maanantai 3. syyskuuta 2012

Hinta ratkaisee?

Aamulla (ed.postaus) esittelin teille taikinatiinun. Muutama kommentti tuli sen puolesta, että ottaisin tuollaisen myyntiin. Mites on, pysyttekö edelleen kannassanne, kun kerron hinnan - 150 euroa?

Maanantaisin putiikki on kiinni. Paitsi tänään. Tänään oli harjoittelija-Mervin ensimmäinen työpäivä, joten olin itsekin tietysti työpaikalla. Pidimme ovea auki ja oli meillä asiakkaitakin. Ilmeisesti ovea käydään koittamassa silloinkin, kun se on kiinni!

Olin luvannut pikku-Merville, ettei hänen tarvitse osallistua asiakaspalveluun. Iltapäivällä lähdin asioille ja jätin Mervin hetkeksi yksin liikkeeseen. Ovea ei voi laittaa lukkoon, koska sitten sitä ei saa sisältäpäinkään auki. Tietysti siinä kävi niin, että asiakkaita tuli silloinkin! Ajatelkaa sitä kauhun määrää, kun ihan kylmiltään joutuu yksinään asiakkaita palvelemaan....ei mitään käsitystä, missä on mitäkin, tai mitä ne edes ovat. Kassaa emme olleet opetelleet ollenkaan, eikä juuri mitään muutakaan. Mutta ei se mitään, ymmärtääkseni asiat olivat sujuneet ihan hyvin. Harjoitus tekee mestarin ja rohkeus kasvaa harjoittelun myötä!

Saimme paljon aikaiseksi takahuoneessa. Järjestys alkaa muotoutua. Mervi on toooosi hyvä järjestelemään ja siivoamaan! Olen aivan innoissani ja tosi kiitollinen saamastani avusta.

Tähän liitän kuvaksi Liinalaarin syksyisiä kaitaliinoja ja peflettejä.


etualalla lisäksi Inlan keittiöpyyhe


Ihania syyspäiviä toivotellen
Mervi

5 kommenttia:

  1. Minä ainakin pysyn kannassani. Ei voi olettaa, että käsityön saa "megantin hinnoilla".

    VastaaPoista
  2. Kyllä se minusta niin on, että hinta ratkaisee. Ymmärrän taikinatiinun hinnan, mutta tuolla hintaa niitä on vaikeaa kaupata.

    VastaaPoista
  3. Saattaapi olla vaikea saada kaupaksi, ehkä jossain toisenlaisessa kaupassa parempi paikka niille..

    VastaaPoista
  4. Hinta se on kun ratkaisee, niinhän se on, ja laatu.
    Oletan tekijän suomalaiseksi kädentaitajaksi, joten sillä on aivan toinen hinta ja varsinkin arvostus silmissäni, kuin huomattavasti halvemmalla tusinamarketista ostetulla.

    Kuka tiinun ikinä tarvitseekin, ostaa sen tarpeeseen ja elämänikuisekseen.
    Kuka mihinkin rahansa päättää laittaa. Nämä on niin katsontakannasta kiinni.

    Marginaali tuote, yksittäiskappaleen myynti.

    Kun kirjoitin edelliseen postaukseen kommentoinnin, hihkuin tietoa, että jostain näitä uusia vielä saisi.

    VastaaPoista
  5. Entäpä kuva/mallikappale ja tilaustuotteena?

    VastaaPoista