Löysin tämän kierrätyskeskuksesta ja sain sen siis ilmaiseksi. Kuinka monessa paikassa muuten kierrätyskeskus toimii niin, että tavarat on ilmaisia? Meillä vastaosa on. Parhaimmat on hinnoiteltu, mutta esim. kaikki vaatteet, kirjat ja tavalliset astiat ovat ilmaisia. Koska toiminta oli alunperin täysin ilmaista, ihmiset eivät meinaa ollenkaan tajuta, että tarjolla olevista tuotteista otettaisiin maksu. Minusta se on ihan ymmärrettävää ja onhan maksu käsittääkseni yleisesti käytössä.
Meidän kierrätyskeskuksessa on kuitenkin useampi henkilö töissä, joten kuluja on paljon. Tottakai rahaa pitäisi jostain tullakin. Saavuttettujen etujen menettäminen vain kirpaisee. Jos aina olisi kaikki ollut maksullista, ei nurinaa syntyisi.
No mutta siis. Ulkopuolella sateessa nyhjötti tämä teline - siivouskärry - hyljättynä. Minä näin siinä heti mahdollisuuteni.
Kuten olen usein valitellutkin, en voi mitään kuljettaa käsissäni, joten siivoaminen - tai oikeastaan raivaaminen - on mahdottoman hankalaa. Nyt minä näen silmissäni tämän siivouskärryn minun käytössäni. Ripustan siihen roskasäkin, pölyrätit, vesisangon, harjan yhteen pidikkeeseen, rikkalapion toiseen pidikkeeseen ja kyynärsauvat kahteen vielä vapaaseen pidikkeeseen! Tuonne alle mahtuvat isommat tavarat, joita siirrän paikasta toiseen ja noihin ritilälaatikoihin pienemmät.
Arvatkaas onko kiva ajatella huomista järjestelemistä?
No ei kai.
Uudesta siivouskärrystä huolimatta.
Mutta erittäin tarpeellista se on!
Mervi

Enpä ole kuullukaan, että kierrätyskeskuksesta jotain ilmaiseksi saisi! Meidän vastaavassa tuntui ainakin monessa tuotteessa olevan aika kovia hintoja, joita opiskeluaikojen budjettia muistellessa olisi vaikea maksaa. Nykyisin sieltä tulee tehtyä lähinnä tuunattavia löytöjä, ja 80-luvun mäntypuiset huonekaluhirvitykset saa uuden trendikkään elämän :D Tuollainen siivouskärry olisi kyllä näpsä, näkisin semmoisen helposti meillä jos olisi yksikerroksinen talo ilman kynnyksiä :)
VastaaPoistaMuistan kyllä itsekin hämmästykseni, kun ensimmäistä kertaa menin käymään ja kuulin, että mitä tahansa voi ottaa, eikä maksa mitään. Se oli silloin, kun kaikki oli ilmaista ja sieltä saattoi tehdä todellisia antiikkilöytöjäkin.
PoistaHieno kärry, tuostahan saat siirrettävän apupöydän/telineen monenlaisiin juttuihin, myös muuhun kuin siivoukseen.
VastaaPoistaNäin ajattelinkin. Kunhan vaan ei olisi aina täynnä jotain ylimääräistä rojua.
PoistaHyvä löytö ja tosi tarpeellinen.
VastaaPoistaMeillä oli aikoinaan ilmainen kierrätyskeskus, sitten uusissa tiloissa otettiin pieni maksu, nyt hinnat nousseet, etenkin huonekaluissa voi hintaa olla jopa 700 euroa, likasista matoista pyydetään 70, huh huh.
ei kai - 700 euroa? huhhuh.
PoistaSe oli tarkoitettu sulle hyvän apurin löysit mukavaa raivauspäivää
VastaaPoistamikä raivauspäivä ei ole vieläkään alkanut...........
PoistaEi meidän kierrätyskeskuksesta saa mitään ilmaiseksi. Hinnat on useasti kovemmat kuin kirppareilla. Mut sie sait tosi näppärän kärryn. : )
VastaaPoistat.eläinhattu Anne
Harmi vaan, etten vieläkään ole ryhtynyt kokeilemaan, tuossa se tönöttää edelleenkin samassa paikassa.
Poistahuippua!Tommonen on tosi tarpeeseen sinulle :) t.entinen sairaalan siivoja ;)
VastaaPoistaTulis nyvvaa kokeiltua.
PoistaAinakaan Hämeenlinnassa kierrätyskeskuksessa ei ole ilmaisia tavaroita. Tietysti kuluja kierrätyksestä on, mutta ajoittain hintapolitiikka saa kulmakarvat kohoamaan.
VastaaPoistaLuulis ton helpottavan tavaroitten eestaas siirtelyä ja sitä inhoamaasi siivoamista.
no siis varsinaisesti en inhoa siivoamista. Nyt kun siihen ei pysty, siivoaminen tuntuisi todella nautinnolliselta. Alkuunpääseminen on kyllä aina tuottanut vaikeuksia, mutta sitten saatoinkin siivota monta päivää putkeen ja tosi huolellisesti. Nyt se vaan ei ole pitkään aikaan onnistunut ollenkaan.
Poista