seuraa sähköpostitse

maanantai 13. tammikuuta 2014

Blogi hiljenee

Viime päivät ovat olleet täynnä sijaistoimintaa. Olisi pitänyt tehdä yhtäsuntoista: järjestellä tavaravuorta, hoidella Pellavasydämen lopputilitykset ja muut paperityöt, selvittää lehtitilaukset ja -laskut ym.ym. enemmän ja vähemmän tärkeää. Mutta minäpä en ole tehnyt mitään noista.

Tai makselin minä tänään laskuja. Kumma juttu että niitäkin pitää kerryttää pinoksi ja odotella maksumuistutuksia, ennenkuin voi alkaa maksaa. PAKOTIN itseni siihen työhön, sillä muuten alkaa käydä kalliiksi. Häpeän itseäni, kun en saa taottua järkeä päähäni. Tykkään lukea käsityö- ja sisustuslehtiä, tilaan niitä, mutta en pidä itseäni ajantasalla tilausten kanssa. Määräaikaiset tilaukset muuttuvat kalliiksi kestotilauksiksi tai lehden tulo katkeaa.

(Joka ainoa numero, johon tänään soitin - ja niitä oli monta - plimputteli musiikkia, kun "kaikki asiakaspalveliijamme ovat juuri nyt varattuja". Miksei oteta ihmisiä töihin, niin että hommat pelittäisi?)

Mirva lähti tänään "kotiinsa" kuten hän tietystikin omaa kämppäänsä nimittää. Olin pitkästä aikaa päivän yksin. Aurinko paistoi, nautin olostani, enkä välittänyt pölyhiukkasista ja -rihmoista. Voi tätä vapautta! Voin ihan hyvällä omallatunnolla istua, kutoa sukkaa ja sitä nettiä.... Ero entiseen on siis tuo "hyvällä omallatunnolla". Jouduin muuten yhtenä päivänä täyttämään henkilötietoja ja ammatti-sarakkeessa hiukan hämmennyin. Pitääkö minun nyt kirjoittaa siihen "eläkeläinen". Ei kai, kai minä vieläkin yrittäjä olen, vaikka vähemmässä määrin yritänkin.

Kaikki on kohta toisin, kunhan aloitan uuden elämäni, mutta tässä on nyt vielä vähän...miten se onkin siirtynyt ja siirtynyt. Alunperin uusi lehti piti kääntää 1.10. ja nyt siitä on siis kulunut jo yli kolme kuukautta.

Ikääntymisestä on yleensä vain haittaa: muisti heikkenee, liikkuminen käy kankeaksi, tulee ryppyjä, näkö heikkenee ja mitä vielä... mutta on siitä hyötyäkin, oletko huomannut? Ei ole finniongelmia, tulee rohkeammaksi (kun ei ole enää niin nokonnuukaa) itsetunto kasvaa (alkaa oppia, mikä minä olen ja mitä minä pystyn) ja senkin olen huomannut, ettei enää tarvitse niin kauheasti hötkyillä. Kaikenmaailman murheita ei enää viitsi mukanaan kuljettaa eikä niin hirveästi huomisesta huolehtia. Ehkä se on siinä kun oppii, ettei eiliseen voi enää vaikuttaa, huomisesta ei kannata murehtia, joten on elettävä tänään!

Näillä sijaistoiminnoillani olen yrittänyt ja onnistunutkin häivyttää huomisen huolen. Aamulla klo 7:00 minun on oltava Tyksissä valmistautumassa leikkaukseen. Olen kolmas vuorossa ja tod.näk. pääsen leikkaussaliin puolen päivän jälkeen. Tämä on noin 16. leikkaukseni, joten kokemusta on, mutta silti se joka kerta jännittää. Ainakin vähän. 

Kun Mirva vaihtoi kännykkänsä uuteen, äiti sai (ostaa) vanhan, joka kylläkin on käyttämätön, kun viallisessa vehkeessä oli vielä takuuaikaa jäljellä ja se vaihdettiin uuteen. Eilinen ilta menikin siinä sitten opetellessa. Tämä on minun ihkaensimmäinen älypuhelimeni ja ensimmäisen kerran pääsin hiplaamaan kosketusnäyttöä.Vaikka puhelin onkin jonkun verran entistä isompi, mahtuu se mainiosti aikaisemmin tekemääni pöllöpussukkaan.





Ehkäpä saan siis sairaalassa lukea sähköposteja, seurata facebookkia ja tietysti toivon näkeväni teidän kommenttinne!

Mitäs sitten vielä keksisi, ettei ihan just nyt tarttis mennä laukkua pakkaamaan, kun ei nyt vielä ole "viime tinka"? Nukkumisella ei tänä yönä ole niin väliä, kun huomenna saa nukkua. Pitäisi ainakin tuo "buduaarini" eli kodinhoitohuone järjestää, että pääsen sitten toipilaana siellä sujuvasti pukeutumaan ja työskentelemään. Nyt se on - kuten meidän huusholli joka puolelta - yhtä esterataa.

Nyt sanon heippa! vähäksi aikaa. Muutama päivä ja olen täällä taas, sikäli mikäli....

Mervi


17 kommenttia:

  1. Onnea huomiselle ja voimia toipumiseen!

    VastaaPoista
  2. Voimia tulevaan. Aina ne leikaukset kuitenkin jännittää. Nuo älypuhelimet ovat ihan käteviä, kun niitä oppii käyttämään.... :)

    VastaaPoista
  3. Toivon leikkauksen sujuvan hyvin ja tuovan helpotusta eloon ja oloon. Paula

    VastaaPoista
  4. Onnea matkaan ja tervetuloa pian takaisin!

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä leikkaukseen ja sairaalassa oloon! Tuollainen puhelin on kätevä kun sillä pääsee nettiin,itsekin reilu viikko sitten sellaisen hankin ekaa kertaa elämässäni:)

    VastaaPoista
  6. Miten pitää toivottaa leikkaukseen menevälle? Onnea leikkaukseen? Tsemppiä? Hyvää leikkausta? Kaikki kuulostaa hassulta. No, toivottavasti menee hyvin kaikki ja kännykän hiplailusta on iloa sairaalan ankeudessa. :)

    VastaaPoista
  7. Toivotaan että leikkaus onnistuu hyvin! Siinäpä sitä on kait hyvää aikaa opetella käyttämään uutta puhelinta.
    Kylläpä se yrityksen lopetus on aikamoinen operaatio, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Oon nimittäin seurannut puoliskon puuhia tässä viime vuosina.

    VastaaPoista
  8. Kaikkea hyvää - ja pikaista toipumista! :)

    VastaaPoista
  9. Pikaista toipumista! Täällä toinenkin lonkkavaivainen - olen 35 v mutta synnynnäistä lonkkamaljan vajaakehittyneisyyttä eli dysplasiaa sairastava ja odottelen tekonivelleikkausta minäkin. Tämä vika alkoi oireilla yllättäen syyskuussa ja siitä lähtien olen ollut sairauslomalla. Blogisi (molemmat) löysin kun silloin googlettelin lonkkaleikkauksesta ja olen lueskellut innolla elämänmakuisia tekstejäsi! Nyt kommentoin vasta ekaa kertaa :)

    Toivottavasti leikkauksesi menee kaikin puolin hyvin.

    Minun blogini löytyy osoitteesta kiinteyttavavaikutus.blogspot.fi , käyhän tutustumassa kun jaksat! :)

    -Hst

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän asti siis on ollut oireeton vaivasi? Aloin miettiä omaa diagnoosiani, minulle on aina sanottu sen olevan "molemminpuolinen luksaatio" eli sijoiltaanmeno. Toisaalta kuppi on nimenomaan ollut epämuodostunut ja sitä on lapsena korjattu sääriluusta otetulla luulla. Ensimmäistä lonkkaproteesin laittoa ei kannata pelätä, se tuo niin suuren helpotuksen särkyyn ja liikerajoitteisiin. Minun ongelmani johtuvat siitä, että leikkauksia on tehnyt niin monta.

      Poista
  10. Kiitos kaikille kannustavista kommenteistanne!

    VastaaPoista
  11. Juu siis on mulla tämä lonkkavaiva ollut jo enemmän ja vähemmän "päällä" jostakin teini-iästä saakka, silloin tuo lonkka alkoi olla jäykkä, mutta samalla sitten yliliikkuvien nivelten vuoksi välillä tuntui niin kuin olisi tullut nuppi irti lonkkamaljasta. Noin tapahtui useammin vasta parikymppisenä, mun blogista löytyy siitä juttua. Minä vaan häpesin sitä, että nuorella naisella on lonkka niin kipeä, etten kertonut lonkan kipuiluista kenellekään ennen kuin pääsin Aslak-kuntoutukseen muista syistä ja siellä kivut yltyivät ihan mahdottomaksi. Mutta tosiaan vauva- ja varhaisessa lapsuusiässä lonkissani ei todettu mitään vikaa vaan tämä dysplasiasiagnoosi annettiin viime syksynä. Oireilu alkaa usein 30-40
    -vuotiaana...

    VastaaPoista