keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Melkein kuin iholla

Päiväpötköllä maatessani katselin vanhoja Iholla-sarjan nauhoituksia. Yhdessä niistä osallistujat kertoivat, miten tuon toisen tuotantosarjan kuvaukset ovat heitä muuttaneet. Ainakin muutama kertoi, että on sen puolen vuoden aikana oppinut tuntemaan itseään, olemaan itselleen armollisempi, saanut rohkeutta ja parisuhdekin oli saanut uutta sisältöä.

Mietin, olisiko minusta ollut avautumaan niin kuin he ovat elämästään kertoneet. Siinä samassa tuli mieleeni, että onhan tässä blogin kirjoittamisessa hiukan sitä samaa. Tässä sitä kerrotaan omasta elämästä, ajatuksista, unelmista ja paljastetaan hyviä ja huonoja puoliaan. Eihän se telkkarissakaan näytettävä ohjelma kokonaiskuvaa anna, kun joku toinen on leikannut ne omat kuvaukset. Blogia kirjoittaessaan saa sentään ihan itse valita, minkä verran loppujen lopuksi itsestään paljastaa.

Totean, että paljon rohkeampi tai avoimempi olen kuin blogin aloittaessani. Ensin en rohjennut esim. omia kuviani näyttää. Nythän olen aika typeriäkin otoksia esitellyt. En ole ollenkaan valikoinut vain niitä edustavia  kuvia (niin, onkohan sellaisia ylipäätään ollenkaan ollut?). Olen kertonut todella typeristä tempauksistani ja myöntänyt virheitäni ja noloja tilanteita. Joku on ihmetellyt sitäkin, että miksi olen julkaissut kommentteja, jotka eivät ole minulle edullisia. En ole halunnut siloitella. Joku moitti blogiani tilkkutäkiksi, mutta sen otin kehuna vastaan - tilkkutäkit ovat kauniita, työläitä ja vaativia tehdä.

Joku aavistus muuttumisesta kävi mielessäni tänään kaupungilla ajaessani. Kas kun sitä suurentelee omaa "julkisuuttaan" - ihan niinkuin monikin omalla paikkakunnalla tietäisi minusta ja blogistani! Ihan rauhallisin mielin totesin, että minä olen mikä minä olen. Kaikkineni. Jos sen hyväksyn, säästän paljon energiaani johonkin tähdellisempään. Tottakai, aina voi itseään kehittää ja muuttua - jos vaan haluaa.

Tästä kuvasta piti aikoinaan tulla sellainen ennen - jälkeen kuvasarja. Olin menossa parturiin. Se "jälkeen-kuva" jäi kylläkin ottamatta. Tässä siis avautumisen pohjanoteeraus. Mervi suihkunraikkaana. Mitähän Nousevan Myrskyn Liisa ajattelee, jos kerron, että korvissani on hänen tekemänsä korvikset? Onneksi Liisa on jo löytänyt koruilleen kauniit mallit, niin ei tule kiusausta kysyä, että josko....

Siis ei mulla oikeasti ole tuollainen iho, ei kai?

Onneksi kuvasta on rajautunut leukaheltat pois.

Hirrrrveäääää!

Ja onneksi ei äitini ole enää lukemassa tätä: olen näissä kuvissa ihan äitini näköinen!

6 kommenttia:

  1. Kun minä otin laihdutuskuurin aloituskuvat, totesin olevani aivan äitini kaksoisolento. Ja äitihän on minua 25 vuotta vanhempi, joten se tunne ei ollut erityisen kannustava. ;)

    Muuten, saattaa olla niinkin, että se oma "julkisuus" kuitenkin on suurempi kuin mitä arvaatkaan, kun kirjoitat blogia omalla nimelläsi. Minä en koskaan muista sitä, että levitän elämääni kaikelle kansalle. Sen tajuaa aina vasta silloin, kun ventovieras ihminen kaupassa tai kadulla yhtäkkiä kysyy: "Oletko sinä Susanna?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhemmiten sitä alkaa varmaan muutenkin muistuttaa äitiään, hyvässä ja ei-niin-hyvässä.

      Voi olla ja joskus olenkin arvellut, että tutut varmaan käyvät blogista lukemassa kuulumiset, niin ei "tartte" sitten edes tavata livenä...kirjoittaessani blogia kuitenkin vaistomaisesti ajattelen lukijoita jossain ihan muualla kuin kotikaupungissa.

      Susanna, sinähän oletkin paljon suurempi julkkis, jo niin monessa lehdessäkin esitelty! Nytkin juuri, en ole vielä lehteä ostanut...

      Poista
  2. En ymmärrä "kuvakollaasiasi". Mikä sen tarkoitus on, ketä se palvelee ja mitä sen johdosta pitäisi kirjoittaa tai mikä on sellainen kommentti jonka kuvasarjan henkilö hyväksyy ?

    Mielestäni tuollaiset kuvat ovat todella vastenmielisiä ja törppöjä, antaa blogin pitäjästä, anteeksi vaan, jotenkin höntin ihmiskuvan. Siis vielä, onko joku todella kiinnostunut siitä, miltä näytät suihkunraikkaana tai vähemmän suihkunraikkaana ?

    VastaaPoista
  3. Jos vain tämä kuvasarja menee yli ymmärryksesi, niin sinulla onkin hyyyyvin laaja ymmärrys! Raotanpa sinulle salaisuuden verhoa:
    - osa näistä jutuista palvelee ihan vain minua itseäni. Haluan laittaa tänne talteen kuvia ja tunnelmia ja sitten joskus voin palata niihin.
    - Osa taas palvelee niitä, jotka eivät ollenkaan minua tunne, näkevätpä sitten esim. naamani eri olosuhteissa
    - osa palvelee tuttuja, jotka tuntevat minut. Välillä näkevät sitä ihan ominta itseäni, mikä ei tule ilmi, jos kirjoitan vain "virallisia" asioita.
    - osa palvelee niitä, jotka eivät koskaan saa iloa mistään siitä, mistä muut iloitsevat, vaan tarvitsevat aina jotain provosoivaa, voidakseen ylipäätään kirjoittaa jonkin kommentin.
    -joskus on niin tylsästi, ettei kamerassa ole mitään kunnollisia kuvia, en jaksa lähteä kuvaamaan ja sitten teen jutun niistä mitä on. Kaikkia ei voi miellyttää, tyydyn siihen.

    Oletko huomannut, että joskus kauneuden tajuaa vain, jos näkee jotain rujoa vieressä. Minun kamalat naamakuvani nähtyäsi osaat varmasti arvostaa omaasi ja muiden nättejä naamoja.

    Jaa-a ai näistä kuvista saat minusta höntin kuvan. Oletko ihan varma, etten oikeasti olekin höntti - mitä ikinä se sitten sinulle tarkoittaakin?


    VastaaPoista
  4. Ei hän se äitiä muistuttaminen niin paha ole, kun sitä muutkin!!!

    VastaaPoista