maanantai 29. syyskuuta 2014

Tavallinen arkipäivä

Aamulla kävi arkkitehti katsomassa meidän portaita suunnitellakseen pyörätuolirampin. Toivon niin kovasti, että siitä tulisi käyttökelpoinen ja että se valmistuisi mahdollisimman pian.

Iltapäivällä kävin fysioterapiassa (lue: hieronnassa) ja kyllä teki makiaa. On se vaan niin, että jos ihminen haluaa itseensä vähänkään satsata, niin hieronnassa kannattaa käydä. Olkapää vaivani on lähes tyystin hävinnyt näiden kertojen jälkeen. Sattui vaan niin, että hieronnan aloittaminen ja kapeamman pyörätuolin hankinta osuivat samaan aikaan, joten ihan varma ei voi olla, kumpi auttoi.

Yksityisestä fysioterapiasta siirryin terveyskeskuksen vastaavaan. Siellä harjoittelimme porraskävelyä sellaisella kahden portaan apuvälineellä. Kun sain idean syöpymään päähäni, se alkoikin sujua. Tottakai tuollainen kävely on edelleen vaarallista ja aika turvattomaksi tuntisin itseni yksin yrittäessäni. Mutta nytkin on tulossa yhdet juhlat, johon haluaisin  välttämättä osallistua. Juhlapaikalle ei pääse pyörätuolilla, joten olisi pakko nousta ja kävellä portaat. Tai sitten suostua siihen, että lauma miehiä työntää erittäin jyrkkiä luiskia pitkin. Ottaisin kotoa mukaan nuo meidän teleskooppiset alumiiniluiskat. Ei kiva, en tahdo!

Fysioterapiasta menin "Kelan kyydillä" kaupungille, eli jäin puolivälissä matkaa pois. Poikkesin vaatekaupassa etsimässä jotain lämmintä neuletta. Kun niin paljon palelen. Olin yllättynyt, ettei mitään kunnon villaneuletta löytynyt. Vain keinokuituisia ja ohuita lipareita. Iloiseksi sen sijaan tulin siitä, että kaikista puseroista löytyi koko, joka minulle mahtui, jippii! Tällaiseen sitten päädyin


Kyllä nyt on itse alettava neuloa villapuseroa. Olen kyllä sitä jo suunnitellutkin ja päätynyt tekemään alpakka-langasta. Se on kuulemma tavallista villalankaa vielä moninkertaisesti lämpimämpää, joten langan ei tarvitse olla paksua. Paitsi että paksusta langasta tulee äkkiempää valmista!

Tapasin terveyskeskuksessa myös vammaispalvelun virkailijan. Heidän pitäisi kuulemma selvittää minulle henkilökohtaisen avustajan systeemi, miten se toimii. Olin jokseenkin haluton ja sanoinkin, että eikö se ole aivan turhaa, koska kielteinen päätös siitäkin tietysti tulee. Mutta minäpä olinkin väärässä. Tällainen keskustelun pätkä tähän yhteyteen:
Minä: huomasitko, että pääsit nettiin? (tällä tarkoitin sitä, että julkaisin päätöksen täällä blogissa)
Hän: huomasin, enkä tykännyt siitä ollenkaan! (eli virkailijatkin siis lukevat blogiani)
Minä: mutta minulla on siihen oikeus (minun asiakirjani, ei kukaan voi estää tekemästä sillä mitä tahdon)
Hän jatkoi keskustelua hymyillen... (sovimme uuden tapaamisajan)
Minä: Osaat vaan olla hymyilevä, vaikka kiukuttaakin...
Hän: Tässä työssä oppii...
SE on ammattitaitoa, että hymyilee, vaikka kiukuttaakin. Terveisiä vaan sinulle!

Mutta minulla oli kuitenkin kiva päivä, kun pääsin ihmisten ilmoille! Muista sinäkin nauttia jokaisesta päivästä, kun pääset liikkumaan oman tahtosi mukaan....
Mervi



2 kommenttia:

  1. Tuntuu, että iso osa vaatteista on nykyään niitä "lipareita". Hyvä, että pääsit tuulettumaan!

    VastaaPoista
  2. Kiva pusero ja tuosta saa erilaisia ideoita erilaisia neuleprojekteihin.

    VastaaPoista