lauantai 29. kesäkuuta 2013

Ei tarvii kärsiä vilua ei nälkää, mutta narinari silti!

Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille. Se jatkuu vieläkin ja toivon, että vastaat, jos et sitä ole vielä tehnyt. Tuossa oikealla voit valita, minkälaisia asioita toivot blogiltani tulevaisuudessa. Mielelläni yrittäisin tuottaa sellaista sisältöä, mitä lukijat toivovat. Arvostan mielipidettäsi samoin kuin myös jokaista kommenttia (vaikka niistä "yksi" aina verenpaineeni saakin kohoamaan).


Olipa rasittava päivä tänään. Vain kolme tuntia, mutta silti. Oikeastaan se rasittavuus alkoi vasta poislähtiessä. Oli niin paljon kotiin raahattavaa, että olin aivan "katkeamispisteessä". Kannoin kasseja ja pusseja autoon ja tuntui ihan siltä, että pienikin vastoinkäyminen vielä, niin alan vähintäinkin itkeä. Joskus mietin, että mitähän terveen ihmisen pitäisi tehdä, että olisi samanlainen fiilis. En tiedä, osunko oikeaan, kun kuvittelen, että ehkä 20 km juosten, huonokuntoisen tunti kuntosalipiirissä, koko päivä matonpesua tai....

Silti käytiin tänään tällainen keskustelu asiakkaan kanssa:
- Kauan sitten toin tänne sellaisen hirvennahan - josta oli aloitettu tehdä takkia - askartelumateriaaliksi. Onkohan se jollekin kelvannut?
- Voi voi, nyt en edes muista koko asiaa, oliko....käynpä katsomassa....
- Ei sitä tarvitse etsiä, ajattelin vaan kysäistä. Olisi kiva tietää, jos siitä on ollut jollekin iloa!
- Olinko minä täällä silloin kun toit sen?
- En ihan varmaksi muista, mutta kyllä se samanlainen iloinen ihminen oli!

Nyt alkaa itsensä kehuminen. Jos et kestä sitä, älä lue enempää...

Siitä huolimatta, että oloni on kehno, enkä millään jaksaisi edes olla, pystyn olemaan iloinen asiakkaiden kanssa. Eikä se edes vaadi ponnisteluja. Mietin sitä tänään. Ilmeisesti saan niin paljon iloa asiakkaistani. Niin nautin heidän kanssaan keskustelemisesta. Ja tottahan toki on ihanaa kuulla kehuja "kylläpä täällä on PALJON tavaraa" tai "onpa täällä IHANIA tavaroita" tai "tulin vaan töiden jälkeen nauttimaan tämän kaiken näkemisestä"....

Kesällä olemistani tuskastuttaa entisestään kuumuus. Vaikka minulla on tehokas tuuletin, tunnen oloni tosi tukalaksi: miksi ihmeessä ihmisen pitää just päästä hiota? Ei ole kivaa, kun hiki valuu silmille... Useamman kerran olen tänään muistuttanut itselleni, että "kohta tämä loppuu, jaksa vielä vähän aikaa!"

No mutta, nyt on pitkä vapaa, kun vasta tiistaina menen putiikkiin. Ruuanlaittajani on aloittanut kesälomansa ja on tämänkin viikonlopun mökillä Kustavissa. Minulla ei siis ollut valmis ruoka odottamassa, vaan tällaisen kyhäelmän nostin pöydälle.

Eipä ole mieltä ylentävää! Meillä on vaivuttu näin alas. Leipäpussit vaan nostetaan pöydälle. Ei minkäänlaista kattamista tai kaunistusta. Paitsi nyt oli kyllä nuo pioninuput maljakossaan.

Kuinka moni kattaa arkipäivänäkin pöydän kauniisti - vaikka vain itselleen?


Viikonlopun tavoitetyöt liittyvät kaikki sanaan "Uusikaupunki". Arvaatko, mitä näistä on tarkoitus valmistaa? En usko, että arvaat, hyvä jos saat kuvasta selvää, mitä nämä edes on!




Saa nähdä, onko mitään näistä käytetty "viikonloppuvapaan" aikana. Paras olisi, sillä turistisesonki on nyt parhaillaan menossa, eikä sitä enää ole jäljelläkään kuin yksi kuukausi. Turha sitten on enää mitään tällaisia tuotteita valmistaa!

Pellavasydämen Mervi

5 kommenttia:

  1. Älä huoli..hyvin samanlainen on minunkin arkikattaus...sitäpaitsi sinulla on kukkaset ja tosi veikeä muki piristämässä :)

    leppoisaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että muillakin. Kun yleensä blogeissa näkee vaan hienoja kattauksia: on särvetit ja kaikki nätisti....

      Poista
  2. Kartoista laminoituja tarjottimia...
    En kata vaan ladon lautaselle ruuan ja lisukkeet ja sitten pöydän ääreen syömään. Teen kylläkin lämpimän ruuan itselleni. Yleensa pari kolme päivää on samaa ruokaa. Olen laiska kokki ja kauppojen ruokapakkaukset eivät ole yhden annoksen kokoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polttaa...osui muuten tosi lähelle!

      Sinun tapasi näyttää varmasti paljon nätimmältä. Ai ettei ole yhden annoksen kokoa? Ei mun kinkkukiusauksestani kyllä riitä kenellekään muulle. Yksin syön. Nam! Töissä yleensä.

      Poista
  3. Levitän pöydälle kauniin tabletin, siihen päälle katan kauniisti ateriani jonka olen valmistanut. Siinä on niin nätisti kaikki laitettuna yhdelle ihmiselle. Niin, noin mielikuvituksissa, arkitodellisuus vain on kovin toisenlainen. kunhan nyt syön miten sattuu. Joskus ihan "ihmisiksi" mutta usein vain miten sttuukaan.

    VastaaPoista