torstai 29. elokuuta 2013

Muistona pikkumaljakko

Lapsuusperheeni kanssa muutimme vuonna 1974 Kainuusta - Hyrynsalmelta - keskelle Suomea Kuorevedelle. Isäni lähti Jyväskylän Yliopistoon jatko-opiskelemaan. Hän halusi siirtyä kansalaiskoulun kaupallisten aineiden opettajan hommasta matematiikan opettajaksi. Äitini oli enimmäkseen kotiäitiniä, mutta teki myös opettajien sijaisuuksia, jolloin meillä oli kotiapulainen. Isän opiskelun ajaksi äidin piti lähteä tienaamaan perheelle leipää. Nuoruudessaan hän oli saanut koulutuksen 4H-kerhoneuvojaksi ja Varsinais-Suomessa oli tuota työtä tehnytkin. Nyt kolmen lapsen äitinä hän haki samaan tehtävään ja saikin paikan.

Harkinta, harjaannus, hyvyys ja hyvinvointi ovat nuo 4 H:ta. Kuorevedellä oli maataloutta ja siten myös maatalouskerhoja. Kerholaisilla oli kerhopalstoja ja -eläimiä. Pääsimme vähän näkemään äidin työtä ja myös osallistumaan niihin ei-maatalouskerhoihin. Kerhoillat saattoivat olla myös lentopalloa tai muuta liikunnallista harrastusta.


Meillä kotona äiti piti ruoanlaittokerhoa. Olin tuolloin 15-vuotias ja muistan vieläkin kuin eilisen päivän, kun opettelimme tekemään salaatteja. Minulla on nuo reseptit vieläkin tallella ja joskus jopa kaivan esille tonnikalasalaatin ohjeen. Se on niin tosi hyvää...majoneesikin opeteltiin tekemään itse.

Kyläkaupasta kävimme äidin kanssa ostamassa kerholaisille palkintoja ja mekin sisareni kanssa saimme omamme. Taisin saada itse valita tämän palkintoni:

Pieni, pullea maljakko, korkeus 10 cm
Kaikki nämä vuodet ja 14 muuttoa tämä maljakko on mukanani kulkenut. Välillä ollut esillä ja toisinaan laitettu syrjään. Nyt on tullut aika luopua siitä. Väri on minun huushollissani väärä.

Kun putiikista tulee joka tapauksessa tavaraa, joka pitää sijoittaa kotiin, on pakko alkaa raa`alla kädellä tehdä karsintaa. Osan myyn putiikin kirppiksellä, osan laitan netissä myyntiin. Olen löytänyt paitsi jo aiemmin esittelemäni vaatekirppikset, myös retro-kirppiksen, missä juuri tällaiset tavarat ovat haluttuja. Laitan maljakon sinne myyntiin, paitsi jos joku lukijoistani välttämättä tämän kestävän maljakon haluaa.

Mervi

2 kommenttia:

  1. Isäsi on opettanut minua kalannin ylä-asteella konekirjoitusta, vuonna 1995-96. Sain aineesta 9 todistukseen, se oli mieluinen aine, ja isäsi mukava opettaja. Täytyy sanoa, että taito on erittäin tarpeellinen, koska nykyään kirjoitan kaiken koneella, niin nopeudesta on hyötyä. Nykyään valinnaiset ovatkin ihan erilaiset, kuin tuohon aikaan, kun itse kävin koulua...

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla 4H-yhteydestäsi! Itse olen 2000-luvun "4H-neuvoja", ja vaikka toiminta on muuttunut paljon, niin edelleen tuo kokkailu on kaikkein suosituinta puuhaa.

    VastaaPoista