maanantai 1. heinäkuuta 2013

Saako olla postikuluilla vai ilman?

Olen jo muutaman kerran maininnutkin, että Pellavasydämen verkkokauppa tekee tuloaan. Ei kuitenkaan tahdo tulla valmiiksi. Nyt hangertaa postikulujen hallinta. En osaa päättää, millä tavalla postituskulut tai toimituskulut miten niitä sitten kutsutaankin, huomioidaan.

Jospa ensin tarkastelemme asiaa asiakkaan kannalta. Tottakai helpoin ja houkuttelevin tapa olisi ostaa tuotteet ilman postituskuluja. Mutta kuten asia usein ilmaistaan "ilmaisia lounaita ei ole". Sen sijaan postituskulut voidaan lisätä tuotteiden hintoihin. Joka tapauksessa asiakas maksaa myös postituksesta aiheutuneet kulut - tavalla tai toisella, joko tuotteen hinnassa tai erikseen.

Toinen vaihtoehto on se, että kullekin tuotteelle on ilmoitettu paino ja ostosten päätyttyä ohjelma laskee yhteispainon ja postituskulut määräytyvät sen mukaan. Asiakas näkee koko ajan, minkä verran postituskulujen hinta nousee tuotteita lisättäessä.

Kolmanneksi voisi olla niinkin, että tuotteet on jaettu esim. kolmeen luokkaan, jolla jokaisella on eri postituskulut. Pienet ja kevyet tulisivat ehkä kirjeen hinnalla, keskikokoisten postitus maksaisi esim. 5 euroa ja isoimmat ja painavimmat vaikkapa 10 euroa. Käsittääkseni tässäkin tapauksessa kulut määräytyvät painon mukaan, eli kauppias joutuu kuitenkin ohjelmaan syöttämään jonkun "keskimääräisen" painon.

Myyjän, siis verkkokaupan pitäjän kannalta tärkeintä on tietysti saada hinta määrättyä niin, että todelliset postituskustannukset tulevat katettua. Ehkä eniten työtä tuottaa tuo ensimmäinen vaihtoehto. Lisätessään jokaisen tuotteen verkkokauppaan myyjän pitää punnita se ja lisätä kustannus hintaan. Postikulujen muuttuessa (mitä tapahtuu nykyään aika tiuhaan) kaikkien hinnat joutuu määrittelemään uudelleen.

Toisessakin vaihtoehdossa täytyy jokainen tuote punnita, mutta ohjelma laskee kulut automaattisesti. Kolmannesta vaihtoehdosta en ole aivan varma, miten se toimii. Käykö siinä niin, että yhdessä tapauksessa todelliset kulut eivät tule peitetyiksi, toisessa taas asiakas maksaa ehkä enemmänkin kuin Itella veloittaa?

Mietin vielä tuota ensimmäistä vaihtoehtoa - että postituskulut sisältyvät hintaan - silloin voi olla vaikeaa tehdä vertailua suhteessa muihin kauppoihin. Jos minulla ei ole erikseen postituskuluja, saattaa vaikuttaa siltä, että TUOTTEENI ovat kalliimpia, vaikka niin ei todellisuudessa olisikaan.

Nyt sinulla olisi taas mahdollisuus olla avuksi. Arvostan mielipidettäsi tässä asiassa. Ensiksikin, kuinka paljon ostat verkkokaupasta? Minkälaisiin toimitusmaksuihin olet törmännyt ostoksia tehdessäsi? Minkälainen tapa sinusta olisi kaikkein mieluisin, helpoin tai järkevin.

Odotan vastauksia paitsi asiakkaan näkökulmasta myös yrittäjän kannalta. Täällä lienee lukijoissa myös niitä, jotka itse pitävät verkkokauppaa.

Toivon voivani pian päästä avaamaan verkkokaupan ovet. Joka kuukaudesta tulee jo lasku, muttei mitään tuloja, ei sellainen kauppa ole kannattavaa!

Tällaisten ihanuuksien postittaminen ei maksa paljon, kulkevat kirjekuoressa, mutta sen sijaan

tällainen lehtikori painaa jo lähemmäs kolme kiloa, joten paketin lähettämisen hinta on aivan toinen.

Toki postittamisessa on huomioitava myös pakkausmateriaalin paino, eli hintaa määriteltäessä pitää jo suunnitella, miten tuote pakataan. Huh, huh! Monta kertaa olen ollut jo luovuttamassa, tuntuu niin työläältä.


Pellavasydämen Mervi
ps. Tätä pohtiessani ja kirjoittaessani kello on 4:41 yöllä. En ymmärrä, mikä nyt valvottaa, kun yleensä haluaisin aina nukkua.

11 kommenttia:

  1. Kun mä ostan verkkokaupasta tuotteita, niin ne mahtuvat yleensä kirjekuoreen tai pieneen kovakantiseen laatikkoon. Ainoa "iso" ostos on ollut kengät ja niihinkään ei mahdottoman suurta laatikkoa mene. Luulisin, että tuollainen kori menisi pahvilaatikkoon vähän lytättynä? Yrittäjän kannalta en osaa sanoa mitään..

    VastaaPoista
  2. Ostelen verkkokaupoista todella usein, tälläkin hetkellä tulossa 3 tai 4 ostosta.
    Monenlaiseen käytäntöön olen törmännyt, mutta ehdottomasti postikulut erikseen näkyviin!
    On nettikauppoja, joissa laskurista tulee noin-postikulut ja lopullinen lasku lähetetään sähköpostiin erikseen, tämä varmaan helpottaa aloittamista, mutta luulisin olevat aika työläs ratkaisu.
    Suurin osa on ratkaissut postikulut kahdella vaihtoehdolla: kirje (2-3e) tai paketti (6-10e). Ja lisäksi esim. yli 100e ostokset postikuluitta. Kirjeenä saa tuotteen, joka oikeasti mahtuu kirjeeseen, muista joutuu pulittamaan paketin maksun.
    Voi myös olla postikuluttomia viikonloppuja tai postikulut -50%. Tiedän, että nämä houkuttelevat ostajia ainakin tutkimaan valikoimaa ;)
    Toivottavasti toimiva ratkaisu löytyy ja saat nettikaupan ovet pian auki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Marin kanssa samaa mieltä. Yli 100 tai 150 euron ostokset kannattaa laittaa postikuluttomiksi. Ainakin minä kuulun niihin, jotka ajattelevat niin että tilaanpa nyt nämä ja vielä tuon pikkujutun, jotta saan "alennusta" postimaksuissa.
      Monesti jälkeenpäin järkeillessä tajuan, että se pikkujuttu oli lopulta kalliimpi kuin ne postimaksut. Silti joka kerta haksahdan tuohon samaan "ansaan" :D

      Postikuluttomia tarjousaikoja kannattaa sijoittaa niihin hiljaisempiin kausiin. Ne kun kutsuvat ostamaan myös silloin.

      Poista
    2. Tuo on varmaan hyvä "markkinointikikka" - maksuttomuus silloin tällöin?

      Poista
  3. Tässä yrittäjän näkökulmaa. Välillä meillä oli käytössä vaihtoehdot kirje ja paketti ja voi helvetti mimmonen riesa se kirjevaihtoehto oli. Ei riitä että punnitsee tuotteet, vaan ne täytyy myös mitata ja lisätä isoimmissa tuotteissa painoon ekstraa. Ja aina joku silti onnistui tilaamaan sellaisen tuoteyhdistelmän joka meni aivan yli kirjemaksun. Suosittelen muuten lämpimästi matkahuoltoa isommille paketeille, heillä ei ole erikseen inhottavia mittarajoituksia (ellei lähetä tyyliin auton puskuria) vaan pelkkä paino ratkaisee. Ja kadotettuja paketteja nolla tähän asti, Itellasta en voi sitä valitettavasti sanoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen ollut huomaavinani, että matkahuolto on paaaaljon kalliimpi? Mitenkähän voisi tehdä kattavaa vertailua...

      Poista
  4. Isot (=kalliit) ostokset postikuluitta. Muissa ostoksissa arvostaisin oikeita kuluja, koska se on reiluinta, en mitään hämärää toimituskulua jossa on jotain ekstraa. Maksan sen ekstran sitten tuotteessa. Periaate "kaikki kirjeenä mikä vaan mahtuu" on ihan hyvä. Itella on omasta mielestäni (en ihan kauheasti osta netistä) ollut ostajalle halvin vaihtoehto ja tuo myös smartPostiin tavaraa. Toki matkahuolto taitaa tuoda nykyään siwaan (hintaa tosin en tiedä). Onhan niitä vaihtoehtoja paljon... kirje, maksikirje, paketti, kontti...

    VastaaPoista
  5. Saman ongelman kanssa olen paininut yrittäjänä. Kesäkuun pidin postikuluttomana avajaistarjouksena:) Sain itsekin totutella verkkokauppaan ilman postikulujen tuomaa päänvaivaa. Nyt on sitten postikulut kehissä. Todellisen painon ja koon mukaan postitan. Itselläni on käytössä toistaiseksi vain ennakkolasku joten postikulut lisätään ostoksiin myöhemmin. Kuluttajan kannalta varmaan raivostuttavaa kun ei näe kuluja heti. Mietin tässä laitanko kiinteät kulut vai mitä ihmettä teen. Todellinen päänvaiva tuo postikulu...Ei sitä kuitenkaan viitsisi jatkuvasti ihan ilman postareita lähettää,äkkiä tulee 6€:kin itselle maksettavaksi tyyliin 15€ laskusta kun on painavaa.
    Postikuluttomia tarjouksia toki kannattaa välillä pitää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos teille kommenteistanne! Mieleni muuttuu kuin tuuliviiri, kun joku sanoo jotain ja sitten toinen toista... ensin olin sitä mieltä, että liitän postikulut hintaan ja nyt taas vahvasti sitä mieltä, että todellisilla postikuluilla... Voi kun osais päättää! Ettei tarttis montaa kertaa muuttaa ainakaan.

      Poista
  6. Kuluttajana ajattelisin, että mieluisin vaihtoehto olisi tuotteen myyntihintaan sisään ympätty toimituskulu. Lasket, paljonko maksaa postimaksu ja pakkausmateriaalit ja lisäät sen tuotteen hintaan=tavaran kokonaishinta postitse toimitettuna.

    VastaaPoista
  7. Hei, tilailen jonkin verran verkkokaupoista, enkä ainakaan muista törmänneeni painon mukaan määräytyviin toimituskuluihin. Useimmiten toimituskulut ovat kiinteät, mutta monilla verkkokaupoilla on tuo jo aikaisemmissakin kommenteissa esiintynyt porkkana eli tietyn arvon ylittävät tilaukset saa toimituskuluitta. SmartPost-automaateissa näyttää olevan usein tarjouksia esim. nytkin heinäkuun ajan sai S - L -kokoiset paketit matkaan neljällä eurolla.

    Jotkut verkkokaupat tarjoavat toimitustapavaihtoehtoja esim. tähän tapaan:

    - Toimitus kirjeenä (vain pienille, kevyille tilauksille); toimituskulut 2,90 €
    - Toimitus Matkahuollon Lähellä-pakettina; toimituskulut 4,90 €, nouto lähimmästä Matkahuollosta tai Suomen Lähikauppa Oy:n Siwa-, Valintatalo- tai Euromarket-kaupasta
    - Toimitus kotiinkuljetuksena; toimituskulut 10,90 €
    - Toimitus noutona myymälästä; ei toimituskuluja

    Toivottavasti saat verkkokaupan pystyyn.
    t. Sari

    VastaaPoista