perjantai 16. toukokuuta 2014

Lohturuokaa?

Tänään välähti ensimmäisen kerran mieleeni, että entäs jos tää ei onnistukaan? Jos ei haava paranekaan ja tulehdusta saada kuriin. Helposti valuisin itsesääliin, mutta paras on heti torpata tuollaiset ajatukset. Täällä vaan on niin vähän virikettä, mihin ajatukset suuntaisi toisaalle.

Lääkäri kävi pyörähtämässä, mutta mitään uutisia ei ollut mukanaan. Nyt pitää odotella aluesairaalan ortopedin leikkauskiireiden loppumista, jotta hän ottaisi kantaa eilisen kuvauksen tuloksiin ja niin selviäisi jatkohoito. Luulen, että siinä käy niin, että kun ortopedi on vapaa, osaston lääkäri on lähtenyt viikonloppua viettämään. Ilmeisesti hierarkian tähden kuvio menee näin, eikä niin, että osaston lääkäri voisi suoraan Tyksistä kysyä ohjeet. Mutta miksi minun pitää kärsiä siitä? 

Kaksi lausetta jäi lääkärin sanomisista mietityttämään. "Jos leikkausta ei nyt voidakaan tehdä, mikä on jatkohoito?" Ja toivotus hyvästä viikonlopusta. Ahaa!? Lääkäri kyllä ymmärsi harmistukseni  ja kertoi itsekin turhautuneensa kun on nyt viikon ollut töissä eikä mikään ole edistynyt! Hmmmm. 

Tänään puhkesi vanha vaiva. Aloin kaivata lohturuokaa. Kuinka moni teistä potee tätä samaa tautia? Kun tulee paha mieli, harmistus tai hermostus, alkaa jääkaapin ovi käydä.
Mutta mitä tehdä silloin, kun suu maistaa kaiken pahan makuisena? Aamulla tuntui kuin suussa olisi pala hiivaa, kiva. 

Joku näytti facebookissa kuvan ostamistaan tuoreista mansikoista. Happamia, sanoi kettu pihlajamarjoista. Mitä muuta kivaa voisi toivoa, tuottaa ulkopuolisesta maailmasta? Kanttiinista ei löydy kuin lehtiä ajankuluksi. Omat vaatteet voisi piristää. Mulle annettiin ihan hirveän näköinen collagepusero ja sillä pitäisi kehdata kulkea ihmisten ilmoilla, not. Viikonlopuksi on luvattu lämmintä, ehkä joku vie ulos, mutta miten kehtaa? Voitko ymmärtää, että niinkin hassu asia kuin rintaliivit voisi tuottaa iloa, tunteen normaalista ruumiista. 

Olen tavattoman iloinen teistä lukijoistani. Erityinen kiitos jokaiselle, joka on kommentteja lähettänyt, ne tuottavat aina iloa. Tänään yksi hoitaja kysyikin, että olenko kirjoitellut. Myönsin, että vähän on harventunut, kun ei ole iloisia kerrottavia. Hän ymmärsi, että kannattaa kuitenkin yrittää pitää kiinni siitä, mikä hiukankin tuottaa iloa. Näinhän se on. Mervi



9 kommenttia:

  1. Joskus on iloiset asia hyvin vähissä, mutta hienoa, että niitä kumminkin löytyy edes joitakin! Ja se on hienoa, että mietit, mikä voisi tuoda iloa - mansikat, rintaliivit, ulkoilu. Näistä on tosi tärkeää pitää kiinni. Kyllä se elämä paremmaksi vielä muuttuu, pakkohan sen on. Pohjalta ei ole suunta kuin ylöspäin... Voimia!

    VastaaPoista
  2. Voit vallan hyvin käyttää rintaliivejä ja omia yläosia sairaalassakin. Pidät vain huolen, ettei mene talon pyykkiin, vaan pesua kaipaavat vaatteesi menevät kotiin pesuun. En usko siinäkään sairaalassa olevan estettä omien vaatteiden käytölle....Ja ne neulomistyöt sieltä kotoa käyttöön. Sairaalan päivärutiinit ovat tylsiä ja harvoin sieltä ystävää löytyy. Se on oma maailmansa. Toiveet täytyy ääneen sanoa. Kyllä niissä varmaan yritetään tulla vastaan...

    VastaaPoista
  3. Huomasin tässä yhtenä päivänä, että kuinka erilaiselta maailma näyttääkään, kun hoksaa katsoa vähän eri lailla. Menin ulos kuvaamaan vihreitä asioita, mutta sitten aloinkin kuvata muitakin värejä (blogissa on tulokset). Kuinka paljon niitä eri värejä löytyykään, kun keskittyy niihin! Voisit kokeilla samaa siellä. Ensin omassa huoneessa, sitten käytävillä ja kantiinissa. Varsinkin ulkona jos sinne pääset. Ei tarvitse olla edes eri värejä, vaan voi olla vaikka muotoja. Montako pyöreää asiaa löydät, entä suorakulmioita tai kuusikulmioita? Tyhjästä on paha nyhjästä, mutta kaikki kikat käyttöön! Halvat huvit on parhaat huvit. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. Heippa Mervi, harmillista kun saat odotella ja odotella, monenlaista asiaa. Kyllä siinä pitkäpiimäisempikin ihminen alkaa hermostumaan ja kyllästymään. Toivon todella, että se kiusallinen tulehdus alkaisi antamaan paranemisen merkkejä. Aika hyvä esitys tuo valokuvaus, ties mitä siitä saat aikaiseksi, kun olet hyvä kuvaamaankin. Käsityökorttelin tiedot on suurimmilta osin siirretty foorumin puolelle. Joku siellä kyseli virkattujen korien perään Helsingin korttelitapahtumaan. Huomasitko? Tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Kun olin sairaalassa mies toi oman tunikan ja rintsikat ja vei ne sitten kotiin pestäväksi ja toi puhtaat tilalle. Ei haitannut, kun en ollut eristyksessä. Olo oli heti parempi.
    Tsemppiä sinulle.

    VastaaPoista
  6. no eihän sairaalassa virikkeitä ole ainakaan paljoa mutta jos jostain mieliala vähän piristyisi.kyllähän se monellakin on että syö lohturuokaa pahaan mieleen.voimia siulle jaksamiseen ja toivotaan että kaikki kääntyy vielä parhainpäin.

    VastaaPoista
  7. Voi Mervi, kyllä rintsikat ja jotain omia vaatteita kohentaa oloa, enkä voi kuvitella sinua ilman kudinta, joten nyt vaan ihanalle miehellesi tuliaislistaa laatimaan ;)
    Tsemppiä vaan kovasti. Toivottavasti pääset ulos kun lämmintäkin luvattu. Kaikki kääntyy parhain päin. terveisiä Etelä-Savosta

    VastaaPoista
  8. Hei! Blogeissa ja Facebookissa on kiertänyt arkikuvahaaste, jonka myötä on käyty myös keskustelua siitä mitä ihmiset haluavat elämästään näyttää. Kuten helposti on arvattavissa, suurin osa haluaa esittää vain "täydellisiä" otoksia eli parhaat palat. Arkeen kuitenkin sisältyy myös epäonnistuneita "otoksia" ja huonoja päiviä. Mielestäni voit aivan hyvin kirjoittaa myös huonoista hetkistä ja muusta ei niin kivasta aivan hyvin.
    Pyydä miestäsi tuomaan sinulle omia vaatteita ja kokeile jos ne saisivat mieltäsi piristymään. Jos sinulla ei ole käsityötä niin pyydä tuomaan myös jotakin käsillä tekemistä, laita jokin isompi työ alulle esim. pala torkkupeitto tai opettele vaikka jotakin uutta johon joutuu keskittymään Fifollite pitsi / kirjottu liina ja jota helppo vuoteessakin tehdä. Netin kautta on myös saatavissa esim. digikirjoja ja äänikirjoja saisiko ne vietyä ajatukset välillä pois nykyisen arkesi yksitoikkoisuudesta?
    Itsellenikin on tuttu ilmiö tuo lohtusyöminen tai syöminen tylsyyteen. Harmillisesti sitä ei vain aina tunnista kun se on päällä. Siihen tuntuu kuitenkin auttavan kun löytää jotakin tekemistä johon keskittyä, silloin unohtaa jopa syödä normaaliateriatkin ajallaan. Itsekin muitan tuon antibioottikuurin aikaisen ilmiön siitä että kaikki maistuu pahalta, valitettavasti minulla ei ole mitään konstia siihen.

    VastaaPoista