tiistai 12. kesäkuuta 2012

Vahingosta peukalo keskelle kämmentä

Tänään sattui paha vahinko, jolla olisi voinut olla sietämättömät vaikutukset. Onneksi ei ihan niin käynyt.

Putiikin ovet avattuani poikkesin naapuriliikkeessä tarinoimassa ja sotkeennuin jalkoihini. Olin aamulla kenkiä laittaessani tuumannut, että ovat hiukan lipevät ja niinpä olivatkin. Ei auttanut mitkään korjausliikkeet, vaan kaaduin pitkin pituuttani lattialle. Pää osui pylvääseen ja siinä taitaa olla pikku kuhmu. Enemmänkin pelästyin ja tunnustelin tietysti ensimmäiseksi leikattua lonkkaa, miltä se tuntuu...no ei kummemmalta.

Ei mennyt kauaa, kun käsi alkoi särkeä. Se oli siis sijaiskärsijänä ja lonkka säästyi - ehkä?
Todennäköisesti ei kuitenkaan ole luita poikki, kun sormet toimii. Mutta peukalo muutti tuollaiseen asentoon, keskelle kämmentä. Siitä se ei suostuisi oikenemaan. Ehkä jotain kudosvaurioita. Vasen käsi on mun virkkauskäsi, enkä tule toimeen ilman sitä. Kyynärsauvakaan ei siihen nyt oikein sovi.

Jos olisin palkattu työntekijä, saisin sairaslomaa. Yrittäjänä yritän vain olla töissä ja tehdä mitä kykenen. En paljon mitään. Onneksi olen rohkea. Ulkona olevaa ständiä en sitten millään olisi saanut kannettua, mutta pyysin nuorta komeaa poikaa tekemään päivän hyvän työn. Ei pistänyt hanttiin.

1 kommentti:

  1. Hui, onneksi ei käynyt pahemmin. Olen talvella kaatunut kaksi kertaa suorilta jaloilta pitkin pituuttani maahan kun solmin koiraa ulkoiluttamaan lähtiessä kegännauhat huolimattomasti, onneksi kummallakaan kerralla en saanut mojovia mustelmia kummempia vaurioita.
    Toivotaan että peukalo paranee nopeasti :)

    VastaaPoista