos vaikka asiakkaat kaikkoavat tai alkavat muuten karsastaa, mutta sitten päätin, että jonkunhan on kissa nostettava pöydälle. Eivät asiat muutu, jos ei kukaan niistä puhu tai kirjoita. 

Olen puhunut. Mervi.