seuraa sähköpostitse

perjantai 15. elokuuta 2014

Sananen vielä Kelan toimintatavoista

Tiedän - ei Kela muuta toimintatapojaan, jos täällä pienessä blogissani niitä esille tuon. Aion kyllä lähettää heillekin palautetta, mutta jaanpa tässäkin harmistukseni. Kas, kun ei ole isoja murheita (?) pitää pienistä valittaa...

Ei se ollutkaan niinkuin edellisessä postauksessa kerroin. Selvityspyynnössä oli valtakunnallisen palvelulinjan puhelinnumero, johon yritin soittaa monta kertaa eri aikoina vuorokautta. Aina jouduin jonottamaan. Päätin sitten odottaa niin kauan, kuin on tarpeen. Ainakin se tuntui toooosi pitkältä ajalta. Kun vihdoin pääsin virkailijan kanssa keskustelemaan, EI_HÄNELLÄ_OLLUTKAAN_KÄYTÖSSÄÄN_TARVITTAVIA_TIETOJA. Miksi ihmeessä laittaa ihmiselle numero, josta saa lisätietoja, jos niitä ei kerran ole, kysyn vaan...

Jonottaminen Kelan puhelimeen on maksullista ja vielä kun on kyseessä palvelunumero, sen hinta ei edes sisälly teleoperaattorien pakettihintoihin. Eli siitä oikeasti joutuu maksamaan, että odottaa esim. 15 minuuttia ja saa - ei mitään! No, tänään valmistelija sitten soitti takaisin minulle, kun soittopyynnön jätin.

Kyseessä olikin pistokoe. Kaikkia todistuksia ei läpikäydä, vaan otetaan satunnaisia testejä. Minun yhden päivän taksikyytini sitten osui sille listalle. Hassua on kylläkin se, että pitkäaikaistodistus, jossa tuo olisi ollut selvitettynä on jossain "hukassa" eikä näy Turussa päätöstä tekevälle virkailijalle eikä siis myöskään sille palvelunumerossa soittoja vastaanottavalle. Yksittäismatkojen todistuksia ei kuulemma skannata, mutta nämä pitkäaikaistodistukset kylläkin. Siis ainakin joskus.

Nyt minulle sanottiin, että odotetaan pari viikkoa, jospa tieto alkaa näkyä koneella. Miksi ei heti odotetan sitä paria viikkoa ja lähetetä asiakkaalle selvityspyyntö vasta sitten?

Byrokratia ei ole kiva juttu. Eikä tämä vielä mitään, sillä moni perheenjäsenensä kuoleman kautta menettänyt kertoo, että surun keskellä tuntuu aivan käsittämättömältä kaikki paperisota, mitä joutuu käymään. Tai vaikeissa sairastapauksissa, tai vammautumisen jälkeen... Tarvittaisiin joku apuhenkilö, joka hoitaisi tällaiset jutut asianomistajan puolesta. Minä kyllä pärjään. Saanpahan aihetta blogikirjoituksiin.

Ps.  Neuvolakoti-blogissa on uudehko kirjoitus rokokoo-sohvakalustostani. Jos et ole vielä lukenut, käypä http://pellavasydamenuusineuvolakoti.blogspot.fi/2014/08/rokokoota.html

Mervi

1 kommentti:

  1. Olen miettinyt sitä samaa kun olen joutunut hoitamaan äitini asioita. Monesti tulee mieleen ne yksinäiset vanhukset, joilla ei ole läheisiä auttamassa.

    VastaaPoista