seuraa sähköpostitse

tiistai 4. marraskuuta 2014

Kantikkaat puikot

 Monet asiakkaani ehtivät kehua neliskulmaisia puikkoja, ennen kuin sain niitä tilattua. Ensimmäinen tukku ilmoitti, että he eivät ota uusia jälleenmyyjiä ollenkaan - oho, ihmettelin minä. Toiseen kyselyyni he ilmoittivat, että myyvät vain isoille hankkijoille, mikä tarkoittaa 1000 euron ensiostosta - oho, hämmästelin taas. Onneksi löytyi kohtuullinen tukkufirma, mistä sain ostaa Knit Pron Cubics -puikkoja.



Vielä löytyy niitäkin asiakkaita, jotka neulovat metallisilla puikoilla. Minä tietysti suosittelen bambupuikkoja, sillä itse pidän niistä ehdottomasti enemmän. Mutta sitten tämä "viimeisin villitys" - erityisesti kipeille nivelille helpottava keksintö.... Aluksi en meinannut millään uskoa, että kulmikas puikko voi olla kevyempi ja parempi. Mutta nyt uskon, ja ilmeisesti osaan myös uskottavasti esittää asiani, sillä monet puikot olen jo myynyt.

Apropoo (sivumennen sanoen) aika tehokkaaksi myyjäksi on osoittautunut vanha kunnon ulkoständi. Häpeän typerän näköisiä harakanvarpaitani, mutta tulipa niiden tehokkuus tänäänkin todettua. Ohikulkevat pysähtyvät, poikkeavat ja kauppojakin syntyy.

Toinen asia, minkä olen oppinut, on 13 ja 15 cm pitkät (=lyhyet) sukkapuikot. Ensin meinasin lähettää ne takaisin tukkuun, mutta taas asiakkaani kehuivat, että juuri niillä on hyvä kutoa sukkaa. Varsinkin lasten sukat ja lapaset on ehdottomasti helpompi kutoa lyhyemmillä puikoilla.

Ennen kuin noita Prymin kautta tulevia puikkoja sain, ehti luottopuuseppäni valmistaa useammat puikot. Ensimmäiset olivat jokseenkin nihkeät, mutta koko ajan laatu parani. Hän tekee puikkoja eri puulajeista, millä oli selvä vaikutus niiden liukkauteen.

Puusepän käsistä syntyi myös tällainen upea lahjapakkaus neulojalle: Ebenpuusta valmistetut puikot ja niille säilytyskotelo: (kotelon valmistaminen kuulemma vaatii erityisosaamista).



 



Samainen puuseppä valmisti minulle synttärilahjan: kynäkotelo nimikaiverruksella. Tässäpä oiva lahjaidea vaikka isälle. Miehille kun on niin vaikea mitään keksiä.

Joko sinä olet kokeillut kulmikkaita puikkoja? Kannattaa ehdottomasti, eikö vaan....

Pellavasydämen Mervi

13 kommenttia:

  1. No ehdottomasti pitää kokeilla. Kahdet sukat olen neulonut nyt bampuisilla puikoilla ja kyllä olivat keveät.

    VastaaPoista
  2. En ole kokeillut kulmikkaita puikkoja, vaikka olen kuullut niistä paljon hyvää. Enkä edes bambuisia! Kun puikkokokoelmani koostuu useamman isoäidin entisestä puikkovarastosta, niin niitä puikkoja on joka kokoisia, joka lähtöön. En raaski ostaa uusia, kun vanhat ovat ihan hyviä, ja sitten ne pitäisi heittää pois...
    Nuo eebenpuiset puikot kotelossa on todella hienostuneet, upea!!

    VastaaPoista
  3. Kyllä, minulla on muutama cubics-puikkopakkausta, myös 15 cm pitkiä. Myös metallisia cubics-puikkoja löytyy. Knitpron cubics-puikkoja löytyy eri kahdesta pakkauksesta ja toinen on juuri tuo Prymin pakkaus, joka on paljon parempi kuin Knitpron pakkaus. En tiedä, miksi tuossa pakkauksessa on kaksi merkkiä: Prym ja Knitpro tm.
    Itselläni ei ole mitään nivelvaivoja eikä reumaa, mutta tiukka käsiala höllentyy juuri näillä cubics-puikoilla ja tulee kaunista jälkeä myös. Metallisissa cubics-puikoissa kokomerkintä pysyy tallessa, mutta puista cubics-puikoista lähtee kokomerkinnät kokonaan pois kulumalla aika pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merkintä ™, tuotteen tunnus, jolla tuote erottuu muista vastaavista tuotteista, eli KnitPro omistaa "oikeudet", mutta markkinoidaan myös Prymin nimellä. Eli kuten monessa muussakin asiassa, sama tuotetta voidaan kaupitella monella nimellä. Vert. vaikka Sandnesin Smart, jota Lankava myy nimellä Lotte.

      Poista
  4. En ole kokeillut kuutioita, enkä kyllä bambujakaan. Mulla on jotain vanhoja metallipuikkoja muutama setti ja niillä neulon menemään. Taidan olla sen verran nuori ja notkee, etten edes tajunnut puikkojen vaikuttavan kipuihin... Hyvä tietää vastaisuuden varalle. Aika usein langasta riippumatta käytän vieläpä samoja puikkoja...

    VastaaPoista
  5. Itse tykkään kantikkaista puikoista, itsellä tällä hetkellä yhdet käytössä. Jotenkin niissä käsi on aivan erilailla, ja käsialakin työssä tuntuu paremmalta!

    Löytyy myös useampi satsi 13senttisiä "hammastikkuja", jotka ovat olleet todella arvokkaat omistukset käytännössä. Ne helpottavat kovasti tosiaan pienien lasten sukkien tekemisen (Junasukkia neulottu urakalla kesä ja syksy) ja myös käsineiden sormet on niille helppo tehdä, ei pyöri pitkät puikot käsissä muutamien silmukoiden takia.

    On hienoa että myös myymälöissä myydään kantikkaita, kuin hammastikkuja - löytää ihmiset uusia tuttavuuksia vanhojen ohelle! :)

    VastaaPoista
  6. Suosittelen, itse olen käyttänyt kantikkaita jo viitisen vuotta, ensimmäiseni olivat metalliset pronssin väriset. Se mikä on kiva niin näissä on saatavissa myös niitä välikokoja. Hienot nuo ebenpuiset kantikkaat koteloineen.

    VastaaPoista
  7. Huh, ostin vasta elämäni ensimmäiset bambupuikot, jotka tuntuvatkin tosi hyviltä! En näköjään meinaa pysyä kehityksen perässä, kun nyt pitäisikin olla jo nelikulmaiset :)

    Onnea Mervi leikkaukseen!

    terveisin
    Terja

    VastaaPoista
  8. Knit pron koivupuiset 15 cm puikot ovat suosikkini. Heti perässä seuraa bambuiset. Kulmikkaita en ole vielä raaskinut hankkia, kun nykyinen puikkoarsenaali kattaa puikkotarpeeni.
    Mukava että sinulla on oma puuseppä. Minulla onkin heti pari ehdotusta mitä hän voisi muuta neulojan apuvälineitä valmistaa. Eli ensin puikkopiiat, jotka ovat sellaiset puiset tuppilot jotka ovat kiinnitetty toisiinsa kumilangalla ja joihin voi sujauttaa puikot säilytykseen silloinkin kun työ on puikoilla, tällöin silmukat eivät pääse karkaamaan. Googlettamalla löytää jonkinverran malleja, joita satunnaisesti on esim. messuilla tarjolla.
    Toiseksi tuota tuppiloa voi kehittää myös eteenpäin niin että puikkoja voi säilyttää tuppilossa vaikka olisi työ puikoilla, tekemällä putkiloon pitkittäisen viillon.
    Sitten on vielä pulikka ,en tiedä onko sellaiselle edes olemassa oikeaa nimeä, joka voidaan pujottaa sormikkaan sormeen jos tulee tarve sormikkaiden sormia parsia. Tällaisen näin joskus vuosia sitten käsityölehden palstalla jossa ihmeteltiin mikä mahtaa olla perintönä tulleiden käsityötarvikkeiden seasta löytynyt puuesine. Jos kiinnostusta löytyy niin voi kaivella lehteä esiin ja scannata kuvan. Niin ja ainakin itse parsin käsin neulottuja sormikkaitani jotka täysvillaisina ovat ihanan lämpimät mutta kuluvat valitettavan nopeasti sormista puhki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Oma puuseppäni" teki pyynnöstäni puikkosuojia. Juuri tuollaisia, mitä kerrot. Laitanpa niistä myöhemmin kuvaa.

      Tuo sormikkaan parsimiseen tarkoitettu pulikka on varmasti tosi pieni sienen mallinen?

      Poista
  9. Cubis -puikot ovat ihanan kevät ja lanka liukuu niissä hyvin.
    Pieni toivomus olisi lankapuotiin. Pidä jotain sukkalankamerkkiä perusväreissä saatavana, tai muuten moni suuntaa Nalle -kaupoille. Esim. Vikin Vilmassa tai Regian Activessa on 10 -1 2 perusväriä ja siedettävä hinta laadukkaalle langalle. Meitä on monta, jotka emme halua valmiiksi raidoitettuja lankoja vaan suunnittelemme mallimme itse
    terv. "sukkis"

    VastaaPoista
  10. Hehkutanpa miekii noita kantikkaita puisia. Ihanat ovat varsinkin ohuille langoille, jos on löysähkö neulekäsiala. Jos laittaisit tänne kuvaa ja tietoa vähän mitä kokoja sinulta löytyy, niin tilaisin heti. Eilen juuri etsin koko huushollin nurin sopivia kulmikkaita puikkojani, mutta jostain kumman syystä molemmista 3,5 ja 4 oli yksi puikko kadonnut. Lisää pitäisi saada, mutta kun niitä ei "sataa kilsaa" lähempänä ole, niin postin kautta tilaaminen ois hyvä vaihtoehto. Onko noissa oikeasti ne ns. välikootkin eli 3,25, 3,75 jne.?
    Ja saitko niitä Opalin yksivärisiä sukkalankoja?
    Ps. Muistapa laskulla siitä lehmäkankaasta! Se on aivan ihanaa. Kiitos!

    VastaaPoista