lauantai 9. maaliskuuta 2013

Miten minusta tuli kaupan täti?

Jokin aika sitten kyselin lukijoilta postausehdotuksia ja ne, jotka vastasivat, kysyivät kaikki samaa: miten minusta tuli yrittäjä ja miten innostuin käsitöistä?

Tässä nyt tulee vähän kertaustakin, mutta joo....ittestänsähän on aina kiva kertoa!
- Ainut haaveammatti minulla on aina ollut opettaja.
- En kuitenkaan koskaan valmistunut matematiikan opettajaksi, viisi vuotta Turun Yliopistossa meni hukkaan.
- Olen ollut useammassa työssä valtion virastoissa, pisimmän ajan verotoimistossa.
- Työurani jäi kesken, sillä jäin 40 iässä työkyvyttömyyseläkkeelle

Muutaman vuoden olin eläkkeellä, kokeilin opettajien sijaisuuksia todetakseni, että onneksi minusta ei tullut opettajaa. Naapurin rouvan kanssa olimme silloin tällöin keskustelleet käsitöiden tekemisestä ja myymisestä ja aivan yht´äkkiä - extempore -  pistimme putiikin pystyyn. Ihan oikeesti, niin se kävi!

Luin paikallislehdestä, että pieni kaupunkitalo on vuokrattavana. Kävimme katsomassa sitä ja teimme vuokrasopimuksen. Meillä oli aivan ihana puutalo, jonka sisustimme vanhoilla huonekaluilla. Huono puoli oli se, että putiikkimme sijaitsi vanhalla puutaloalueella, aivan syrjässä keskustasta. Sitten tapahtui se, mikä aika usein käy yhdessäyrittäjille - tiemme erosivat. Minä jatkoin putiikin pitämistä yksin.

Molemmat vanhempani olivat käsityöihmisiä. He ovat mm. 60-luvulla TEHNEET ITSE teltan, jossa oli etukatos ja kaikki.... en ole koskaan kenenkään kuullut ompelevan telttaa. Tällä teltalla sitten retkeilimme koko perhe ja mummokin vielä joukon jatkona!

Eikö ole muuten ihanat kampaukset?
Minä olen tuolla vasemmassa reunassa. Asumme tässä Keuruulla ipiuudessa opettajien kerrostalossa. Ai että haluaisin tuollaisen lasisen lokerikon joka tuossa kuvassa heikosti näkyy. Nuo tuolit on muuten isäni tekemät ja tuo keittiörappu on vieläkin meillä käytössä, vitsit, nyt vasta sen huomaan! Ja tämä kuva on 60-luvun puolenvälin paikkeilta.

Tässä harjoittelen virkkausta
Minä olen tuossa oikealla itse tekemäni pitkikset jalassa. Olen tässä lukioikäinen. Saan vieläkin tuntuman miltä nuo housut tuntuivat jalassa. En osannut tehdä vyötärönauhaa, joten vaan käänsin yläreunan. Kun en osannut tehdä (paremminkin viitsinyt, ehkä) napinläpeä, laitoin housut hakaneulalla kiinni. Vetoketju niissä sentään oli. En ole koskaan ollut mikään pikkutarkan työn tekijä, vähempikin riittää....

Tässä kuva -78 vuodelta. Neuloin tuollaiset punaiset pipot ja piiiiiitkät kaulahuivit sekä itselleni että miehelleni. Silloin oli muotia olla samanlaisissa kuteissa.
Tässä taas esimerkki siitä, "ettei sillä niivväliä". Puolihame on leikattu miten sattuu, kun kuvio menee tolleen...

Olen ollut lapsesta alkaen hiukan kiinnostunut käsitöistä. Olin teini-ikäinen, kun tein pikkuveljelleni pitkät housut. Silloin taisin innostua ompelusta, muistan aika monta vaatetta, mitä tein itselleni. Ja sen jälkeen lähes kaikki vaatteeni olikin itse tehtyjä. Tällaisen episodin muistan abi-vuodelta. Äitini oli korvaleikkauksessa ja isä huolehti huushollista. Tuli hiihtoloma ja minä olin suunnitellut tekeväni sulhaselleni villasukat syntymäpäiväksi. Olin aivan hämmästynyt, kun isäni tuli käskemään johonkin siivoushommiin. "Eikö se käsitä, että mulla on vähän tärkeämpää tekemistä!" Ne sukat on vieläkin nykyisellä miehelläni käytössä...

Aina olen myös virkannut pöytäliinoja, niitä muuten on kaapissa... Kun sain kaksi tytärtä, siirryin neuletöihin. Tytöillä oli aina neulepuseroita ja housuja. Itselleni tein myös paljon neulepuseroita. Koskaan en ole kansakoulun jälkeen saanut mitään koulutusta käsitöiden tekemiseen. Oliko muuten keskikoulussa vielä käsitöitä, taisi olla?

Tällainen on minun käsityö- ja yrittäjyys- historiani. Molemmat olen itse kokeilemalla oppinut. Itseoppinut, vailla minkäänlaista koulutusta. Mutta jos periaatteena on se, ett "mitä en osaa, sen opettelen" niin silläkin pärjää aika pitkälle....


2 kommenttia:

  1. Voi miten nostalgisia kuvia.. :-) Hyvin samanlaisia löytyisi omastakin abumista. Ja hyvin samanlaisia muistojakin. Itsekin tein lukioikäisestä kaikki vaatteeni ja samalla tyylillä: nurjaa puolta en näyttänyt kenellekään. Ja pienenä aloitettiin. Minulla on suurin osa kansakoulun kolmannen ja neljännen luokan käsitöistä jäljellä ja kyllä ihan hirveästi ihmettelen, miten me sellaisia osasimme tehdä. Turkooseja tossuja minulla ei enää ole, ne kuluivat puhki. Essu on, johon tehtiin ristipistolla kissoja - tosi tarkasti ja kaikki saumat käsin ommeltuina pienillä pistoilla. Ystäväni teki muistaakseni joutsenia. Sitten on sukkapuikoilla kudottu nukke, jolle on myös ommeltu käsin mekko. En tajua, millä konstilla meidät saatiin väkertämään niitä mikropistoja!?! Käsityöpussi on myös ommeltu tietysti käsin ja kirjottu.

    En tiedä, oliko meillä kansakoulussa tavallista parempi käsityöope (olin koulussa, jossa oli jo kolmannella aineopettajat ja joka aineessa oma opettajansa) - ainakaan oppikoulun työt eivät onnistuneet niin hyvin kuin kansakoulun. Kudoin (siis puikoilla) polvisukat, joissa oli palmikkoneuletta. Ilmeisesti siinä piti harjoitella kavennuksia nilkkaa kohti, mutta ensinnäkin sukista tuli niin kittanat, etteivät edes minun rimppakinttuihini oikein sopineet Toisekseen kavennukset epäonnistuivat. Minulla oli jo silloin tunne, että kavennukset olisi voinut tehdä supistamalla palmikoiden välejä tai kaventamalla palmikoiden silmukkamääriä, mutta en saanut sanottua vastaan opettajalle ja niin palmikot vain katkesivat kummasti takana. Käyttämättä jäivät. Teimme myös hameen ja yhtä omituinen siitäkin tuli. Tyynyliinaa käytin niin kauan, kun tyynyt vielä olivat niin pieniä, että mahtuivat siihen (oletko huomannut, että tyynytkin ovat paljon kasvaneet meidän nuoruudesta?) Joku ristipistoliina tehtiin myös, mutta en pitänyt siitäkään, kun kirjonnasta tuli epäsuhtaisen pieni liinan kokoon nähden.
    Ainoa oikeasti mieluinen työ oli säkkikankaasta tehty, vuorillinen kauppakassi, johon siihenkin kirjoin kissoja ja niiden eteen kaloja. Se kassi oli vuosia mökillä - mutta sekin oli ihmeellisen pieni nykyisiin ostoskasseihin verrattuna (mutta aikanaan ihan "normaalikokoinen").

    Kaksi vuotta meillä oli käsitöitä keskikoulussa. Sen jälkeen sitä olisi saanut valita vapaaehtoisena aineena, mutta en valinnut.

    Muutaman vuoden kuluttua aloin kuitenkin tehdä itse kaikenlaista ja monenlaista olen kokeillut. Nyt lähestyy eläkeikä muutaman vuoden kuluttua. En ollut oikeastaan oivaltanutkaan, miten mielessäni olen liittänyt eläkevuodet kokopäiväiseen käsityön tekoon ennen kuin luin jostain lehdestä naisesta, jolta hartiaongelmien takia lääkäri oli kieltänyt käsityöt kokonaan.- Kauhistuksen kamaluus! oli ensimmäinen ajatukseni, - jos ei saisi tehdä käsitöitä, voisin vaikka jatkaa töissä...

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta kommentistasi, hyvin on samanlaiset kokemukset. Nyt oikein harmittaa, että olen jostain syystä hävittänyt kouluaikaiset käsityöni, mitään ei ole tallella! Hööh! Käsityönopettajilla on todella suuri merkitys. He ovat saaneet monen naisen innostumaan tai kiukustumaan käsitöihin! Tärkeätä on myös se, että töistä tulee oikeasti käyttökelpoisia.

    VastaaPoista