maanantai 11. marraskuuta 2013

Eteisen sisustuksellinen yksityiskohta

Meidän eteinen ei ole houkuttelevan näköinen. Ei sisällekutsuva, eikä edes käytännöllinen. Heti minun kenkäkasani jälkeen on tuoli ja sillä pahvilaatikko, johon meidän "paperinkeräysvastaava" välivarastoi pois vietävät lehdet. Tuolille ei siis voi istahtaa kenkiä laittamaan, ellei ensin nosta pois tuota laatikkoa. No, omasta väestä kukaan ei tuota tuolia tarvitsekaan, että sen puolesta joutaa laatikon alusena olemaankin. Onpahan varatuoli, jos jossain muualla tarvitaan.


Onko teillä muilla tällaisia rumia nurkkia, mitä ei tule huomanneeksi? Silmä on jo niin tottunut siihen, ettei edes tajua, miten ikävän näköinen yksityiskohta. Joka päivä tämän kohdan ohi kuljen, mutta en vaan ole aiemmin tajunnut, miten typerän näköinen se on.

Tiedän, että tämä järjestely sinällään on käyttökelpoinen: laatikko on juuri tismalleen oikeankokoinen ja jo puolessa välissä menossa ulos kohti paperinkeräystä. Mutta siis niin ruma.

Nyt minulla on mielessäni kaksi vaihtoehtoa.

Voisin tuunata tuon pahvilaatikon kauniiksi. Heti tuli mieleeni pellava, pitsi, nauhat jne... vähän siihen tyyliin, kuin kirjassa, joka on arvontapalkintona. Joko muuten olet osallistunut? Täällä voit sen vielä tehdä.

Tai sitten voisin vaihtaa tähän virkkaamani lehtikorin. Näitä on Pellavasydämessä ollut myynnissä, mutta tämän yhden nappasin loppuunmyynnistä omaan käyttöön. Uutta en viitsi enää ruveta virkkaamaan.



Hiukkasen kyllä arveluttaa, jotenkin on sellainen fiilis, ettei mieheni ehkä hyväksykään tätä koria laatikkonsa tilalle...mene ja tiedä.

Mitäs sinä tekisit minun asemassani - tuunattu pahvilaatikko vai virkattu lehtikori?
Missä teillä säilytetään poisheitettävät lehdet?

Pellavasydämen Mervi
voi muuten mennä hetki jos toinenkin, ennenkuin tämä asia on hoidettu. On niin paljon taas projekteja rästissä. Tänään meni koko päivä puvustusta ommellessa ja ilta teatterilla tuloksia katsellessa. Toki siinä samalla villasukan kudin edistyy...

6 kommenttia:

  1. Mulla on lehdenkeräystä varten sellainen "kestokassi" mitä myydään ihan marketeissa, siis sellaista rapisevaa materiaalia, ei kangaskassi. Se nenäpäiväversio cittareissa on esim. kivannäköinen. Jotta kuulostaisin kosmopoliitilta maailmanmatkaajalta, voin tunnustaa että oma kassini on Montrealista, ja sain sen kun ostin hienosta kenkäkaupasta kengät. Todellisuudessa koko Kanadan reissuni kesti 4 tuntia, jonka vietin yhdessä ostoskeskuksessa. Lähde merille, näet maailmaa... ;) Mutta on ainakin muisto siitäkin maasta, kengätkin ovat kyllä huippuhyvät :)

    VastaaPoista
  2. Jos vaihtoehdot ovat joko tai, niin ehdottomasti virkattu kori.
    Tuunattu pahviloota, jollei se ole joku tosi jämäkkä laatu, saattaa mennä epämääräisen näköiseksi liian pian.
    Virkkaamasi kori on selkeä, sellaisen huolisin itsellenikin.

    VastaaPoista
  3. Minä laittaisin tuon virkatun lehtikorin - se on kaunis! Meillä on punottu kori, johon lehdet laitetaan ja siitä sitten viedään keräykseen - kun viedään. Nytkin se pursuaa yli äyräiden. Ja noita sisustuksellisia epäkohtia tässä huushollissa kyllä piisaa muuallakin;)

    VastaaPoista
  4. Ehdottomasti virkattu kori, se on helppo napata kainaloon kun vie jätepaperit keräykseen.

    VastaaPoista
  5. samaa pohdin minä!mies ehti jo tottua pahviseen laatikkoon( joka muuten sattui olemaan kaupasta otettu libresse-laatikko,vaan eihän ukko-kulta sitä huomannut).laatikko meni tyttärille johonkin käyttöön,toin uuden tilalle.Joka olis tarkoitus tuunata nätimmäksi :) ja tuo samainen laatikko on meillä keittiön nurkassa,pöydän päällä :D

    VastaaPoista
  6. Meillä on paperikassi. Tai oikeastaan kasseja... Niitä tuppaa kerääntymään ennen kun jaksaa viedä keräykseen. Niitä kierrätetään hommassa muutama kerta ja sitten kun alkaa hajota niin lehdet menee keräykseen kasseineen päivineen. Jostain niitä kassejakin aina ilmestyy lisää, vaikka en kaupasta kauppakassia yleensä ostakaan (kestokassi kulkee mukana). Itse tuunaisin laatikon ehkä paperilla, vaikka sitten sanomalehdellä. Ei sitten harmita kun rispaantuu ja voi huoletta vaihtaa uuteen.

    VastaaPoista