lauantai 4. toukokuuta 2013

Onneksi on apulaisia

Vappu oli meille työn päivä, sanan varsinaisessa merkityksessä. Töitä tehtiin, kuka mitäkin... Koska minä olen useimpiin töihin kelpaamaton, kotona kaikki kasaantuu yhden henkilön kontolle, mieheni siis tekee lähes kaiken. Pesee myös ikkunat, tällä kertaa vain ulkopuolelta. Kuva oli pakko ottaa ikkunalla olevien kukkien vuoksi.


Pelargonit ovt heränneet henkiin talven jälkeen

Boukainvillea kukassa
Välillä tarvitaan koko perhe minua paikkaamaan. Oho! Tuon lauseen voisi kyllä tulkita kovin itsekeskeiseksi. Mutta tarkoitan siis, että minä tarviin monenlaista apua. Tietokone on yksi sellainen.

Monen monta kertaa olen suunnitellut Pellavasydämelle verkkokauppaa ja muutaman kerran sitä kokeillutkin - sellaisia muutaman viikon ilmaisia jaksoja. Nyt olen sen sijaan PÄÄTTÄNYT perustaa verkkokaupan ja oikein maksullisen version. Mutta homma on niin kärsivällisyyttä vaativa, ettei sovi minun hermoilleni. Apuun rientää tyttäreni. No jaa, siitä innokkuudesta en ole ihan varma. Muttei kyllä kovasti hanttiinkaan pistänyt.

Mirva on saanut Tradenomi-opintonsa lähes päätökseen. Kesken on vielä opinnäytetyö, jonka valmiiksisaattamista odottelen innolla. Aiheena on Komissiokauppa ja Välitysmyynti. Siis ei tuo ehkä ole sen otsikko.... Työ koostu teoriaosasta ja käytännöstä, mikä taas tarkoittaa Pellavasydämen myyntitili-käytäntöjä - niiden esittelyä ja kehittelyä. Mielenkiintoista.

Koska opinnot ovat voiton puolella ja Mirvalla on toukokuu aikaa ennen töiden alkua, ehtii hän tehdä äidille verkkokaupan. Putiikkiin perustettiin kuvausstudio = lakana seinälle. Ihan hirvee homma kuvata jok'ikinen tavara! Mikä ei siis suinkaan tarkoita sitä, että kaikki Pellavsydämen putiikissa on myös verkkokaupassa, mutta silti paljon tuotteita.


Tuotetiedot syötetään koneelle samantien
Mittauspuuhissa, korien halkaisija ja korkeus...
Olen minäkin jotain puuhaillut. Sunnuntaina on muotinäytös, johon oli määrä Pellavasydämestäkin tulla yksi asu. Odottelin mallia sovittamaan ja perjantaina juuri ennen sulkemisaikaa hän tulikin. Sain siis mitat, mutta mekko piti vielä valmistaa. Meni yötöiksi. Olin juuri valitellut, miten olen tullut vanhaksi. Ennen pystyin tekemään vaikka koko yön hommia, jos oli pakko, mutta nyt ei sellaisesta tahdo tulla mitään. Eivaiskaan, hyvin onnistui. Aloitin klo 22 ja sain lähes valmiiksi klo yhden jälkeen. 
Minun mielestäni siitä tuli hieno! 
Ainakin se on persoonallinen, erilainen ja Pellavasydän-henkinen. 

Kuvasin mekon jo, mutta näytänpä sen vasta seuraavassa kirjoituksessa. Kuvat eivät onnistuneet aivan yhtä hyvin kuin mekko.

Mervi valmistautuu huomenna lähtemään Turkkusse, tukihenkilökoulutukseen. Saakohan siellä virkata?

9 kommenttia:

  1. Mielenkiinnolla odotan millainen verkkokaupastasi tulee:)
    Minä olen myynyt tuotteitani toisessa blogissani ja käsitöiden kuvaaminen on se haasteellisin homma. Olis kiva, kun sais värit oikeanlaisiksi.

    VastaaPoista
  2. Kiva, kun on osaajia ihan lähipiirissä - niin ikkunanpesussa kuin tietokonejutuissakin! Koskas kauppa aukeaa? Mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea siellä on tarjolla. Ja kiva nähdä se mekkokin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupan tekeminen vie tosi paljon aikaa - olemme vasta aivan alkutekijöissään. Voi olla, että aloitimme liian suurisuuntaisesti. Ehkä voisi aloittaa pienemmälläkin valikoimalla? Mekosta tulee kyllä kuvaa, mutta juuri nyt se on vielä muotinäytöksen jälkeen jossain...yritän saada uudet kuvat.

      Poista
  3. Kiva odottaa verkkokauppaa! Minä olen myös verkkokauppaa pykäämässä pystyyn ja herrajee se on hermoja syövää. On tullut kokeiltua niitä viikon kestäviä ilmaisia jaksoja mutta ovat kyllä ihan liian vaikeita minulle. Nyt olen löytänyt hyvän ja sellaisen mitä osaan käyttääkin:)
    Mutta innolla jään odottamaan sinun kauppaasi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluatko kertoa, mikä on helppokäyttöinen? Monien suosituksesta me teemme MyCashflow - valmiskauppaa..

      Poista
    2. Minäkin kokeilin sitä MCF:ta mutta en osannut. Suomalainen verkkokauppa tuli myös testattua mutta siitä puuttui muutama mielestäni tarvittava ominaisuus.
      Nyt olen Valmiskauppa.fi:ssa ja olen todella tykännyt. On tosi helppo:)
      Mutta varmaan makuasia tämäkin:)

      Poista
  4. Hienoa, että laajennat virtuaalitodellisuuteen! Blogissani http://aivosolunajatukset.blogspot.fi/ on sinulle tunnustus. Käy kurkkaamassa jos kiinnostaa.

    VastaaPoista