seuraa sähköpostitse

perjantai 5. syyskuuta 2014

Postia ylemmälle taholle

Ehkäpä jo ylireagoin. Tai sitten on kysymys siitä, että jotenkin varauduin jo kaikkein pahimpaan, mikä sitten tapahtuikin. En jaksa yhtään odottaa tämän vammaispalveluasian kanssa, vaan toimin aika impulsiivisesti. Viime yönä ei taaskaan nukuttanut, ajatukset valvotti tms. Nousin ylös ja kirjoitin sähköpostia kaupungin sosiaalityön johtajalle vaimikäsenimikeonkaan.


Näytä tiedot    Kirjoitin näin pitkän kirjeen otsikolla "Eikö oikeus toteudukaan?"

Hei!

Tässä yön tunteina, kun uni pakenee silmistä mielen kuohunnan vuoksi, kirjoitan ajatukseni sinulle. En tiedä, joko tarinani on sinne asti kulkeutunut, mutta kirjoitan sen tähän alusta nykyiseen loppuunsa asti.

Vammaispalvelusta kävi nuori nainen luonani kotikäynnillä. Heitä piti tulla kaksi, mutta toinen oli sairastunut ja nyt en muista tämän henkilön nimeä. Olen hakenut kuljetuspalvelua ja henkilökohtaista avustajaa. Kerroin heti aluksi, että olen saanut Invalidiliiton vammaispalvelujen kouluttaja-koulutuksen, joten asiat ovat tuttuja, vaikkakin sittemmin lainmuutoksen kautta uusiutuneita.

Tarinani on tämä:
Olen syntynyt 1959 synnynnäisen molemminpuolisen lonkkaluksaation kanssa. Asia huomattiin vasta, kun lähdin - tai yritin lähteä - kävelemään. Minut lähetettiin Tyksin kautta Invalidisäätiölle, missä tehtiin alle neljän vuoden ikään mennessä arpien mukaan noin 7 isoa korjausleikkausta. Sen jälkeen pärjäsin jotenkuten nuoruusvuosiin asti. 17-vuotiaasta asti olen säännöllisesti käyttänyt särkylääkkeitä ja turvautunyt vaihtelevasti kyynärsauvaan.

Vuonna -84 minulle laitettiin ensimmäinen proteesi vasempaan lonkkaan, sitten -89 oikeaan. Nämä korjattiin -94 ja -95 irtoamisen vuoksi. Polveen laitettiin epäonnistunut proteesi vuonna 2003. Tässä vaiheessa jouduin jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle verotoimistosta. Vuonna 2011 laitettiin vasempaan lonkkaan kolmas proteesi, mikä leikkaus epäonnistui - proteesi ei kiinnittynyt. Uusi leikkaus 2012, mikä epäonnistui myöskin. Vasen lonkka jäi toimintakyvyttömäksi. Jokin lihasongelma siihen tuli jäädäkseen. Kysyin ylilääkäreitä myöden ja vastaus oli, ettei sille voida tehdä enää mitään. Loppuelämän kävelisin kahden kyynärsauvan varassa.

Tässä vaiheessa jouduin lopettamaan yritystoiminnan, koska se ei enää näiden liikuntarajoitteiden kanssa onnistunut. Tämä tapahtui vuodenvaihteessa 2014. Silloin minun piti lähettää teille hakemus henkilökohtaisesta avustajasta, koska en kyennyt enää huolehtimaan kotitöistä ym. Nämä hakemukset kuitenkin jäivät, koska sain verenmyrkytyksen yllättäen maaliskuussa. Lonkkaan oli tullut infektio, se jouduttiin poistamaan ja olin 9 viikkoa sairaalassa saamassa massiivista antibioottihoitoa. Pääsin kotiin kuukaudeksi, mutta infektio toistui. Uusi leikkaus ja nyt olen siitä "väliaikaisesti toipumassa". Väliaikaisesti siksi, että nyt minulla ei ole vasemmalla puolella ollenkaan niveltä, en saa astua sillä jalalla ollenkaan ja
istun/kuljen vain ja ainoastaan pyörätuolilla. Odottelen uutta leikkausta.

Olen täysin jumissa täällä kotona, en pääse edes postilaatikolle, koska en selviä ulko-ovea pidemmälle.

Työntekijänne ilmoitti, että en voi saada kuljetuspalvelua enkä henkilökohtaista avustajaa, koska en ole sairastanut vielä vuotta, mikä kuulemma vaaditaan, jotta sairastaminen katsotaan pitkäaikaiseksi. Tämä
tyrmistyttää minut, enkä ole ainut. Eihän minun kohdallani puhuta mistään lyhytaikaisesta sairastamisesta! Minä olen ollut liikuntavammainen syntymästäni asti, 54  vuotta. Enkä ikimaailmassa usko, että tämä tilanne
tästä koskaan sen kummemmaksi tulee. Nykyinen tilanne on synnynnäisen vamman jatkumo ja tästä mennään kaikella todennäköisyydellä vain huonompaan suuntaan.

Odotan nyt pääsyä suureen lonkkaleikkaukseen. Minulle on tilattu custom made-proteesi Belgiasta. Se on minulle mittatilauksena tehty. Näitä laitetaan Suomessa vain muutama vuodessa/ koko maa. Kyse on uudesta ja arvaamattomasta asiasta, josta kukaan ei osaa sanoa, miten siitä kuntoudutaan.

Menen 1.10. leikkaavan lääkärin arvioon. En ole vielä edes leikkausjonossa, ja soitettuani jononhoitajalle tänään, sain kuulla, että kaikki loppuvuoden leikkausajat on jo käytetty ja edelleen kuusi potilasta odottaa  vuoroaan. Kun tämä leikkaus on tehty, on seuraavana vuorossa oikean puolen polven protetisointi. Kokemukseni mukaan "luulen" että myös oikean puolen lonkka vaatii jo proteesin uusintaa. Lisäksi on herännyt epäilys, että myös vasemman puolen polviproteesi rikkoontui, kun kaaduin maaliskuussa hoitajan
virheellisen käyttäytymisen seurauksena sairaalan vessassa. Siinä meni lonkka paikoiltaan ja myös irtosi. Kovista kivuista voisi päätellä, että myös tuo proteesi siis olisi  vahingoittunut.

Eli vaikka tämä "akuutti" infektion jälkeinen tilanne saadaan korjattua, edessä on vielä monta leikkausta moneksi vuodeksi. Koska vasen puoli ei tue kävelyä, ei ole muuta mahdollisuutta (jos se yleensä edes on mahdollista) että kaikissa näissä leikkauksissa  varmuudella istun pyörätuolissa. Itse olen asennoitunut siihen, että tämä saattaa jäädä pysyväksi liikkumisen muodoksi.

Nyt ovat lisäksi olkapääni kipeytyneet erittäin pahasti manuaalipyörätuolin kelaamisesta. Olen hakemassa sähköpyörätuolia käyttööni.

Sitten siihen hylkäämisasiaan. Olen jo oppinut, että lääkärintodistukset pitää hankkia terveyskeskuksesta.
Tiedän kylläkin, ettei siellä riitä asiantuntemus näihin minun ongelmiini. rittäin tehokas lääkäri T*******la kirjoitti kertomukseni pohjalta (kertaakaan en nähnyt hänen katsovan asiapapereita) lausunnon, että
"toimintakyky on samalla tasolla vähintään vuodenvaihteeseen saakka. Mikäli lonkkatoimenpide onnistuu hyvin, mahdollista päästä pois pyörätuolista. Vuoden vaihteessa laaditaan tarvittaessa uusi c-lausunto. Ja sitten rastit molempiin ruutuihin Sairauden ennuste paranee ja pysyy ennallaan.

Näihin minä en voinut yrityksistäni huolimatta vaikuttaa. Hän vakuutti vakuuttamasta päästyään, että pitkäaikaisuuden kriteerinä on puoli vuotta. Jos en ole edes päässyt vielä leikkausjonoon, enkä pääse leikkaukseen vuodenvaihteeseen mennessä, en todellakaan ole vielä ensi kesään mennessäkään toipunut ja päässyt pyörätuolista. Ja kuten mainitsin, ei tällä "sairastumisella" ole mitään tekemistä kokonaisuuden kannalta. Minä olen ollut jo ennen maaliskuuta kykenemätön käyttämään yleisiä kulkuneuvoja ja jo
silloin olisin ollut henkilökohtaisen avun tarpeessa ja mielestäni (sekä asiantuntijoiden mielestä) oikeutettu siihen.

Nyt olen ottanut yhteyttä Invalidiliittoon ja kuullut sieltä näkemyksen, joka tukee täysin omaa ajatustani. Heidän asiantuntijansa opastuksella otin yhteyttä Tyksin kuntoutusohjaajaan, joka tarinani kuultuaan lupautui kulkemaan rinnallani tätä asiaa ajaessani. Olen lähettänyt myös sähköpostia minut leikanneelle lääkärilleni Mika Junnilalle. Vielä en ole vastausta saanut. Tuntuu uskomattomalta, että näinkin selvän asian vuoksi näin monta ihmistä täytyy valjastaa yksinkertaisen asian hoitamiseen. Eikö se ole silkkaa
resurssien (kiireisten ammattilaisten ajan) tuhlausta?

Tulen menemään tämän asian kanssa niin pitkälle kuin myönteinen päätös vaatii. Mikäli saan hylkäävän päätöksen, otan lakimiehen hoitamaan asiaa. Ei tällainen kohtelu ole vammaispalvelulain hengen mukaista!

Yhtenä näkökulmana tässä on vielä liiketoimintani. Tämä kaupunki näivettyy pikkuputiikkien lopetettua yksi toisensa jälkeen toimintansa. Minä - vaikka näin huonossa kunnossa - olen perustamassa uudelleen kauppaa, koska onnistuimme ostamaan vanhan neuvolatalon, jossa voin pitää kauppaa kodin yhteydessä. Liiketaloudellisista syistä minun olisi kiireellisesti saatava putiikki pyörimään. Olin vakaasti suunnitellut sen tapahtuvan jo tässä syyskuussa. Eikä pelkästään siksi vaan myös oman mielenterveyteni vuoksi.
Olen jaksanut tämän raskaan kevään ja kesän sillä voimalla, että näen mielessäni itseni palvelemassa asiakkaita, vaikkakin pyörätuolista käsin. Nytkö jäänkin talveksi tänne neljän seinän sisälle pääsemättä yhtään mihinkään?

Jos minulle ei kuljetuspalveluita myönnetä, saisin heittää hyvästit kaikille näille toiveille. Tai pahimmillaan, jos oikein pilkkua viilataan, että minulle myönnetään kuljetuspalvelut siinä vaiheessa kun on odotettu vuoden "määräajan" täyttymistä - kuka korvaa mielipahan ja menetetyt ansiot siinä vaiheessa. No ei tietystikään kukaan. Enkö jo ole tarpeeksi kärsinyt vammaisuudestani ja sen tuomista hankaluuksista elämässäni? Jotain inhimillisyyttä ja oikeudenmukaisuutta luulisi tästä hyvinvointiyhteiskunnasta löytyvän. Ilman, että sitä pitää lakiteitse lähteä vaatimaan...

Huh, huh! Jaksoitko kerralla lukea tänne asti?

Ystävällisesti
Mervi Lamminen
ps. voit halutessasi käydä blogissani lukemassa mm. tämän asian käsittelystä.
http://pellavasydanjamervi.blogspot.fi/2014/09/sahkoposti-ja-puhelinlaakaria.html
Niin ja miksi tämän kaiken kirjoitin. Kuvittelen, että sinä voit asiaan jollain tapaa vaikuttaa.
Että näin. Sain tänään vastauksen leikkaavalta lääkäriltä, mutta siitä sitten seuraavalla kerralla. Tässä on tekstiä jo liikaakin.

Nyt minä todella toivon palautetta. Täällä käy monta sataa ihmistä päivittäin lukemassa ja "vain" ne muutamat ihanat ihmiset kommentoivat - teeppä sinä se tällä kertaa!

Mervi


33 kommenttia:

  1. Todella hyvin kirjoitettu. Tuossa tilanteessa ei todellakaan ole ylireagointia, vaan oikein toimit ja hienoa kun jaksoit. Voimia vie ihan mahdottomasti tuollainen mitä olet joutunut kokemaan, kaiken sairastelun lisäksi. Olet kyllä vahva nainen, mutta joskus voisi asiat mennä silti sujuvasti oikein ilman hirveää vääntöä. Toivon sydämestäni sinulle helpompaa jatkossa :) t. Raija V.

    VastaaPoista
  2. Sinulla on onneksi taito kirjoittaa hyvin ja asiallisesti. On mahtava juttu, että et jää sanattomaksi tai toimimattomaksi ja hiljaa tyydy siihen mitä pilkunviilaajat sanovat, vaan osaat viedä asiaasi eteenpäin. Sinä, jos kuka. olisi tuona avun tarpeessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sinäkin olet sitä mieltä ja itse asiassa se päättäjähenkilökin oli sitä mieltä, että minä sen tarvitsen, mutta silti päättää, mitä päättää...

      Poista
  3. Voi kun olisi taikasauva, jolla saisi kaikki nuo asiasi järjestettyä. Onhan tuossa yhdelle ihmiselle hankaluuksia jo yli tarpeen. Ihmettelen miten jaksat olla aina noin positiivinen ja kirjoittaa asioista rauhallisesti ja kauniisti, vaikka nytkin aloitit kirjeesi toteamalla että mielessä kuohuu. Toivotaan että tuo kirje herättelee nyt päätöksentekijöitä miettimään asiaasi uudelleen. Olen seurannut blogiasi, ja odotan kovasti Pellavasydämen avajaisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, en tod. ole aina positiivinen! Mutta onneksi olen sitten täällä osannut antaa sellaisen kuvan, hehhee...

      Poista
  4. Hyvin kirjoitettu, jämptisti mutta asiallisesti! Olet kyllä uskomattoman sinnikäs ihminen, toiset jäävät töistä saikulle kun on 37,5 astetta kuumetta ja sinä pistät yritystä uudelleen pystyyn pyörätuolista käsin, ihailtavaa toimintaa! Tsemppiä ja voimia tulevaisuuteen, kaikki peukut on pystyssä, että saat, et tarvitsemasi vaan asenteellasi ansaitsemasi palvelut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on se yrittäjyys. En minäkään vieraalle lähtisi tässä kunnossa töihin. Omaansa yrittää.

      Poista
  5. Tiukkaa, mutta ystävällistä ja asiallista tekstiä. Olen todellakin sitä mieltä, että tässä asiassa et peräänny tuumaakaan vaan jämptisti ja johdonmukaisesti viet asiaasi eteenpäin. Vaikka sitten sen lakimiehen avulla. Kohtelusi lääkäreiden ja mitälieasiantuntijoiden taholta on ollut täysin ala-arvoista. Kyllä tässä maassa rahaa syydetään niin turhaan hömppään, että joskus oikein raivostuttaa juuri liikuntarajoitteisten, vanhusten, lasten yms. kohteleminen ja muka asiantuntijoiden lausunnot, joilla ei ole minkäänlaista asiantuntemusta. Johan tuon nyt vähemmälläkin koulutuksella tajuaa kertomuksestasi, missä sitä mennään tilanteessasi ja mitä on edessäkin päin. Hävetköön päättäjät, jos mitään älyävät. Hattua nostan sinulle ja sinnillä vaan taistelemaan. Sinulle kuuluu kaikki tuki ja apu, mitä saatavilla on. Ehdottomasti.
    Ja ps. Mie edelleenki sitä lehmäkangasta odottelen, josko sen liikkeesi saat toimintakuntoon. Lieneekö sitä vielä varastoissasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voivoi, olenko minä unohtanut lehmäkangas-tilauksen? Kyllä sitä siellä vielä on, en ole kauppaa käynyt tänä vuonna ollenkaan. Paljonko laitetaan?

      Poista
    2. Juu et ole unohtanut, kun en kehdannut sitten tilausta laittaa sisään, kun luin täältä blogistasi sairastumisestasi. Laitoin jo sinulle sähköpostia ja tilasin neljä metriä lehmäkangasta. Sitten lähetät kun sinulle sopii. Ihanaa jos sitä vielä saan kuitenkin.
      Kässäkorini oottaa vuoraamista:):)

      Poista
  6. Mielestä tämä nuori työntekijä ei ollut perehtynyt tilanteeseesi, vaatisin uutta käyntiä ja asian käsittelyä, hyvä että lähetit palautetta. Hyvä teksti. Kerro sitten miten kävi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt odottelen maanantaita ja sitä, että lukevat kaiken saamansa postin. Päätöstähän ei vielä kirjoitettu, vain sanallinen. Toivoa siis vielä on.

      Poista
  7. Olen lukenut vuosia ja aina silloin tällöin kommentoinut.
    Erilaisen tapahtumaketjun kautta myös minä olen joutunut avaamaan verbaalista-arkkuani, ihmettelemään resurssien kohdistamista jonninjoutavaan hutilointiin ja mitätätöiviin loppukaneetteihin. Osaan siis jollainlailla kuvitella mitä mielessäsi liikkuu. Oikeuksistaan huolehtiminen voi olla tällaista kokopäivätyötä; kestämätön tilanne. Entäpä ne lukuisat ihmiset, joilla ei ole voimia eikä kykyä taistella tuulimyllyjä vastaan. Onneksi sinä olet "nostanut kissan pöydälle". Seuraan tiiviisti, kuinka asiasi etenee.

    VastaaPoista
  8. Olen jo kauan lukenut blogiasi kiinnostuneena putiikista ja terveystilanteestasi, mutta en ole aiemmin kommentoinut. Ihailen sitkeyttäsi kaiken tämän keskellä, toivon sydämestäni,
    että saat kaiken tarvitsemasi avun. Odotan mielenkiinnolla miten asiat järjestyvät!

    Terveisin Mie vaan Etelä-Karjalasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulinkin silloin, kun sairastuin, että kaikki lukijat kaikkoavat, mutta päinvastoin kävi. Koskaan aiemmin ei ole ollut näin paljon lukijoita. Harmi, vaan että niin monet jäävät vain lukijoiksi. Niin haluaisin palautetta - nyt olenkin saanut.

      Poista
  9. Kyllä se vaan usein niin on, että itte pitäis... Vaikka oikeesti ois muiden hommaa. Kirveelle töitä tai jotain... Uuteen nousuun! Tee tänään jotain erikoista niin piristää. Tilaa vaikka pitsa ja katso elokuva :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pizza tässä joku päivä tilattiinkin, mutta miten toi telkun katteleminen on lähes kokonaan jäänyt - jotenkin ei pysty keskittymään. Puhumattakaan, että tilais jonkun elokuvan.

      Poista
  10. Kyllä on hyvä asiallinen kirjoitus. Semmosta on kuulunut muualtakin, että etuuksistaan joutuu taistelemaan hampaat irvessä. Mitään ei myönnetä ennenkuin taistelun ja valituksen jälkeen. Voimia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisia juttuja minäkin kuulin invalidiyhdistyksessä vuosia, nyt sen omin silmin ja korvin joudun toteamaan.

      Poista
  11. Hyvin kirjoitit. Minullakin vammaispalvelussa sisällä avustajahakemus.Tosi vaikeaa tämä eri tahojen kanssa tappeleminen. Kyllä sairastaminen on täyttä työtä, jos aikoo jotain palveluja saada. Minulla poliaikaa siirretään, koska lääkäri ei nyt katso tarpeelliseksi nähdä minua, mutta minä tarvitsisin lääkäriä. Ainakin kaksi lausuntoa pitäisi saada, muuten ei etuudet juokse. Onko tarve lääkärin vai minun. Minusta minun pitäisi saada yhteys lääkäriin, eikä lääkärin tarve tavata minua ole tässä olenainen.
    Sähkömopon sain, kun tappelin hyvän aikaa ja se on ihana apu ulkona liikkumiseen. Sen saamisessa avusti vammaisjärjestöni (ms-liitto) lakimies. Onko sinulla mahdollisuus oman järjestön lakimieheen?
    Tsemppiä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, tällä hetkellä en kuulu mihinkään järjestöön. Jäin pois Invalidiyhdistyksestä vuosia sitten, kun puheenjohtaja ei tykänny tavastani hoidella asioita. Olin hyvin aktiivinen, kouluttauduin, tein jäsentiedotetta, järjestin erilaisia tempauksia ym. mutta ei se kelvannut.... oho, ei sunkaan joku ole vähän katkera?

      Poista
  12. Hyvä ja asiallinen kirje, ei ylireagointia vaan totuudenmukainen kertomus tilanteestasi. Hienoa että jaksat pitää puoliasi koska eihän sitä kukaan muukaan tee. Toivon sinulle jaksamista kaikilla elämän alueilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin elintärkeä asia itselleni, että jostain sitä puhtia tulee. Kaikkeen muuhun ei puhti riitäkään...

      Poista
  13. Täyttä asiaa kirjoitat. Toivottavasti käsittelevät asiasi heti uudestaan, ellei niin lakimies asialle. Kannattaa olla yhteyksissä myös Kelaan, olet työikäinen ja työhaluinen. Ikävää että nykyisin pitää kaikesta taistella, yritetään säästää hylkäämällä selviäkin tapauksia, kun tiedetään että harva jaksaa valittaa ja siten rahat ehkä säästyvät. Henkilökohtainen apu on vaikeavammaiselle subjektiivinen oikeus, ei siis edes määrärahasidonnainen. Itse joudutaan liian usein virkailijoille lakia lukemaan, ei se näin pitäisi olla, mutta niin se vaan on. Tsemppiä ja pikaisia myönteisiä päätöksiä asioillesi!
    Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahat on loppu joka puolella ja niinkuin kirjoitit, kaikesta yrittävät säästää. Yritin ennakoida ja opiskelin asiat niin hyvin kuin mahdollista, mutta eipä auttanut mun argumentit.

      Poista
  14. Hyvin asiallisen kirjeen kirjoitit sosiaalitoimen johtajalle ja toivottavasti saat molemmat ennen kuin vuosi tulee täyteen. Minä lähihoitajana en ymmärtäisi, jos sieltä tulisi hylkäävä teksti edelleen.

    VastaaPoista
  15. Sori, sori etten ole kommentoinut vaikka olenkin lukenut! Yritin tässä jo kirjoittaa mutta mun ipadi tökkii jotenkin ja teksti hävisi... Mutta mitä halusin sanoa on että on ihanaa että osaat selittää asiasi niin selvästi että jokainen pönttö jokaisessa virastossa varmasti ymmärtää asiasi ja kellekkään ei varmasti jää epäselväksi että tarvitset hakemasi palveluja jotka sinulle kuuluvat. Suu ammolla luen miten asioitasi on vetkuteltu, unohdettu tai monet tahot ovat vaan "dropped the ball" kuten se tekonivelen tilaaminen. Ota nyt jo ihmeessä se lakimies, eihän tosta muuten ikinä tule valmista! Onneksi olet pystyt itse ajamaan asioitasi aika pitkälle ja olet niin jaksanut tehdä kaiken sairastelun ohessa mutta rajansa kaikella kun tuntuu siltä että mikään taho ei hoida asioitaan siellä loppuun asti, ja sinä saat siitä kärsiä.
    Omasta lonkkaleikkauksestani (korjaus non-unioniin, ei tekonivel) on kulunut vuosi ja se ei ole vielä kokonaan parantunut ja yhä käytän kainalosauvaa pitemmillä kävelymatkoilla. Jatkosta en tiedä mitä tehdään jos ei kohta parane. Mutta mua kauhistuttaa ihan vain sun kokemuksesi tekonivelten kanssa, joten mikään kiire tekonivelen laittoon mulla ei ole!! Toivon sulle parasta ja että joku nyt ottaisi sun asian hoitaakseen jotta saat kaikki tarvitsemasi palvelut. Ensimmäiseksi se sähköpyörätuoli!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten niin totta, tuo mitä kirjoitit. Tuntuu, että kaikki asiat on menny pieleen, mikä vaan voi mennä. Mutta se on vain minun tuuriani. Kyllä keinoniveljutuissa yleensä pääsee helpommalla. Eihän mullakaan ensimmäisen jälkeen ollut (kai?) mitään ongelmia. Mutta mitä useammin joudutaan korjaamaan, sitä hankalampaa.

      Poista
  16. Tosi hyvä, asiallinen, kattava ja kuvaava teksti! Näin lyhyesti ja ytimekkäästi kiteytettynä :)

    VastaaPoista
  17. Vammaispalvelulaissa on myös maininta, "Kunta voi korvata asikakkaalle kuljetuspalveluista johtuvat kustannukset jälkikäteen... " Eli kannattaa varmaan yrittää hakea korvauksia sitten, jos ja kun varsinaisen myöntävän päätöksen olet saanut.
    Jaksamisia taistelussa tuulimyllyjä vastaan :)
    T. Taina
    T. Taina

    VastaaPoista